tiistai 29. lokakuuta 2019

X Hopnosis IPA


Blogista löytyy viiden vuoden takaa X-Panimon oluita, mutta ne olivat kotivalmistamo-oluita, jotka nimettiin paremman puutteessa X:llä. Jyväskylään on sittemmin ilmaantunut kaupallinen toimija, joka on ottanut saman nimen käyttöön. Ilmeisesti kyseessä on ihan oikea fyysinen panimo, ehkä toiminut aiemmin mustalaisena. Kiivastahtisessa tiistai-illassa oli Põhjalan vintage-pläjäyksen jälkeen ohjelmassa Suomen Sotahistoriallisen Seuran nuorisojaoston sääntömääräinen illallinen Kruununhaan Kolmessa Kruunussa, josta siirryttiin jatkoille Kaislaan. Kaislan paremmalla baaritiskillä oli tarjolla hieman yllättäen useampaa X-olutta. Tein varsin ennakoitavan valinnan ja otin IPAa, kauppavahvuiseksi laimennettua kamaa, siis 5,5 %. Samea on, hämärässä valaistuksessa ei oikein appelsiinimehun kuulasta sameutta, siis ruma. Hedelmäinen maku, tahmeaa kirpeää hedelmäisyyttä. Tällainen maku esiintyy usein silloin, kun hedelmäisyys ei ole pelkästään humalasta ja hiivasta peräisin. En tiedä tämän oluen koostumusta. Ei oikein raikas, ei katkeruutta. Kokonaisuus jää karkeaksi. Kaisla, 29.10.2019.

Ei kommentteja: