Tuomo Kallioniemi: Syksy 1944 Saksalaisten vetäytyminen ja itärajan pitäjien neuvostomiehitys

Jatkosodan jälkeen Neuvostoliiton puna-armeija miehitti kuukausien ajan Suomussalmea, Kuusamoa, Sallaa ja Ivaloa. Tätä asiaa ei YYA-Suomessa paljoa muisteltu, muistelen itsekin kuulleeni asiasta vasta kouluaikojen jälkeen. Kun jopa venäläispartisaanien siviiliteurastuksista vaiettiin, niin ei ole ihme, että miehitys ohitettiin. Siviilit oli syyskuussa 1944 evakuoitu, joten heitä ei vahingoitettu. Mutta tuskinpa puna-armeija miehitysaikana kohensi näiden alueiden infrastruktuuria.

Ostin tämän uuden kirjan alkusyksystä yhtenä niistä kolmesta, jotka haalin saadakseni käsiini Antti Tuomaisen erikoispainoksen. Huippukiinnostava aihe siis, mutta ei ollut yllätys, että teos on kovin hajanainen ja amatöörimäinenkin. Kallioniemi on sotahistorian harrastaja ja hän olisi tarvinnut kunnollisen toimittajan apua koostamaan aineistosta jäsennellyn kokonaisuuden. Kirjassa on raakamateriaalia lähes sellaisenaan ja johtopäätökset vähissä. Toisaalta samoja asioita toistetaan useita kertoja.

Kirja ei fokusoidu neuvostomiehitykseen vaan keskittyy melkeinpä enemmän saksalaisten touhuihin. Ja Kallioniemi ei käsittele koko miehitysaluetta vaan pureutuu lähinnä Kuusamoon. Alussa selostetaan pitkään saksalaisten Hyrynsalmelta Kuusamoon sotavangeilla teettämää kenttärataa. Saksalaisten vetäytyminen kattaa kirjasta ison osan, erityisesti Wehrmachtin poltetun maan taktiikkaan pureudutaan perusteellisesti.

Kuten olen blogissa aiemmin kertonut, Hyrynsalmelta vetäytyvät saksalaiset polttivat isäni kotitalon. Kallioniemen kirjasta välittyy, että Hyrynsalmen kirkonkylän paikalliset saksalaisjoukot polttivat 17.9.1944 suhteellisen spontaanisti ilman ylempää tulleita käskyjä. Neuvottelut suomalaisten kanssa olivat vielä kesken. Saksalaiset tuhosivat kaikki talot Hyrynsalmelta Puolangalle johtavan tien varresta, myös siis isäni kotitalon, joka oli niukasti kuntarajan toisella puolen Puolangan puolella. Kallioniemen kirjasta käy ilmi, että Puolangalta tuhottiin vain neljä rakennusta. Koko kirkonkylä säilyi ehjänä. Eli siis neuvottelutulos, jonka mukaan vetäytyvät saksalaiset tuhoavat vain sotilaallisesti merkittäviä kohteita, saavutti saksalaisjoukot heti, kun isäni talo oli tuikattu tuleen. Paska tuuri.

Puna-armeija ei siis pysähtynyt aselevossa sovitulle Suomen rajalle, vaan vetäytyviä saksalaisia takaa-ajaen eteni ensimmäisiin taajamiin. Lokakuussa Suomen alueita miehitti 38 000 punasotilasta. Kuusamossa saksalaiset viivyttivät venäläisiä muutaman päivän Lahtelan Salpalinjan linnoitteissa. Venäläiset eivät yrittäneet läpi. Ivalossa venäläiset pysyivät jopa vuoden 1945 syksyyn asti. 

Kallioniemi paneutuu siis Kuusamon kirkonkylän miehitykseen, jota kesti pari kuukautta. Kovin paljoa tietoa ei ole. Saksalaiset olivat tuhonneet lähes kaiken ja venäläiset pureutuivat puolustusasemiin maakuoppiin. Talvehtimiseen varauduttiin, mutta marraskuussa venäläiset lähtivät. Mennessään varastivat kaiken, minkä irti saivat. Kallioniemi yrittää rakentaa kirjaansa loppuhuipennusta Kuusamon kirkon kohtalosta. Sodan jälkeen syyllisinä pidettiin saksalaisia. Sittemmin on saatu uutta tietoa, että kirkko jäi ehjäksi saksalaisten jäljiltä. Niin kuin jäi Hyrynsalmella ja useimmissa Lapin kirkonkylissä. Kovasti rummuttaen Kallioniemen paljastama suuri tutkimustulos on se, että kirkko paloi neuvostomiehityksen aikana. Jättäen kuitenkin sanomatta, että ketkähän sen sitten olisivat polttaneet.