perjantai 26. marraskuuta 2021

Olari Bock Me Amadeus Aged In Rum Barrels With Cacao Nibs





 Perjantai-ilta marraskuussa 2021. Uusi monsterikorona hyökkää Afrikasta, paluu edessä nollapisteeseen maaliskuuhun 2020. Vielä ei jaksaisi menettää kaikkea toivoa kaikenlaisen sosiaalisen elämän katoamisesta lopullisesti. Fish & Chips Ari Nyforsin suosittelemana Kampissa Fisu & Ranes -kioskista, aivan uskomattoman onnistunut annos. Sitten metrolla Otaniemeen, pakkanen puree, pimeää. Kun oven aukaisee Olarin Panimolle, niin hirveä kaoottinen ryysis esillä, kaikki paikat varattuina. Näin täytenä en ole ennen tätä baaria nähnyt. Istumapaikat kuitenkin löytyy, kun hieman odottelee. Juodaan paria aiemmin tuttua IPAa hanasta. 


Sitten paikalle saapuu panimon mestari Ville Leino ja tarjoaa maistiaisiksi suoraan käymistankista uutta kaurastoutia. Neljää eri kauratyyppiä käytetty, 5,7 %. Hyvä vaahto, lähes mustaa. Paahteinen tuoksu, kahvia. Raikasta, kuohkeaa, todella tuoretta, 40 % kauraa käytössä. Ei paljoa katkeroa, mutta todella maistuvaa ja miellyttävää, yksi Olarin huipuista ilman muuta. Ville mietti vielä sentrifugin käyttöä tämän viimeistelyssä, mutta ehkä ei kannattaisi. Tämä toimii jo nyt erinomaisesti. Oluella ei vielä nimeä.


Sitten vielä maistoon uusi versio Amadeus-bockista, rommitynnyrikypsytystä ja kaakaohippuja lisätty. 11,9 %, intensiivinen sherryinen tuoksu. Aika ruma ulkonäkö. Makeaa, mutta ei häiritsevästi. Aikamoinen bock, hedelmäisyyttäkin mukana, ehkä sarjan paras toistaiseksi. Baarissa edelleen kova meno, Edu Kehäkettunen dj:nä. Espoo, Olarin Panimo, 26.11.2021. 



2 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

"Neljää eri kauratyyppiä [!] käytetty"; ja vielä mietitään sentrifuugin käyttöä ruton kalmakouran kiristäessä otettaan tk-yliluutnantin kurkulla!

Bambrgissa Fässlan sisäpihalla neljä viikkoa sitten maailmanlopun meininki oli maltillisempi; lieneekö tämä jonkinlainen prologi sankarikaljoittelijan muistokirjoitukseksi, saatana!

Ilkka Sysilä kirjoitti...

https://youtu.be/K7ZAQ65BHig