lauantai 27. kesäkuuta 2015

Falkon Falkenieken





Norwegian tarjosi Prahan lentoja nauruhintaan 37 euroa suuntaansa, joten päätin aloittaa kesäloman pienellä pyrähdyksellä Tšekin tasavaltaan. Olen käynyt Prahassa kolme kertaa, 1994, 1996 ja 2001. Olutkulttuuri oli silloin tyystin perinteistä. Nyttemmin globaali IPA-buumi on saapunut tännekin, paljon uusia jenkkivaikutteisia panimoita ja baareja.

Ehdin vielä viimeiseen express-bussiin, jolla pääsin päärautatieasemalle. Hotellini oli kävelyetäisyydellä, mutta hiki tuli pintaan lievässä ylämäessä, lämpöä huomattavasti enemmän kuin Suomen alkukesässä. Hotellin jälkeen kävin lähimmässä suositellussa baarissa Kulový Bleskissa. Kova tungos, pöytiintarjoilusysteemi ja sulkemisaikakin jo lähellä. Palasin hieman taaksepäin pohjoiseen Nota Beneen, jossa myöhempään auki oleva kellaribaari Beerpoint. Paikallisia asiakkaita, mutta hieman steriili tunnelma. Oluttarjonta kirjoitettu peiliin, viisi hanaolutta ja tarjoilu toimi hyvin. Harmittavasti Valášek IPA 14° oli juuri loppunut.


Päädyin Falkon-panimon india pale lageriin, 14° tämäkin.  Kirkas kultainen olut, kova vaahto. Lievästi hedelmää, mutta hurjasti katkeroa. Äärimmäisen tuoretta, erinomaista olutta. Praha, Nota Bene Beerpoint, 26.6.2015.

Ei kommentteja: