lauantai 17. syyskuuta 2016

Radalla Vantaan radalla

Vantaalla asuva kohtalotoveri, eli työn perässä pääkaupunkiseudulle Oulusta muuttanut, ehdotti baarikierrosta Vantaalla. Nyt kun kehäradalla junat ovat alkaneet kulkea suhteellisen luotettavasti, tarjoutui mahdollisuus peribrittiläiseen ale trailiin, siis train pub crawliin. Mukaan lähti kolmaskin, osittain vielä Oulussa asuva kollega. Ostimme 24 tunnin seutulipun ja hyppäsimme Pasilan valtavan työmaan vierestä kulkuvälineeseen. Olin jo menossa Duke Ellingtonin hengessä (Take the A Train) Espoon junaan. Odotukset olivat lievästi pelonsekaiset. Lentokenttää lukuunottamatta Vantaa on jäänyt itselleni varsin vieraaksi. Mielikuvat olivat jokseenkin Bronx-tyyppiset, betonikanjoneissa palavat autonromut, tynnyrinuotion ympärillä käsiään lämmittelevät syrjäytyneet miehet. 


P-junan ensimmäinen baarietappi oli Myyrmäessä. Asema oli maan yläpuolella aivan Chicago-tyyliin ja hämmentävästi Molly Malone's -nimeä kantava irlantilaisbaari tunnetaan kuitenkin Toppari-nimellä. Karua tyypillistä 90-luvun tyyliä. Hanasta löytyi ennenkokeilematon Fuller'sin keg-olut, josta takavuosina tsekkasin cask-version. Kevyenä 3,6-prosenttisena sopiva avaus mahdollisesti raskaaksi vielä yltyvällä turneella. Liian kylmää, lievästi pähkinää, vain 6€. 




Siirtymä pari asemaa pohjoiseen Martinlaaksoon. Täälläkin junasta laskeuduttiiin alas maantasolle ja Jyvänen-baari heti aseman vieressä. Tämä oli siisti S-baari, ruokapainotusta, aika paljon syöjiä. Hanavalikoima ei säväyttänyt, ainoa craftimpi valinta Laitilan Kukko Vehnä, jota en ennen ehkä ole isommasta astiasta juonut. 4,7%, hinta täälläkin hämmentävän halpa 6,90€. Kylmää banaania, enemmän kuitenkin aitoa weizenin otetta kuin aiemmin olen tölkistä löytänyt.





Hyvin lyhyitä asemavälejä Kivistöön, jossa todella massiivinen pitkä uusi asema maan alla, kolme sisäänkäyntiä maan pinnalle. Täällä oli matkan etukäteen mielenkiintoisin baari Solmu. Kyseessä siis merkillisesti jo kolmas Solmu-niminen craft beer -kohde, ensimmäinenhän on Vuosaaren Aurinkolahdessa ja toinen Harjun Vaasankadulla. Tämä Solmu ei ollut aivan aseman vieressä, mutta näköetäisyydellä kylläkin. Uutta rakentamista paljon esillä, mutta aika avoimiakin näkymiä, vähän Ulf Lundellin Öppna landskapin hengessä. Solmu ultramoderni minimalistinen kahvilabaari, jossa seinillä muistoja läheisen Keimolan moottoriradan tapahtumista, itsellenikin merkittävä lapsuuden tv-muistoja herättävä kohde. Varsin hyvin craft-kamaa esillä, mm. Mufloni Cascade Black Ale, jota en ehkä ole kokeillut. Valitsin kuitenkin reissun toisen Laitilassa tehdyn oluen, Tytötkin panee/Brewcats -projektin sesonkituotteen Octobeerfest. Vain 4,7%, hieman etikkaisuutta tuoksussa harmittavasti, mutta maussa ei varsinaisia ongelmia. Makeahko leipäinen runko, hieman vetinen kokonaisuus, tyhjä takapenkki. Tämä ei nyt iskenyt, mutta itse baari hieno, täytynee käydä jatkossakin. 




Nyt alkoi olla jo nälkä ja hurautimme nyt pitemmän asemavälin tutulle lentokenttäpysäkille. Kakkosterminaalin alakerran Little Cesar's -paikasta pizzaa ja pullosta Suomenlinnan Höpken Pilsiä. Sitten yläpuolelle Moi-baariin, jossa en ole ennen sattunut pysähtymään. Lentokenttäbaarin tyypillinen fiilis, mutta kohtuullinen oluttarjonta. Ei mitään uusia kohtaamisia, mutta Maku IPA oli hyvässä kunnossa. Hintakin oli kohonnut totutulle tasolle, 10,20€.  


Takaisin junaan, nyt jo tutulla rataosuudella. Hyppäsimme pois Leinelässä ja kävellen kollegan asunnolle Simonkylään. Digestiiviksi lähes nimikkoviskiäni Ardmorea, joka on kuulemma äskettäin saapunut Alkon valikoimaan varsin kilpailukykyisellä hinnalla. En muista olenko ennen juonut, ehkä en. Kevyesti turvesavuinen Highland-viski läheltä Speysiden keskeisintä aluetta, mutta ei siis mitenkään tyypillistä Speyside-kamaa. Oikein miellyttävää, vaikka tässä vaiheessa aistit eivät enää ehkä terävimmillään olleet.


Junalla olisi tietysti päässyt Leinelästä Tikkurilaan, mutta bussipysäkki oli lähempänä ja siirryimme sitten vaihtelun vuoksi kumipyörillä viimeiseen Vantaan kohteeseen. Pimeys oli jo laskeutunut Vantaan ydinosien päälle, mutta vieläkään en bongannut tynnyrinuotioita. Itse asiassa Vantaasta jäi varsin miellyttävä kuva, selkeästi hallittavammaltakin tuntuva kuin ameebamainen Espoo. Tikkurilan aseman raiteiden päälle viritetty Maltainen Metso oli turneen baareista ainoa ennestään tuttu, pysähdyin täällä kerran lentokentältä palatessa, mutta en silloin blogiin raportoinut. Ei nytkään uutta kokeiltavaa, join Iso-Kallan IPAn, hartsia ja katkeroa, ei oikein raikasta nytkään, edellisestä testauksesta kolme vuotta. Mutta baari on todella mukava, vaikkakin täysin erilainen kuin vanhempi sisarpubinsa Maltainen Riekko Alppilassa. Selvästi paras ja tyylikkäin tietämäni rautatiebaari Suomessa, toivoisin esim. uudistuvalle Pasilan asemalle jotain vastaavaa. Tästä olikin nyt hyvä palata sinne, sattui vielä kohdalle juna, joka ei ennen Pasilaa muualla pysähtynytkään. Junakierros oli todella näppärä tapa tehdä perjantairundi, pitää harkita löytyykö jotain vastaavaa muiltakin rataosuuksilta.

1 kommentti:

Ilkka Sysila kirjoitti...

Ja Atraimen säveltäjähän (1941) on Billy Strayhorn, toki Ellingtonin bändin huonekalustoa paremmasta päästä.