tiistai 11. helmikuuta 2014

Tyris Au Yeah!




Norwegian möi Alicanten suoria lentoja Oulusta käytännössä ilmaiseksi, tuskin lentokenttäverot kattaen. Taksikin Oulussa kentälle maksaa enemmän. Tartuin siksi tilaisuuteen, vaikka kävin Espanjassa syksylläkin. Lisäksi olen kai muuttamassa Helsinkiin, joten provinssin eduista on puristettava viimeiset mehut. Viisi tuntia Alicanteen, perillä keskiyöllä, taksilla hotelliin rautatieaseman viereen ja aamulla Valencian junaan. Alicante ei vaikuttanut ennakkoon kiinnostavalta, mutta Valenciaan on ollut matkasuunnitelma jonossa 90-luvulta asti. Pienen vuoriston läpi puolitoista tuntia. Vilkas keskusta, aurinko paistaa lämpimästi, mutta tuulee kovasti, ehkä noin 15 C. Madrid, Sevilla ja jopa Cordoba osoittautuivat syksyllä mielenkiintoisiksi cerveza artesanal -kohteiksi, mutta Valencia vaikutti ennakkoon ongelmalliselta. Kiertelin pari Ratebeerin noteeraamaa baaria, mutta eivät vielä päivällä auki. Muualla vain teollisuusoluita. Parissa kaupassa joitakin paikallisia artesaaneja, kauppahallin viereisestä Original CV:stä otin muutaman hotellille.

American pale ale, 4,5%. Tämä panimo tuttu jo Cordobassa juodusta Tyris VIPAsta, Valencia India Pale Ale. Makean hedelmäinen, hyvin ohut, hunajainen vivahde. Katkeruutta lähes olemattomasti. Pettymys ilman muuta. Ostopaikka Valencia, Original CV.

Ei kommentteja: