sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

John Williams: Five Pubs, Two Bars and a Nightclub

Walesilainen John Williams julkaisi 90-luvun alussa vakuuttavan katsauksen amerikkalaisesta modernista rikoskirjallisuudesta, Into the Badlands. Sain sen käsiini ja ilahduin kovasti lukemastani. Siihen aikaan ennen nettiä jenkkirikosfiktion diggailu Raahessa oli yksinäistä puuhaa ja oli hienoa huomata, että Euroopassa joku muukin oli kiinnostunut aiheesta. Keväisen Cardiff-reissun lähestyessä tsekkasin nyt millaista rikoskirjallisuutta on sijoitettu kaupunkiin ja törmäsin uudelleen Williamsiin, joka näköjään siirtyi fiktioon 90-luvun jälkipuoliskolla. Ensimmäinen teos sijoittui muualle, mutta kolme seuraavaa Cardiffiin, ne on julkaistu yhtenä trilogianiteenä, jonka siis hankin käsiini.

Vuonna 1999 ilmestynyt Five Pubs ... on jonkinlainen novellikokoelma, mutta yhteinen miljöö, samoja henkilöitä, samoja teemoja. Tarkempi sijainti on Butetown, karuhko satama-alue Cardiffin ydinkeskustan eteläpuolella. Ns. monikulttuurinen ympäristö, kulmilta kohonneita kuuluisuuksia mm. laulaja Shirley Bassey ja aitajuoksija Colin Jackson. Novellit on nimetty baarien mukaan, kuten otsikkokin antaa ymmärtää. Hahmot ovat lähinnä pikkurikollisia, osa hieman suurempia gangstereitakin. Leonard/Tarantino -vaikutteista huumoria, hyvin amerikkalaistyylistä kerrontaa. Williams tekee Cardiffille suunnilleen saman minkä Colin Bateman Belfastille tai Christopher Brookmyre Edinburghille. Hauska flashback 70-luvulle, mediafirmoja, moskeijoita, piraattiradioasemia. Huumori on ehkä liikaa pinnalla, tummemmat pohjavireet eivät nouse tarpeeksi esille. Täysin uskottavia hahmotkaan eivät ole. Oikein näppärä lukukokemus kuitenkin, joten tästä on helppo jatkaa trilogian parissa.

Ei kommentteja: