sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Tuomaisen uuden romaanin kertojahenkilö Jaakko Kaunismaa kuulee ensimmäisellä sivulla lääkäriltä huonoja uutisia, väistämätön kuolema on tulossa muutaman päivän sisällä pitkäkestoisen myrkytyksen seurauksena. Kaunismaa on 37-vuotias haminalainen ylipainoinen sieniyrittäjä. Palatessaan lääkärin vastaanotolta kotiinsa Kaunismaa kohtaa helteisen Haminan Pappilansaaressa takapihallaan uuden shokin. Tästä asetelmasta Kaunismaa lähtee selvittämään tilannettaan, olosuhteet huomioiden varsin kylmänviileästi.

Antti Tuomainen on tullut tutuksi tiheiden traagisten Helsinki-noirien kirjoittajana, joten ollaan varsin uudessa ympäristössä. Ainoana miljöönä on siis Hamina ja dramaattisista tapahtumista huolimatta tunnelma on jotenkin överiksi vedetyllä tavalla kepeän hilpeä. Kaksi brutaalia kuolemantapausta ovat niin yliampuvan groteskeja, että Antti ei turhaan maininnut Kiseleffin talon julkistamistilaisuudessa Coen-veljesten Fargo-leffaa. Makaaberi huumori hallitsee fiilistä kauttaaltaan. Tuomaisen kirjallinen tyyli ei sinällään ole muuttunut. Iskevän lakonisesti edetään ja tiheä dialogi ehkä korostuu aikaisempaakin enemmän.

Kaunismaa tarkentaa myrkyttäjäepäiltyjen joukon firmansa työntekijöihin, joihin kuuluu myös hänen vaimonsa. Tästä seuraa klassinen arvoitusdekkariasetelma, jota Tuomainen kyllä hämärryttää varsin hysteerisellä katurealistisella sivujuonipoukkoilulla. Haminan sienibisnesmarkkinoille tunkee uusi yrittäjä ja japanilaiset asiakkaatkin saapuvat näyttämölle. Kyseinen sieni on sattumoisin sama männyntuoksuvalmuska/matsutake, jolla menetetyn (?) jalkapallolupauksen Lauri Dalla Vallen isä on tehnyt Suomessa näyttävää bisnestä. Ehkä juonikiemuroita on muutama liikaa, jännite tuntui aavistuksen hyytyvän ennen napakampia loppukäänteitä. Sitä ennen komediallisuus kiihtyi jo farssikierroksille, mm. novellimaisen taustatarinan keskioluelle persossa rallikuskissa ja japanilaisten juhlaillallisilla.

Sattumoisin tunnen Haminaa jonkin verran. Kävin siellä vanhempieni kanssa pari kertaa aivan 1970-luvun alussa ja sitten vietin kaupungissa kokonaisen talven marraskuusta 1981 seuraavaan maaliskuuhun Reserviupseerikoulun kurssilla 168. Kurssin kesto oli täsmälleen samat 105 päivää kuin talvisodassa tasan 42 vuotta aiemmin. Erityisen tuttuja ovat romaanissa mainitut Kirkkojärven ja Kattilaisen seudut, Homeperseensuota unohtamatta. Kävin paikalla vielä kurssin 25-vuotisjuhlissa 2007. Antti Tuomainen on viettänyt Haminassa lapsuuden kesiään, kun omat kokemukseni ovat siis lähinnä talvisia. Antti on ilmiömäinen Helsingin vangitsija ja samaa otetta on Haminankin suhteen, mutta jotenkin tuntuu, että intensiivisyys jää kuitenkin löysemmäksi. Meren, sotilaiden, hävinneen paperiteollisuuden ja Googlen läsnäolo jää ohueksi, vaikka pesäpallo tuleekin ansiokkaasti esiin.

Romaanin perusasetelma muistuttaa film noirin D.O.A.-klassikkoa. Siitä tehtiin vielä 80-luvulla hieman aliarvostettu uudelleenlämmittely Dennis Quaid -bravuurina Austin, Texasiin sijoittuvana, tämä elokuva esitettiin Suomessa hilpeästi K.J.S.-otsikolla. Elokuvien katselusta on aika lailla aikaa, mutta samanlaisesta lähtökohdasta huolimatta Tuomaisen juoni taitaa lähteä romaanissa aivan omille teilleen. Perinnetietoisuus on silti aina kannatettavaa ja hauskaakin tässä tapauksessa.

Itseäni jäi mietityttämään muutaman sivuhenkilön nimivariaatiot. Tervasalmen sillalle (lomabussini suistui muuten samalta sillalta katolleen penkereelle tammikuussa 1982, ei suurempia henkilövahinkoja) kiivenneet Similän veljekset esiintyvät aluksi nimillä Pekka ja Tuukka, myöhemmin Villenä ja Kallena. Toinen makaabereista kuolintapausuhreista esitellään aluksi Juhani Jokisena, sitten Juhani Alatalona. Vaikea uskoa, että tässä olisi jokin oikolukuvirhe. Uskottavammin kyseessä on jokin Antin vieraannuttamisjippo, olisiko koko tarina päähenkilön unta tai muuta houreilua?

Uusi vaihe siis Antin uralla, nähtäväksi jää jatketaanko tällä suunnalla. Erittäin kiehtovaa ja viihdyttävää luettavaa, mutta koomisempi kokonaisuus ei sittenkään kohonnut vaikkapa edellisen totisen Kaivoksen tasolle. Varmaan makuasia, mutta ainakin lievä tiivistys olisi voinut parantaa fiilistä.  

Ei kommentteja: