Cameron Crowe: Pearl Jam Twenty

Hankin aikoinaan Pearl Jamin Ten-levyn, mutta en ole kuunnellut sitä kuin pari kertaa. En voi sietää Eddie Vedderin monotonista ja tylsää lauluääntä. Näin bändin livenä 1993 Helsingin vanhassa jäähallissa lämmittelemässä Neil Youngia. Todella surkea keikka, bändin jäsenet olivat pahasti juovuksissa. Seuraavan kerran törmäsin bändiin, kun he soittivat Youngin erinomaisella Mirror Ball -levyllä. Sen jälkeen en ole ollut tietoinen koko yhtyeen olemassaolosta. Tämä tuore rockumentary paljastaa bändillä olevan pitkäjännitteisyyttä, se on pysynyt kasassa 20 vuotta. Crowe tallensi bändiä jo 90-luvun alussa Singles-leffaansa, joten oli syytä odottaa jotain poikkeuksellista asennetta. Tämä on kuitenkin hyvin perinteinen musiikkidokumentti, haastatteluja ja konserttipätkiä. Bändin esiasteen Mother Love Bonen solistia Andy Woodia muistellaan alalle tavanomaisen huumekuoleman ympäriltä. Kurt Cobainin ja Vedderin suhde jää pintatarkasteluksi. Alussa on näyttäviä Seattle-kuvia, mutta siihen nekin jäävät. Ticketmasterin kanssa on ollut erimielisyyksiä ja Roskildessa kuoli faneja. Musiikki on ollut Tenin jälkeenkin yhtä mielenkiinnotonta. Mielenkiintoisin pätkä basisti Amentin kotiseudulta Montanasta.