Täytyy sanoa, että toinen kymmentuntinen työpäivä panimolla oli ensimmäistä tylsempi. Ensimmäisellä kertaa koko prosessin näkeminen oli kiehtovaa, mutta toisella kertaa kaikki tapahtui täsmälleen samalla tavalla. Luova osuus käytännössä supistui reseptin suunnitteluun.
Oluen nimi on Trouble Boundin tapaan kunnianosoitus 1980-luvun amerikkalaiselle kitararockille. Joskus 1984 kuulin radiosta nopeutetun version Bob Dylanin Absolutely Sweet Mariesta ja tajunta räjähti välittömästi. Kyseessä oli nashvilleläinen kantripunk-bändi, loisteliaasti nimetty Jason and the Scorchers. Yhtyeestä tuli välittömästi yksi suurimmista suosikkejani. Livenä näin bändin Tavastialla vasta 1995, jolloin parhaat päivät olivat jo takana. Silti keikka on yksi parhaita kokemiani. Change the Tune on bändin ensimmäisen täyspitkän albumin päätöskappale vuodelta 1985. Sitä voi pitää yhtyeen ohjelmajulistuksena. Se sopii hyvin myös tälle oluelle, jota viritettiin korjaamaan niitä piirteitä, jotka Trouble Bound IPAssa häiritsivät.
Trouble Boundissa oli paljon hyviä ominaisuuksia, mutta se oli myös jotenkin tukkoinen tai tunkkainen, hieman karkea. Yksiulotteinenkin, vaikka se oli tavoitteenakin. Ilkka arveli tunkkaisuuden johtuvan englantilaisesta Admiral-katkerohumalasta, joten se korvattiin Columbuksella. Chinookin pihkaisuus saattoi edesauttaa myös raikkauden puuttumista, joten se putosi pois aromihumalista. Mallaspohjaa muutettiin myös, pale ale -mallas jätettiin sivuun. Nyt pils-mallasta 50 kg, vehnää 25 kg ja lievästi tummempaa müncheneriä 10 kg. Columbusta keittoon tasan kilo, loppuvaiheessa aromiksi Columbusta, Cascadea ja Amarilloa. Whirlpooliin vielä Amarilloa, Cascadea ja Citraa. Kantavierteeksi tuli 17,5, joten hieman vahvempaa kuin Trouble Boundissa. Kuivahumalointina Amarillo 80% ja Citra 20%. Tavoitteena oli saada kauniimman keltainen IPA, jossa greipin ohella hieman pehmeämpää makeampaa hedelmää raikkaammalla tavalla. Silti jälkimaun katkeruus pitää olla todella voimakasta. Kohtuuttoman voimakasta.
Olut kegitettiin 2.2. ja Ilkka Sysilän mielestä juoma oli samantien tarjoilukunnossa. Tämä on oma ihanteenikin, IPA on juotava mahdollisimman tuoreena. Tuoksussa makeaa sitrusta, selvästi raikkaampi fiilis kuin aiemmassa versiossa. Pehmeä sitrus korostuu maussa, greippi ei pinnalla, enemmän appelsiinia. Kuohkeus todella ilahduttavaa. Katkeruus on rankkaa ja lähes loputtoman pitkäkestoista.
Kun useampaa muuttujaa lähdettiin korjaamaan, pelkäsin oluesta tulevan liian makeaa. Näin ei onneksi käynyt, kokonaisuus on kuivaa. Nyt ollaan aika lähellä tavoitetta. Hedelmäisyydessä on mangoakin, trooppisuus saatiin mukaan. Jälkimaun pituuteen täytyy olla tyytyväinen. Tyytyväinen olen muutenkin. Tämä on maistamistani Bruuverin oluista parhaita, kunnia on luonnollisesti kokonaan Sysilän. Trouble Boundin ongelmiin hän löysi juuri oikeat korjausliikkeet. Tunkkaisuus on poissa, toisaalta puuttuu Chinookin pihkakin, mutta trooppinen hedelmä sopii nyt paremmin. Taas 85 IBUa ja 7,2%, ehkä vähän korkeampaa alkoholitasoa tavoiteltiin, mutta tarpeeksi täyteläinen runkokin on. Oluen tekeminen ei ole hassumpaa, mutta oluen nauttiminen on vielä hienompaa. Bruuveri, 4.2.2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti