tiistai 1. helmikuuta 2011

Don Younger


Lukuisista olutmatkoista ehkä innostavin on edelleen keväällä 2005 toteuttamani kaksiviikkoinen turnee USA:n Pacific Northwestiin, Washingtonin ja Oregonin valtioihin. Kävin Seattlessa, Bainbridge Islandilla, Tacomassa, Hood Riverissä, mutta selvä painopiste oli Oregonin suurimmassa kaupungissa Portlandissa. Portland on amerikkalaisen craft beer -mullistuksen keskeisimpiä paikkoja, ehkä vielä nykyäänkin kaikkein merkittävin. Kaupunki on kaikin puolin mitä miellyttävin liberaaliin länsirannikon henkeen, amerikkalaisten ja eurooppalaisten ihanteiden parhaiden puolten symbioottinen hybridi. Yksityiskohtina maailman suurin itsenäinen kirjakauppa ja ilmainen julkinen liikenne kaupungin keskustassa. Ja olutmatkailulle oleellinen julkinen liikenne toimii todella sujuvasti, paremmin kuin monessa Länsi-Euroopan suuressa kaupungissa. Ainoa mieleen tuleva haittapuoli on suhteellisen sateinen ilmasto, mutta kymmenen päivän aikana maaliskuussakin oli monta hienoa päivää. Kaupungin kymmenistä ällistyttävistä olutkohteista haltioittavimpia oli Horse Brass Pub, brittityyppinen baari kaupungin itälaidalla. Ulkonäöltään melko tavanomainen tilava pubi, mutta 50 hanaa pelkästään laatutavaraa ja kaikki oli paikassa viritetty vain ja ainoastaan oluista nauttimiseen. Kävin baarissa ensi kerran 16.3.2005 ja join real ale/cask-versioina Deschutesin Mirror Pond Alea, Roguen Younger's Special Bitteriä (YSB, nimetty baarin omistajan Don Youngerin edesmenneen veljen mukaan) ja Mount Hoodin Hogsback Stoutia sekä tavallisena tynnyrituotteena silloista uutuutta AleSmithin Speedway Stoutia. Juttelin pitkään Dennis-nimisen baarimestarin kanssa vaihtelevista olutaiheista.
 
Suhteellisen epäsosiaalisena tyyppinä en ole juuri baariomistajiin ja muihin olutpersooniin tutustunut. En ole puheille pyrkinytkään, se tuntuisi kovin teennäiseltä. Siksi Don Youngerin tapaaminen matkan viimeisenä iltana 23.3.2005 oli varsin poikkeuksellista. Päätin siis omistaa Portlandin viimeisen illan toiselle Horse Brass -vierailulle. Käynnistin session Hair of the Dogin Fred-oluella, joka on nimetty Portlandin toisen olutlegendan Fred Eckhardtin kunniaksi. Tässä vaiheessa viereiselle jakkaralle istahti pitkää harmaata tukkaa ja partaa kantava hahmo, kuin suoraan karikatyyri vanhasta hipistä. Mutta Don Younger ei ollut karikatyyri vaan aito asia. Tunnistin miehen välittömästi valokuvien perusteella ja ajauduin juttelemaan saman tien. Sessiossa vierähti useampi tunti, keskityin nyt india pale aleihin, Caldera IPA, Mount Hood Ice Axe IPA ja Walking Man Homo Erectus Imperial IPA. Rahani ei enää paikassa kelvannut. Kaikkea en muista, mutta olutkulttuuria tuli tarkasteltua Youngerin johdatuksella monesta suunnasta. Younger oli suuri anglofiili, hän ei ollut muualla Euroopassa käynytkään kuin Englannissa. Koffin Porter sai tunnustusta, belgioluita hän ei arvostanut. Yritin ylistää Baijerin oluita, mutta ei oikein mennyt perille, kuinka olisikaan, koska Younger ei ollut koskaan Saksassa käynyt. Younger oli armoton humalafanaatikko, hänen ohjaavaa merkitystään voimakkaasti humaloitujen amerikkalaisten oluiden voittokulussa ei voi yliarvioida. Younger puhui innostuneesti Dogfish Headin Sam Calagionelta saamastaan Randall the Enamel Animal -systeemistä, jolla olueen voidaan lisätä humalaa baarioloissa. Younger muisti aiemman suomalaisen Horse Brass -vierailijan, Vanha/HBF/One Pint -vaikuttaja Markku Korhosen, joka oli lahjoittanut suomalaisen olutravintolaoppaan. Opus löytyikin hyllystä takahuoneen mittavasta olutkirjastosta. Harmitti kun itsellä ei ollut mitään tarjota. Itse sain kouraani Horse Brass -messinkilaatan ja Fuller's -pullonavaajan, joka on avaajistani edelleen tyylikkäin ja tehokkain. 
 
Poislähtiessä Younger vielä suositteli muutama päivä aiemmin avattua Roots-panimobaaria. Ulkona satoi kaatamalla ja kyseltyäni tarkempia koordinaatteja Younger tarjoutui samantien heittämään minut vanhalla Thunderbirdillään muutaman kilometrin päähän. Sittenhän mentiin ja keskeneräisen oloisessa panimossa juttua jatkettiin vielä Rootsin omistajien ja uunituoreiden IPA- ja Red Ale -pinttien seurassa. Kävellessäni sateisessa illassa takaisin motelliini Willamette-joen sillalla itsemurhahypyistä muistuttavan kyltin kohdalla arvioin illan varsin ainutlaatuiseksi. 

Don Younger kuoli eilen. Hän eli niin kuin halusi ja nautti mitä ilmeisimmin joka hetkestä.

4 kommenttia:

Hayke kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, oli mukava lukea. Kiitos tästä!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus ilmeisen hienosta miehestä. Itselleni olutreissujen ehdottomia kohokohtia on jutustelu panimomestareiden ja muiden olutalalla toimijoiden kanssa. Keskustelut ovat aina mielenkiintoisia ja samalla oppii jotain uuttakin.

T. Rauchmalz

Anonyymi kirjoitti...

Vaikken näistä olutasioista mitään ymmärräkään, niin tämä kirjoituksesi oli kyllä sangen mielenkiintoinen. :)

t. Heli ;)

Ari Juntunen kirjoitti...

Muita muistokirjoituksia lukiessa huomaa, että samantyyppisiä vaikutelmia Youngerista oli muillakin. Esim:

http://petebrown.blogspot.com/2011/01/don-younger-beer-world-legend.html
http://brookstonbeerbulletin.com/r-i-p-don-younger-1941-2011/
http://thenewschoolbrewblog.blogspot.com/2011/01/don-of-oregon-beer.html