tiistai 2. heinäkuuta 2013

Rekola Hiisi Kaksi Kotia

Hämeenlinnasta kohti pohjoista, Jyväskylä valikoitui nyt pienimuotoisen Suomi-turneen viimeiseksi yöpymispaikaksi. Sää suosi jälleen, vaikka uhkaavia pilviä ympärillä pörräsikin. Viime kesänä ihastuttanut Harry-baari näyttää vain petranneen ja tarjonta monumentaalista. Satumaisella tuurilla tarjolla uutta suomalaista yhteistyökäsityöläisolutta. Asialla mäntsäläläinen Rekola ja jyväskyläläinen Hiisi, jolla ei vielä omaa tuotantokykyä. Oluessa siis kai lähinnä Hiiden kädenjälkeä, mutta tehty Rekolassa.

Ehdin tiskiltä saada tietää, että Kaksi Kotia olisi tyrnimarjoilla maustettu Belgian IPA. Ei siis millään entry-level -tuotteella ole matkaan lähdetty. 6,3%. Marjaisa, hapahko, tuore, kuohkea. Täyteläinen, belgihiiva ei selvästi esillä. Katkeroa on, mutta IPA-tasosta jäädään kauas. Hyvin lupaava, mielenkiintoisempi kuin Rekolan omat ensimmäiset oluet. Ei ekstreemiä, mutta silti asennetta. Itse tietysti toivoisin suurempaa painotusta maltaaseen ja humalaan.  Jyväskylä, Harry's, 30.6.2013.

Ei kommentteja: