perjantai 14. marraskuuta 2014

Peak Hop Blanc

Olen syksyn aikana käynyt valtion monopoliliikkeistä vain nykyisten lähikulmieni Pasilan Alkossa. Sen täytyy olla koko maan heikoimmin varustettuja Alkoja, pari Founders Centennial -tölkkiä olen sieltä ostanut. Vaalassa ja Puolangallakin on eteen tullut särmikkäämpää tarjontaa. Niinpä Alkon syksyn uutuusoluet ovat jääneet paitsioon. Käväisin nyt Kajaanissa vilkaisemassa jouluoluttarjontaa, mutta siellä oli muutakin ennen näkemätöntä. Itärannikolta Mainen Portlandista on saapunut Härmään hämmentävää valkohumalaa, tehty Shipyardilla, Peak siis sopimusvalmistaja.

Pullossa vuosiluku 2013, saattaa olla siis todella vanhaa. Maahantuoja on lätkäissyt lisätarran, jossa säilyvyyttä luvataan ensi vuoden elokuulle, mutta se ei vaikuta vakuuttavalta. Tuoksussa kirpeää hedelmää, paljon hiilihappoa kohoaa vaahtoon. Maku on belgihiivaisen mausteinen, korianteria pitäisi olla mukanakin. Aika vahva, 6.4%. Nimessä ei ole hop turhaan, jälkimaku on miellyttävän katkera. Belgityyliseen witiin yhdistyvä katkeruus ei silti tunnu oikein hyvältä kombinaatiolta. Kohtuullisen mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta ei kohoa sitä korkeammalle. Alaotsikkona on white india pale ale, mutta itse olen yhdistänyt sen happamiin katkero-oluisiin, ei siis india witiin, jolta tämä luomuolut enemmän tuntuu. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Ei kommentteja: