tiistai 12. heinäkuuta 2011

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja kapteeni Karhu


Joensuu piti kolmen vuoden tauon ennen tätä kolmatta Harjunpää-teostaan ja pitempi valmisteluaika teki hyvää. Nyt (1981) Harjunpää on käynyt alipäällystökurssin, mutta ei ole saanut vielä ylikonstaapelin vakanssia. Toinen lapsi on syntynyt ja muuttoa Katajanokan yksiöstä Kirkkonummelle valmistellaan. Harjunpää tuntuu olevan koko ajan väärässä ammatissa, edellisessä pyromaanitarinassa mies hermoili koko ajan ettei pääse synnytykseen mukaan. Nyt miesparan mieltä painaa alituisesti, että vaimo joutuu tekemään muuttovalmistelut yksinään. Rikospuoli keskittyy Kruunuhakaan, melko karua kuviota siistinoloisella alueella 80-luvun alussa Joensuu piirtää. Tarina on tiheä, ei turhia koukeroita, henkilöhahmot omalaatuisia, mutta juuri siksi uskottavia. Toiminnallinen osa rullaa hyvin, tämä on lukemistani Joensuun parhaita ilman muuta. Väkivaltatoimiston ihmisiin Joensuu alkaa saada hyvää ryhmädynamiikkaa mukaan, huumoriakin on, ei ehkä hawksilaisella otteella, mutta ainakin alakuloisella suomalaisella tavalla.

Ei kommentteja: