Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Ruotsalainen veijariromaani, kovaa suosiota länsinaapurissa. Jonasson mainitsee vapaaehtoisesti Arto Paasilinnan ja melkein suoraa plagiointiahan tämä onkin, tyyli ja henkilöhahmot tempaistu sellaisenaan Paasilinnan romaaneista. 100-vuotiaan päähenkilön tarinaa taustoitetaan viimeisen vuosisadan merkkitapahtumilla Forrest Gump –tyyliin. Ja ne tapahtumat ovat mahdollisimman tunnettuja, jotta varmasti kolahtaa paksumpaankin otsaluuhun maksimaalisimmalle määrälle lukijoita. Näin läpinäkyvä ja halpahintainen laskelmointi ei ole minun makuuni, mutta sehän ei taatusti Jonassonia kiinnosta tiliotteen saldoa ihastellessa. Jari Tervon kirjassa päähenkilö olisi törmännyt Raoul Wallenbergiin Berijan tarhoissa, mutta Jonassonin sankari pysyttelee turvallisesti Stalinin, Maon ja de Gaullen kestittävänä. Lukukokemus ei ole aluksi vastenmielinen, tarina käynnistyy mukavasti Ruotsin maaseudulla, mutta takaumat merkkitapahtumiin ovat väkinäisempiä. Huumori ei ole ihan kukkahattutasoa, mutta ei tähän mitään tummaa ahdistusta synny edes sitä kautta. Kirja on pahasti ylipitkä, viimeinen neljännes on todella tuskastuttavaa samojen asioiden toistoa rautalangasta vääntäen. Moniin vuosiin ei ole jäänyt romaani kesken, mutta nyt selasin viimeiset 100 sivua ylimalkaisesti ohi, niin onnettoman ohueksi jännite löystyy. Surkea suoritus kaiken kaikkiaan.