Toinen osa These Football Times -aikakauskirjan Itä-Eurooppa -spesiaalista tuli sitten heti ykkösosan perään, tässä ei matkustusongelmia. Australian reissun ja muiden kiireiden takia pääsin lukemaan sen kuitenkin vasta nyt. Lievää parannusta ensimmäiseen osaan, nyt enemmän kiinnostavaa uutta tietoa. Kannen kuva kertoo jo paljon sisällöstä. Päällimmäisenä Kiovan kuningas Oleh Blohin ja pohjalla Kroatian MM-joukkue 1998.
Homma käynnistyy Tbilisin Dinamon huippukausien käsittelyllä. En ole kunnolla sisäistänyt, että Dinamon avainpelaaja vuoteen 1980 asti oli Manuchar Machaidze, Kipianin takana pelannut pelintekijä. Valmentaja Ahalkatsi luopui kuitenkin 31-vuotiaasta Machaidzesta, jotta nopeampaa peliä työstänyt Kipiani saisi paremmin tilaa. Kannattajat olivat raivoissaan, mutta tulostahan tosiaan tuli. Toki lyhytaikaisesti, kun Kipianin ura katkesi 1982 ja Vitali Daraselia kuoli auto-onnettomuuteen. Toinen Georgia-artikkeli pureutuu Georgi Kinkladzen epätasaiseen uraan, jossa Jari Litmasellakin merkittävä rooli. Kiehtovaa tarinaa tämäkin.
Vanhempaan historiaan pureudutaan Josef Masopustin tarinassa, joka on tosin harmittavan pintapuolinen. Juuri muuta kuin vuoden 1962 MM-kisoja ei käsitellä. Samoin Antonin Panenkan tarinassa se kuuluisa rangaistuspotku hautaa kaiken muun alleen. Se artikkelissa todetaankin, Panenkasta ei juuri muuta muisteta. Tšekkiläisestä uudemmasta historiasta kerrataan menestystarinat EM-kisoista 1996 ja 2004, mutta nämä on liian hyvässä muistissa itselläkin. Robert Prosinečkin tarina ja Kroatian yllätysmenestys MM-kisoissa 1998 tarjoavat myös harmittavan vähän uutta. Parempaa jälkeä tulee Bulgarian huippusukupolvesta, Hristo Stoitškov, Jordan Letškov ja kuuma kesä USA:n MM-kisoissa 1994.
Myyttisen Blohinin tarinasta odotin eniten, mutta varsin laihaksi anti jää. Kirjoittaja Matthew Gibbs tuntuu nähneen Blohinin huippukaudelta 70-luvulta vain olympialaiset 1972 ja 1976 sekä Supercupin 1975. Gibbs nimeää Blohinin kaikkien aikojen suurimmaksi jalkapallolahjakkuudeksi Itä-Euroopasta. Se on kova väite, jolle ei oikein löydy perusteita. Itsekin muistan vuoden 1975 Ballon d'Or -shokin, kun en ollut voittaja-Blohinista mitään ennen kuullut. Näkemissäni peleissä myöhemmin Blohin ei täysin vakuuttanut. Blohinin oppi-isästä Lobanovskista on myös lyhyt artikkeli, jonka pointti ei oikein tarkentunut.
Mielenkiintoista on nostaa valokeilaan Neuvostoliiton viimeisen huipputurnauksen EM-kisojen 1988 kärkipari Ihor Belanov ja Oleh Protasov. Varsinkin Protasov on ollut aika lailla unohduksissa. Eivät Belanov ja Protasov minusta noissa kisoissa erityisesti loistaneet, turnaushan oli Oleksi Myhailytšenkon suurta näytöstä. Shaktar Donetskin evakkovaiheista tulee lyhyt katsaus ja kirjan vie päätökseen mukava artikkeli Zlatko Zahovičin värikkäästä urasta.
Kuvia ja piirroksia on edelleen liikaa, vievät tilaa tekstiltä. Artikkelit saisivat olla pitempiä ja syvällisempiä, nyt kokonaisuus on liian pirstaleinen. Mutta siis parempi kuin ykkösosa ja mielenkiintoista nähdä mitä on jatkossa tulossa. Itä-Euroopasta fokus siirtyy pois, mutta toivottavasti retroiluasenne jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti