lauantai 27. helmikuuta 2021

Sonnisaari Lämykkä Surf NEIPA



 Koronan kolmas aalto vaikuttaa riehuvan niin tiheästi, että päätin jättää perinteisen lauantai-iltapäivän baarikierroksen väliin. Asetuin katsomaan televisiosta hiihtoa. Sohvan pohjalle saapui viesti pienosakkuuspanimoni Sonnisaaren Timo Kanniaiselta, että Helsingin ainoa kegi Lämykkä Surfia on nyt tarjolla Redin Oluthuone Haavissa. Ponnahdin välittömästi sohvalta siirtymään nektarin ääreen. Asuin Oulussa 1982-88 ja uudelleen 1999-2014, välivuosinakin kävin viikottain Perämeren metropolissa. En muista kuitenkaan koskaan kuulleeni Lämykkä-termiä. Googletuksen perusteella se tarkoittaa Oulun kaakkoiskulmalla olevaa pientä Lämsänjärveä, joka tietysti on tuttu. Timon musiikkimaun tietäen oluen nimi lienee myös kunnianosoitus Luonteri Surf -bändille, Luonterihan on Mikkelin suunnalla oleva Saimaan osa. 


Lämykkä Surf on siis DDH NEIPA, 6,7 %, Mosaic, Citra ja Simcoe. Nyt on ainakin riittävän sameaa, kunnollisesti mehun näköä. Tuoksussa on mangoa ja aprikoosia tanakasti. Maussakin raikasta trooppisen hedelmän makua, hyvin pehmeää, matala hiilihappotaso. Erittäin kuivaa, makuun sekoittuu sitruksisiakin vivahteita. Erinomainen juotavuus. Kuivuus jatkuu jälkimakuun, mutta ei kasva kovin katkeraksi. Se on harmi ja vähän poikkeuksellistakin Sonnisaarelle, mutta näinhän NEIPAn kanssa mennään. Sonnisaari haastaa nyt kunnolla Tujun ja Olarin NEIPA-sarjassa, tämä on vähintään samaa tasoa kuin niiden parhaat saavutukset. Aiemmat Sonnisaaren sameat IPAt ovat olleet erinomaisia oluita, mutta eivät ehkä tyylinmukaisimpia NEIPOja. Tässä on täysin tyylipuhdas tapaus. Tuoreus voisi olla vielä aavistuksen parempi, mutta kegihän ei varmaan aivan tuore ole. Otin toisenkin puolilitraisen. Haavi, 27.2.2021.


1 kommentti:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Nähnemmekö juhannukseen mennessä makaaberin näytelmän, kräft-räkäläin ynnä paskantamoin joukkotuhon kaameine kuolinkouristuksineen...