tiistai 11. marraskuuta 2014

Bruichladdich tasting @Punavuoren Ahven

Massiivinen viskimaisteluilta, 65 henkeä Punavuoren kalaravintolan pöydissä, tällaista en ole ennen kokenut. Aiemmat tastingit ovat olleet kabinettityylisiä intiimejä tilaisuuksia, nyt kokeiltiin stadionkonsertin skaalaa. Startti myöhästyi hieman huvittavasti, kun itsekin hieman aiemmin todistamani Shepherd Neame -show'n starat yrittivät tunkeutua yksityistilaisuuteen kalaravintolakonsernidirikan Teemu Lehdon johdolla. Pienen hämmennyksen jälkeen heidät ohjattiin kylmästi takaisin Helsingin pimeään iltaan, ehkä heille löytyi sijaa vaikkapa Lauttasaaren viihtyisästä Kauniista Kampelasta.

Alustajana Bruichladdichin ambassador Joanne Brown, näin suuren tilan hallinta oli haastavaa ja show jäikin hieman etääksi. Viskit tuli kuitenkin maisteltua sujuvasti. Islayn saaren Bruichladdich on jäänyt itselleni etäiseksi ja odotukset olivat nyt suhteellisen korkealla. Kaikki viisi viskiä varsin vahvoja, yli 50%. Homma käynnistyi Classic Laddiella, skottilaista peruskamaa bourbon-tynnyreissä, viimeistely fino sherry -astioissa. Viljaista hedelmää, ehkä päärynääkin. Seuraava Islay Barley oli hieman kuivempi, ehkä hieman suolaisempi, tämä käsittääkseni vain bourbonissa kypsytettyä. Kolmas viski Port Charlotte myös 50%, tässä hieman enemmän monimuotoisuutta, turpeen aineksia, öljyisyyttä, ei kuitenkaan voimakasta savuisuutta.


Bruichladdich on tullut kuuluisaksi viime aikoina turveinnostuksestaan. Octomore-viskeissä on laskennallinen turvepitoisuus nostettu äärimmilleen, nyt maistellussa Octomore 6,1 :ssä (57%) ns. ppm-lukema on 167. Täyteläinen juoma, mutta ei edelleenkään maussa kovin ekstreemiä otetta. Vielä intensiivisemmässä Octomore Islay Barleyssä (64%) ppm-luku 259. Nyt savukin aistiutuu, mutta kovin kaukana silti liikutaan Lagavulin/Ardbeg -tyylisistä viskeistä. Mielenkiintoisia juomia, mutta loppuvaikutelma oli hieman hämmentynyt. Octomore-viskit ovat varsin nuoria, vain 5-vuotiaita. Ehkä iällä on sittenkin merkitystä, vaikka viskitrendinä onkin viime aikoina ollut vähätellä iän merkitystä. Olen kuitenkin nykyään melkoinen diletantti viskiasioissa, 1980-luvulla olisin esittänyt vahvempia mielipiteitä, nyt siis jäin vain lähinnä kysymysmerkiksi.

Ei kommentteja: