maanantai 25. maaliskuuta 2019

O/O Pivot Pils



Lönnrotinkadulla avautui viime kesänä Sidewalk, joka aiemmin avasi baarin Lauttasaaressa. Yhden kerran ehdin käydä paikassa, nyt baari on siirtynyt Espoon Urheilupuiston metroaseman yhteyteen, yritän päästä sinnekin lähiaikoina. Olarin panimobaarikin on Espoon Otaniemessä tsekkaamatta, backlog paisuu. Mutta nyt siis Puotilan legendaarinen Pikkulintu yllättäen avasi haarabaarin Sidewalkin Ruttopuisto-tiloissa. Oletettavasti tämä liittyy Puotilan ostarin tulevaan jyräämiseen, Pikkulinnulla säilyy näin toimintaa rakennusvaiheen aikanakin. 

Kovin suurta remonttia ei näennäisesti ole, ainakaan vielä, tehty, yleisilme on varsin tummanpuhuva verrattuna Puotilan vaaleaan tilaan. Puu on tummempaa ja valoa tulee vähemmän. Kiikkutuoli tarjolla samaan tyyliin kuin Oulun lentokentällä. 20 hanaa, samaa settiä kuin Puotilassa, hieman yllättäen sama hintatasokin, kaikki hanat 7€. Liitutaululla panimon nimikin esillä hanaoluiden kohdalla, se on tervetullut uudistus.  Göteborgin pilsissä 5%. Kirkas, hyvä vaahto, maltainen, ohuehko. Puhdas, kevyt, ei jälkimakua, vajaaksi jää siis. Asiakkaita mukavasti maanantainakin, viralliset avajaiset vasta 1.4. Pikkulintu Ruttopuisto, 25.3.2019.

Ei kommentteja: