Norman Mailer: Tough Guys Don't Dance

Norman Mailer ohjasi omituisesti itse elokuvatulkinnan välityön omaisesta rikosromaanistaan. Jos käsillä olisi ollut hyvä ohjaaja, hyvä käsikirjoitus ja hyvä pääosanäyttelijä, ehkä elokuvastakin olisi tullut hyvä. Toisaalta kyllä tykkäsin tästäkin aika lailla teatterikierroksella 80-luvulla. Ehkä näin silloin niin paljon huonoja ja tylsiä elokuvia, että pelkät neonoirin ainekset innostivat. Nehän tässä ovat käsillä: väkivalta, seksi, petos, voice-over, alkoholi, muut huumeet, psykoottinen poliisi, perverssi kirkonmies, James M. Cain -tyyppisiä melodraamakaikuja auto-onnettomuuden aiheuttamassa lapsettomuudessa, Massachusettsin Cape Codin kärjen turistikaupungin Provincetownin syksyinen alakulo ja myyttisen noir-legenda Lawrence Tierneyn jyhkeä läsnäolo. Debra Sandlund ja Isabella Rossellini ovat riittävän kohtalokkaita. Huumori on sopivan absurdia, mustaa ja vinoa. Muuten kaikki onkin sitten pielessä Ryan O'Nealin katastrofaalisesta hortoilusta alkaen. David Lynch -vaikutteet eivät toimi alkuunkaan ja varsinkin Badalamentin musiikki saa kiristelemään hampaita. Elokuvassa ei ole minkäänlaista rytmiä, kuvaus on pelkästään hailakkaa ja juonta Mailer olisi saanut miettiä vielä muutaman kerran. Lähes klassinen esimerkki hyvästä elokuva-aiheesta, jonka toteutus epäonnistuu kaikilla osa-alueilla.