Roma - Chelsea 3-0

Ennennäkemättömän kova alkuvauhti Olimpicolla, 20 sekunnin kohdalla Pedro läpi boksiin maalintekopaikkaan Roman maalille ja 40 sekunnin kohdalla pallo Chelsean maalissa. Džeko käänsi keskityksen takaviistoon ja Stephan El Shaarawy kiskoi kovaa ulkosyrjällä verkkoon. Roma oli hallitsevampi pitkään ja pelasi aika persoonallisesti. Chelsea silti vaikutti vaaralliselta, Hazard on aiempaa rotevampi, painopiste on alhaalla Pele/Maradona/Messi -tyyliin ja laukaukset lähti terävästi. Puolen tunnin kohdalla Chelsea tuntui saavan hyvän otteen pelistä, mutta tulosta ei syntynyt. Radja Nainggolanin helpolta näyttänyt keskitys yllätti Chelsean topparit, El Shaarawy pääsi tökkäämään toisen maalinsa keskeltä. Roma positiivinen yllätys, Chelsealla paljon virheitä.

Conte yritti ja vaihtoi Willianin sisään toppari-Cahillin sijaan, Chelsea ottikin hetkeksi taas hallinnan, mutta ei auttanut. Roma saattoi alitajuisesti pyrkiä jäädytykseen, mutta tietoisesti siihen ei menty. 63. minuutilla Fabregasin paha harhasyöttö, pallo melko tuntemattomana 29-vuotiaaksi edenneelle argentiinalaiselle Diego Perottille, upea laukaus tolpan kautta alanurkkaan. Perotti oli ottelun parhaita, pelannut maajoukkueessa vain kaksi ottelua, 2009 ja 2011 Sevillassa pelatessaan. Cesc Fabregas on vain 30-vuotias, mutta ura on ollut kuluttava, mies vaikuttaa jo nelikymppiseltä. Loppu pelkkää pelailua, Chelsea antautui melko nöyryyttävästi.

Bone Machine Garden of Death

Uusi mustalaispanimo itäisen Yorkshiren Pocklingtonista, varsinainen panopaikka ei tiedossa. Ehkä ottanut firmanimensä Tom Waitsin albumin mukaan, oluen nimi taas tuskin viittaa Hugo Simbergin maalaukseen. New England IPA, 7,0%. Marjainen ja mehukas, varsin raikas. Mallaskin tukee ja peräkärry seuraa. Onpa mukavaa kamaa, kaikki tuntuu loksahtavan kohdalleen. Angleterre, 29.10.2017.

Augusto Genina: Prix de beauté

Ranskalainen Louise Brooks -filmi vuodelta 1930, tähden viimeinen Euroopan uralla. Alunperin varhainen äänielokuva, nyt 2013 Italiassa restauroitu mykkäversio Orionissa Joonas Ranisen pianosäestyksellä. Käsikirjoitusta vääntämässä René Clair ja G.W. Pabst, ohjaajana italialainen Genina, jonka maine näyttäisi olevan nousussa. Tämä on kuitenkin varsin vaatimaton elokuva verrattuna Brooksin parhaisiin. Yksinkertaista tarinaa kuljetetaan todella hitaasti ja raskaasti, varsin pitkästyttävää. Tiettävästi varsin kuluttavaa elämää tässä vaiheessa viettänyt Brooks ei ole enää yhtä tiukassa kunnossa kuin aiemmissa klassikoissa, vaikka kasvot sädehtivät entiseen malliin. Varsin surullista, paluu USA:han ei sitten enää nostanut uraa uuteen nousuun, päinvastoin.

Stanley Kubrick: Dr. Strangelove

Olen nähnyt Kubrickin mustan komedian todella lukuisia kertoja, mutta en ole blogiin siitä kirjoittanut. Muistan erittäin hyvin ensikohtaamisen, pidin elokuvaa täysin ällistyttävänä ja ainutlaatuisena. En voinut uskoa, että tällaisesta aiheesta voidaan tehdä komediaa. Elokuva oli pitkään kärkipaikoilla, kun tein 1980-luvulla listoja parhaista näkemistäni elokuvista. Erityisesti pidin elokuvaa uskomattoman hauskana. Nyt nähtynä se ei valitettavasti enää tunnu kovin hauskalta, vaan sinänsä uskottavana mahdollisena tapahtumien kulkuna. Kun olen perehtynyt kylmän sodan kuvioihin myöhemmin, niin todellisuus ei näytä jääneen kovin kauas Strangeloven kuvioista. Elokuvan roolinimet ovat edelleen hillittömän hauskoja, mutta muuten nauru jää hieman väkinäiseksi. Neuvostoliiton puolella tapahtui monenlaisia läheltäpiti-tilanteita ja Sterling Haydenin esittämä kenraali Jack D. Ripper on melkein tervejärkisempi kuin todellisuusvastineensa Curtis LeMay. Itse Strangelovella oli monia eurooppalaisia esikuvia John von Neumannia ja Wernher von Braunia myöten.  Erittäin vaikuttava elokuva on edelleen, mutta ei siis enää kovin hauska, ajatellen tämänhetkisiäkin uhkakuvia.

Milan - Juventus 0-2

Pitkästä aikaa nähtävänä Serie A -matsi, Yle petraa futistarjontaansa. Harmittavasti kesällä Juventuksesta Milaniin siirtynyt tähtitoppari Bonucci pelikiellossa. Milan hallitsi hienoisesti alkua paljon nimekkäämpää vierasjoukkuetta vastaan. 23. minuutilla kuitenkin Dybala vapautti hienosti keskeltä Higuainin, joka viimeisteli hallitusti. Nopeaa, suoraviivaista ja kaunista. Milan ei hermostunut, muutama hyvä paikka syntyi, aivan jakson lopussa iso sentteri Kalinic sai pallon ylärimaankin. 

Toisella jaksolla melko eloisaa ja yritteliästä peliä, mutta liian hätäistä, ei syntynyt tilanteita. Tunnin jälkeen sitten Paulo Dybalan uusi oivallus, päästi pallon Higuainille, joka rankaisi taas huipputarkalla kierteisellä laukauksella tolpan kautta sisään. Juventus ei erityisen vaikuttava, mutta argentiinalaisduo ajoittain todella tehokas. Milanista jäi sekava kuva, selvästi jonkinlainen jälleenrakennusvaihe edelleen menossa.

Thornbridge Galaxia 5,2%

Tutusta derbyshireläisestä vahvempi versio, ikään kuin A-olut. Sameasti kauniin pastellinkeltainen olut, australialaisen superhumalan Galaxyn ananas on aina yhtä nautittavaa. Hyvä takapotku katkeruudessa, tämä on Thornbridgen panimon valioluokkaa. Thornbridge on luvannut avata oman baarin Helsingissä, melko kauan asiaa on jo suunniteltu, mutta toivottavasti toteutusvaihe on lähestymässä ennen länsimetron valmistumista. Black Door, 28.10.2017.

Kees American Barley Wine

Hollannin Middelburgista vahvaa alea, 11,5%, 70 IBU. Tyypillinen barleywinen ulkonäkö, makeaa toffeeta. Hedelmääkin, mutta hyvin sokeroidusti. 22 cl tuntui aika suurelta annokselta, mutta sain sen selvitettyä. Barleywine on vaikea tyyli, tasapainoinen nautittava suoritus siinä on aika harvinaista. Sori, 28.10.2017.

Sori Shark Jumper

Sorin Haivillapaita on ideoitu Ratebeer.comin aktivistien kanssa. Ruis-DIPA, 8,2%, 65 IBU, kirsikkapuukypsytystä, kuivahumalointia Belmalla ja Calypsolla. Ei kuulosta erityisen houkuttelevalta ja eihän se semmoinen ollutkaan. Baarimestarikin näytti hieman hämmentyneeltä, kun halusin ainetta täydet 330 ml. Varsin ruskea, trooppishedelmäinen tuoksu. Mausteinen makeahko karamellinen suutuntuma. Nyt ei sovi minun makuun kovinkaan hyvin, tämä on vahva brown ale pikemmin kuin tupla-IPA. Hedelmä sivuroolissa ja katkeroa vain nokare. Hartsiakin ehkä mukana. Oluen lämmetessä katkeroa löytyi lisää, vaikutelma parani selvästi. Sori, 28.10.2017.

Crooked Stave Tap Takeover @ Sori Taproom

OlutExpo jatkui, mutta päätin skipata festivaalin ykköspäivän jälkeen. Suurimpana syynä Kaisaniemen tallinnalaisbaari, joka toi tarjolle viisi hanaolutta coloradolaiselta hapanspesialistilta Crooked Stavelta. Kolme vuotta sitten Coloradon Fort Collinsissa Crooked Staven Nightmare on Brett kolahti lujaa ja sittemmin vetäisin tasokkaan setin panimon pullo-oluita netistä tilattuna.
 

Sateinen lauantai, siirryin metrolla Kaisaniemeen, Sorin hanahuoneessa tuttu oululainen pariskunta, joka siirtyi samantien kohti Olutexpoa. Paikalla myös Jyväskylän olutantropologi Mika Laitinen, jonka esimerkin mukaisesti tilasin lärvilautasen, kaikki viisi Crooked Staven hanaolutta 15 cl annoksina, 25€. Saman verran käytin sivumennen sanoen rahaa edellisillan Olutexpo-sessioon. Lisänä oli tosin Mikki Nymanin "lehdistön" edustajille tarjoama 15 euron kannustuspalkkio. Ja vielä tarkemmin ottaen Olutexpon kortille jäi käyttämättä viisi euroa, joka Nymanin mukaan siirtyy hyväntekeväisyystarkoituksiin. 

Päätin juoda maistelulautasesta jokaisen oluen loppuun asti ennen seuraavan kokeilua. Eri taktiikka kuin esimerkiksi viskimaisteluissa, joissa on tapana jättää jokaista tuotetta jäljelle vielä uudelleenarviointiin. Laitisen Mika näytti vetävän tällä tekniikalla. Ensimmäisenä Huguenot, South Carolinan Coast Brewingin kanssa tehty collabo, vain 4,4%. Colonial sour saison with rustic grain bill. Kauraa, ruista ja riisiä. Fankia valkoviinimäisyyttä, kuivaa, karjatalouslantaisuutta, ihan näppärä.
 

Hop Savant vahvempi, 6,7%. Nyt reippaasti brettaa, todella intensiivisesti. Jälkimaussa kuiva navettaisuus ja katkeruus ottavat matsia. Hiilihappoa ehkä liian paljon. St Bretta Autumnia olen juonut pullossa, nyt hanaversio amerikkalaisemmalla Fall-termillä.  Makeampi tuoksu,  5,5%, hyvin sitruksinen. Tässä ei paljoa funkysuutta, miellyttävä hento jälkimaku. 

Origins (Batch 8) robusti flanderin punainen, kuivaa miellyttävyyttä, tiukkaa happamuutta, portviinimäisyyttä, 6,5%. Wild Sage session vahvin, 7,2%. Salvialla ja sitruunaruoholla maustettu. Päästin tämän lämpenemään Mika Laitisen varoituksista huolimatta. Bretan hevostallimaisuus salvian makuun yhdistettynä oli lämmenneenä melkoinen kokemus, mutta ei välttämättä parhaasta päästä. Kokonaisuutena hieno setti, vaikka en mikään funksteri olekaan. Sorin baarin itsenäinen ote on melkoinen valopilkku Helsingin muutenkin aika laadukkaassa meiningissä. Sori, 28.10.2017.

OlutExpo 2017

Shortlistasin tämänsyksyisen festivaalin olutlistalta 21 mielenkiintoista olutta. Tarjonnan määrään nähden siis suhteellisen vähän. Uutuuksia on paljon enemmän tarjolla, mutta mielenkiintoisia löysin tuon verran oluen tekijän, nimen ja tyylin perusteella. Onko tarjonta siis heikentynyt aikaisemmasta vai olenko muuttunut ronkelimmaksi? Ehkä olen, ehkä heikentynyt. Nykyään sivuutan maitokauppavahvuiset pale alet olankohautuksella. Niitä on hyvin paljon tarjolla ja yleensä uutuudet ovat keskinkertaisia tai pettymyksiä. Witbierit ja weissbierit ohitan myös, en usko niistä enää löytyvän mitään mielenkiintoista. Sama koskee berliner weisseja ja goseja, mutta hieman eri syistä. Moderni olutbuumi on tehnyt pahimman rimanalituksensa näiden kohdalla. Nämä perinteiset oluttyylit on sinänsä ansiokkaasti elvytetty henkihieveristä, mutta sitten samantien brutaalisti raiskattu. Jos moderni berliner weisse tai gose ei ole käsittämätöntä sekasotkua, niin ainakin berliner weissen happamuus on tyystin vesitetty tai gosen hienovaraiset ominaispiirteet hävitetty hedelmillä, marjoilla tai muilla mausteilla. Jos siis olet onnekas. Usein joudut vieläkin epämiellyttävämmän keitoksen ääreen. Olen perin kyllästynyt näihin innovaatioihin ja sysään automaattisesti syrjään berliner weisset ja goset. 

Uusia noin seitsenprosenttisia IPOja olen edelleen valmis kokeilemaan. Pettymyksiähän nekin yleensä on, mutta aina voi helmi löytyä. Sama juttu, jos panimolla on kanttia nimetä oluensa pilsiksi tai hellesiksi. Laadukkaiksi osoittautuneilta panimoilta olen valmis kokeilemaan kaikkia tyylejä, tämänkertaisessa Expossa esim. Bryggeri Helsingin ja Firestone Walkerin pale alet. Tarpeeksi räväkkä kokeilu herättää myös aina mielenkiintoa, esim. Cool Headin jäätislattu NEIPA. Muille belgityyleille kuin witbierille tai dubbelille olen avoin tilanteen mukaan. Tällä kertaa kynnyksen ylitti esim. Moose on the Loosen Wild Saison, vaikka saison-tarjonta liikkuukin lähellä berliner weissen ja gosen kohtaloa. Porter/stouteihin en lähtökohtaisesti tartu, mutta jonkinlaisella lisäyllykkeellä mielenkiintoni saattaa herätä, esimerkkinä Tanker Orient Express Baltic Porter.
 

Tällaisella ennakkovalmistelulla ponnahdin siis Kaapelitehtaan lehdistötilaisuuteen. Lyhytlistatut oluet ovat tietysti vain lähtöoletus, käytännössä festivaalitilanteessa tulee improvisoitua eri syistä. Festivaalikenraali Mikki Nymanin vetämässä tilaisuudessa tarjoiltiin Thornbridgen uutuutta, Bang Saray Thai Pale Ale, 4,5%. Sitruunaruohoa ja muuta maustetta tuntuvasti seassa, lähes tulisesti. Ensimmäinen siemaisu oli kiinnostava, mutta jatkossa mausteisuus rasittavaa, tarttuu pirullisen nahkeasti limakalvoihin. Blogistipöydässä todettiin, että olut kaipaa ruokaa seurakseen. Sitä ei kuitenkaan tarjoiltu, joten aika masentavalla startilla liikkeelle mentiin. Nyman esitteli festivaalin antia, olut ja ruoka on entistäkin enemmän homman fokuksessa. Itseäni tämä yhdistely ei voisi vähempää kiinnostaa, syön mitä syön, mutta oluista olen kiinnostunut. En nyt tähän jumittunut, eihän festivaalia minulle tehdä, joten ponnahdin oluthanojen ääreen.
 

300 olutta tarjolla ja yritin niihin 21 ennakkovalittuun keskittyä. Viskipäällikkö Nikkanen tarttui hihaan heti startissa ja yritti houkutella tisleturneelle, mutta pysyin lujana. Osuin ensimmäisenä 8-Bit -tiskille ja maisteluun Hop Bomberman, 5,9%, 90 IBUa. Lohjan UG:llä tehty, hartsia,  pihkaa, ei erityisemmin katkeroa. Hätkähdin rajusti, kun Pekka Puska käveli vierestä läheltä ohi. Nyman ehtikin mainostaa, että paikalle on saatu houkuteltua noin 30 kansanedustajaa Puskan johdolla. Hetkeä myöhemmin huomasin Puskan ottavan kuvaa kännykällään minun suuntaan. Vetäisin salamannopeasti oman välineeni esiin ja mielestäni ehdin laukaista kohti Puskaa aikaisemmin.
 

Puska-kohtaaminen jäikin session dramaattiseksi huipennukseksi, loppuvaihe oli leppoisampaa. Hörhöpöytä löysi paikkansa ruokastudioksi nimetystä sivutilasta. Sinne tarjoiltiin tasatunnein kokkimestareiden luomuksia, itsekin ehdin saada jonkinlaisen marjapiiraan, jossa oluella ryyditettyä vaniljatyyppistä kastiketta. Tonagilta sain maistettua Brewskin Rye Stick IPAa, varsin NEIPA-tyylinen ruispläjäys, jossa hiiva pääroolissa, ruis ei päässyt esiin. Sorin gluteeniton After Ski IPA oli karkea pettymys, ei hedelmäisyyttä eikä katkeroa. Se oli kuitenkin mestariteos verrattuna Top Fuelin Schlager Lageriin, josta henkilökuntakaan ei viitsinyt rahaa periä. Top Fuelin ensimmäinen lager ja ehkä olisi kannattanut jättää pois myynnistä kokonaan. Tunkkaista epäpuhtautta monipuolisesti omituisen hedelmäisessä maussa.
 

Parempaa oli onneksi tulossa. Cool Headin jäätislattu SE-olut (20%) Ice Ice NEIPA oli tulossa vasta lauantaina tarjolle, mutta Galaxylla sinkkuhumaloitu NEIPA Over the Galaxies oli paras maistamani festivaaliolut. Huikeaa appelsiinin tuoksua, mehuisuutta maussa, tasapainoa, 7%. Katkeroakin on. Cool Head on tuhlannut energiaansa salaattipöydän jämistä irrotettuihin sour-hassutteluihin, mutta onneksi vakavammin otettavaakin kamaa tuotetaan. 
 

Brewskin Red Robot oli myös varsin tyylipuhdas NEIPA, nimetty DIPAksi, vaikka vain 7,5%. Mehuista hedelmää maukkaasti. Islantilainen Borg Úlfur Úlfur Double IPA Nr. 17, 9%, 100 IBU, paha pettymys. Kirkas olut, epämääräinen tuoksu, palanutta kesärengasta. Maku parempi, jopa karamellinen, mutta ei raikas, tunkkainen. Cool Head pelasti taas tilanteen, Triple NEIPA, 10%, hedelmää maukkaasti, puhdasta mehuisuutta. Selvästi makeampi kuin Galaxy-olut, mutta ok kaikin puolin.
 

Fuller's Vintage Ale 2017 oli tarjolla gravity-caskista. Pähkinätuoksua, pehmeää luumuista makua, kuohkeaa. Ei juuri katkeroa ja muutenkin yllättävän yksiulotteinen. Neljällä porilaispanimolla on Suomen Portland -hengessä yhteinen tiski, josta testasin Rocking Bearin Pori Portraits IPAa. Panimon Kasper Toroska varoitti heti, että ei se mikään IPA ole, aromit on päässeet karkaamaan. Enemmän bitter se olikin, varsin perushedelmäistä alea, pihkaa, ei oikein vakuuttavaa. Pühaste Kaleidoskoop (8,5) ei ollut paljoa parempi, tämä oli ikävä yllätys. Trooppista hedelmää epäpuhtaasti.
 

Toisena porilaiskokeiluna Moose on the Loose Wild Saison. Belgihiivaa, selvästi hapanta, ei kovin miellyttävä. Lyhytlistallani oli Chicagon läheltä ponnistavan Two Brothers -panimon Wobble IPA, jota etsin lähes tunnin ympäri festivaalialuetta. Yksi hörhöistä sitä ehti juoda ja sanoi myyntipisteen olevan tuossa vieressä. Kaveri ehti lähteä pois ja kiersin koko festivaalialueen kolmeen kertaan kysellen asiaa kaikilta vastaantulleilta tutuilta. Kaikki pyörittelivät päätään, ei mitään havaintoa. Kehitin asiasta pakkomielteen ja olin vähällä etsiytyä festivaalidiktaattorin puheille. Lopulta laahustin masentuneena Helsinki Distilling Companyn jakelupisteen sivuitse ja siinähän Two Brothers -pullo oli. Ei siis hanassa, mutta päätin silti kokeilla. 6,3%, 69 IBU. Tunkkaista kamaa, ei raikasta ollenkaan, täysin turhaan kohkasin tämän takia. Lopuksi sentään sain suun makeaksi Brewskin Green Hat NEIPAlla, hyvin samanlainen kuin aiempi Red Robot, täyteläistä mehuisuutta, ehkä enemmän katkeroa.

21 oluen lyhytlistani jäi todellakin vain viitteelliseksi tausta-aineistoksi. Espoon Oman Panimon ja Il Birrificion oluita ehdin juoda jo edellisiltana kaupungilla, joten niihin ei nyt tarvetta palata. Bryggeri Helsingin oluita oli vain yläkerran ruokapuolella, joten pale ale jäi maistamatta. Firestone Walkerin pale ale oli vain pullossa, jonka Tonagi ehti raportoimaan vanhentuneeksi. Cool Headin vahvaa olutta ei siis ollut tarjolla ja Tankerin Baltic Porter ei nyt muuten vain tullut valittua juotavaksi, samoin Unfiltered London Pride. Maistelin 15 eri olutta, se tuntui taatusti riittävältä määrältä, joten 21 oli siinäkin mielessä ylimitoitettu tavoite. Ja tärkeintä oli tietysti taas tavata vertaisoluthenkilöitä.

Il Birrificio Unlucky George Washington

Raitiovaunu 3 karkasi edestä, joten harmistuneena ponnistin korttelin toiseen reunaan Birriin, pitkästä aikaa. Uusi NEIPA, 6,7%,  Amarillo, Centennial, Cascade, Citra. Aika punaruskea, kyllähän NEIPAn pitäisi näyttää appelsiinimehulta. Samea ja ruma olut siis tällä kertaa. Tuoksussa on hyvin sitrusta ja trooppisempiakin hedelmiä, mutta aivan liian kylmää. Makea karamellinen maku,  tämä on kuin kuin brittiläinen brown ale. Taas kerran pettymys Birrin suunnalta, homma näyttää olevan tässä panimossa aivan hukassa. Hyviä vierailevia oluita tarjolla, mutta oma tarjonta on vajonnut niin pohjamutiin, että kynnys seuraavalle käynnille kohoaa melko korkealle. Il Birrificio, 26.10.2017.

Firestone Walker Tasting @Tommyknocker

Santa Barbaran seudulla Keski-Kaliforniassa vaikuttava Firestone Walker on kovaa mainetta kantava panimo, nykyään fuusioitunut belgialaisen Duvel-Moortgat -yhtiön kanssa. Panimo on tunnettu anglofiilisyydestään, siellä kypsytetään oluita jopa klassisella Burton Union -tyylillä. Kävin panimon kulmilla Kalifornian Buelltonissa 2002 ja oluita on tullut vastaan myöhemmilläkin USA-reissuilla, mutta Suomessa en ole tainnut niihin aiemmin törmätä. Sain kutsun maistelutilaisuuteen, joka ajoittui näppärästi Belgian suurlähetystön bileiden jälkeen. Etelä-Helsinki vaikuttaa varsin kompaktilta, mutta kyllä räntäsateessa kävelysiirtymä Kaivopuiston ytimestä Iso-Roobertinkadulle tuntui varsin pitkältä.

Tommyknockerissa oli jo huone täynnä ja panimon perustajan David Walkerin pikkuveli Adrian aloitti show'n samantien. Lähes karikatyyristä jenkkiuhoamista käytännössä huutamalla koko ajan. Periaatteessa hilpeä meininki, mutta ehkä olisi kannattanut vielä harkita lähestymiskulmaa uudelleen, kun nyt kuitenkin Euroopassa ollaan. Pidin Firestone Walkerista selvästi enemmän ennen tätä esittelyä kuin sen jälkeen. 

Neljä Firestonen perusolutta kiskaistiin huiviin ripeään tahtiin Adrianin huutaessa oluiden taustatietoja sekaan. Kolme niistä oli etukäteen tuttua, Pivo-pils oli todella tuoretta, raikasta, katkeraakin, tykkäsin kovasti. Sessio-IPA Easy Jack uusi tuttavuus, 4,5%, huikean kissanpissainen tuoksu, maku intensiivisen hedelmäinen, katkeroa kohtuudella, selvästi session ilahduttavin tuote. Panimon brittifiilisyys korostui seuraavissa oluissa, Union Jack oli tuoksussa jopa hieman tunkkainen, mutta maltainen kokonaisuus vakuuttavaa jälkeä. Firestone Walkerin ykköstuote DBA ei tuoksussa vakuuttanut sekään, mutta pähkinätoffeinen tasapainoinen ale on kiistämättä laadukas. Knoppitietona Adrian kertoi, että Tukholman Hötorgetilla sijaitsevan Scandic Haymarket -hotellin baari myy DBA:ta enemmän kuin mikään muu baari Buelltonin ulkopuolella. 

Maistelun pointtina oli kaksi pullo-olutnäytettä. Stickee Monkee on vahva belgi, quadrupel, rommi- ja tequilakypsytystä, luumutuoksua. Varsin makeaa, hedelmää, pehmeää. Oikein mukavaa. Toinen näyte Parabolaa, imperial russian stout. Bourbon-fiilistä, pehmeää kaakaota, kahvia, makeaa tämäkin. Vahvuuteen nähden vivahteikas, ihan kiva. Tommyknocker, 26.10.2017.

Belgian-Finnish Beer Evening @ Belgian Suurlähetystö Helsingissä

Belgian lähetystö on käsittääkseni järjestänyt ammattijournalisteille ja muille alan ammattilaisille olutpainoitteisia illanviettoja jo vuosikausia. Nyt Cyde Hyttinen järkkäsi kutsut myös harrastelijabloggareille ja ponnahdin tietysti paikalle armottomasta räntämyrskystä huolimatta. USA:n suurlähetystö on jo tullut tutuksi tällaisistä kuvioista ja Belgian residenssi löytyi aivan samoilta kulmilta Kaivopuistosta. Yhytin Jouni Koskisen jo lähestymisvaiheessa ja päädyimme hyvissä ajoin perille, jossa jengiä oli jo yllättävän reippaasti. Illan ohjelmasta ei ollut ennakkotietoja, joten hieman yllättäen paikalla oli Suomen oloissa keskikokoinen olutfestivaali kaikilla mausteilla. Ainakin kymmenkunta suomalaista panimoa omilla tiskeillään ja muutama belgioluiden maahantuoja seassa. Tätä en todellakaan odottanut. 

Alkuvaiheessa ei ollut mitään ohjattua ohjelmaa, joten aikani ihmeteltyä aloin kiskomaan oluita naamaan. Varovainen aloitus Ingrid Viertolan Stadi-tiskiltä, Saison Dupontia. Sitten oululaiselta Maistilalta Hietasaari Saisonia, maitokauppavahvuinen näppärä olut, joka kaipaisi tanakkuutta juuri sen verran kuin hallituksen alkoholipoliittinen esitys tarjoaa. Sehän käsittääkseni kaatuu kuitenkin eduskunnassa. Tuntemattoman belgialaisen Lupulus-panimon Hopera oli todella valju, en oikein ymmärrä modernien belgialaisten panimoiden mitätöntä yritystä. Tässä vaiheessa tuore suurlähettiläs Carl Peeters toivotti vieraat tervetulleiksi ja Anikó Lehtinen & Maria Markus kertoivat hieman enemmän belgioluista. 

Suklaan kanssa oli tarjolla Charleroista l’Abbaye d’Aulnen La Sambrée, joka oli minusta kuitenkin varsin vaisu tapaus. Uuden espoolaisen Espoon Oman Panimon amber oli jo vähän ryhdikkäämpi pihkaisuudessaan. Saman panimon pilsner oli kuitenkin pettymys. De Plukker Keikoppenbier Belgian humalaytimestä Poperingestä ns. hoppig blond, Cascadeakin mukana, mutta eipä kovin aromaattishumalaiselta tuntunut kuitenkaan. Het Nest Schuppenboer Tripel Grand Cru (Cognac BA) oli jo mielenkiintoisempi, en täysin konjakkia saanut oluesta irti, mutta tymäkkä vahva mausteinen tripel oli selvästi session paras olut. Lopuksi kiskaisin vielä belgialaista viskiä, Belgian Owl, single malt, juuri ja juuri kolmevuotiasta, 46%, varsin karkeaa kamaa, mutta lämmitti edessä ollutta kylmänkosteaa siirtymää seuraavaan kohteeseen.

Sessio #1: Keskiolut ja vapaus

Tämä kirjoitus on osa ensimmäistä suomalaisten olutblogien Sessio-kirjoitussarjaa, jossa aiheena on keskiolut. Jouni Koskisen virittämästä kuviosta tarkemmin hänen Tuopillinen-blogissaan.
 

Keskiolut vapautui 1.1.1969. Olin kuusivuotias ja muistan tapahtuman varsin hyvin. Asuin silloin Kajaanin ja Oulun välillä Vaalassa pienessä kylässä, jossa oli kuitenkin kilometrin säteellä neljä sekatavarakauppaa. Viiden kilometrin säteellä löytyi kaksi lisää. Lähin Alko oli Kajaanissa 78 km päässä ja autoja ei ollut läheskään kaikilla, isäntämiehet huristelivat mopoilla asioilleen. Itseäni ei keskioluen vapautuminen varsinaisesti kiinnostanut, mutta muistan vanhempien ihmisten puhuneen asiasta innostuneesti. Kyläraitti muuttui ainakin niin, että ojanpientareilta ja oikeastaan mistä tahansa alkoi löytyä huomattavasti tyhjiä olutpulloja. Niistä sai taskurahaa palauttamalla pullot kauppaan. Raha tuo vapautta ja seuraavina vuosina kustansin mm. sarjakuvaostokseni keräämilläni olutpulloilla. Keskioluen vapautus maaseudulla hyödytti siis minuakin. Angloamerikkalainen kulttuuri, josta olin kiinnostunut pienestä pitäen, alkoi laajentaa maailmankuvaani oluen avustuksella. Keskiolut siis räjäytti tajuntani. Mitään häiriökäyttäytymistä tai muuta ongelmaa en henkilökohtaisesti huomannut. Tiesin kyllä, että kylällä oli miehiä, jotka syrjäytyivät rapajuopoiksi keskiolutta juomalla. Joskus näin näiden herrojen kuljettavan runsaita olutmääriä. Kaikki olivat miehiä, naiset eivät olleet juoppoja.
 

Vuosi 1969 merkitsi itselleni myös suurempaa muutosta ja valitettavasti kyseessä oli vapauden menettäminen. Aloitin koulunkäynnin syyskuun alussa 1969. Jonnet ei muista, mutta silloin koulu tosiaan alkoi vasta syyskuun alussa. Tosin koulua oli myös lauantaisin, vain yhtenä lauantaina kuukaudessa oli vapaata, ns. lupapäivä. Kesä 1969 oli siis viimeinen vapauden kesä. Se on jäänyt hyvin mieleen muutenkin kuin heinäkuun lopun ensimmäisestä kuulennosta, joka oli valtava mediatapahtuma Suomen maaseudullakin. 1985 julkaistu kanadalaisen Bryan Adamsin puhkisoitettu hitti Summer Of '69 on itselleni hyvin läheinen musiikkiesitys, pystyn samaistumaan täysin sen sanomaan:

 
"Oh, when I look back now
That summer seemed to last forever
And if I had the choice
Yeah, I'd always wanna be there
Those were the best days of my life"
 

Seuraavan kerran keskiolut astui merkittävämmin elämääni noin 20 vuotta myöhemmin 1980-luvun viime hetkillä. Aloin tykätä vaalean lager-oluen mausta vasta noin 1986-87, sitä ennen olin paneutunut perusteellisemmin viskeihin. Kyseessä oli Oulun edullisissa opiskelijabaareissa, varsinkin Rattorilupilla, tarjoiltava hanaolut. Se oli nelosolutta niin kuin kaikissa muissakin ravintoloissa, keskiolutta myytiin vain kaupoissa ja sitä pidettiin vähempiarvoisena. Tällainen käytäntö oli käsittääkseni jatkunut jo varsin pitkään. Sitten yllättäen keskiolutta alkoi ilmaantua baarien hanoihin, viimeistään se yleistyi 90-luvun puolella suuren laman alettua. Rattorilupi sulkeutui, itsekin muutin Raaheen 1988, mutta kävin säännöllisesti Oulussa viikonloppuisin. Jonkinlainen vakiopaikkani vuosikymmenen vaihteessa oli Letkunpuiston kulmassa sijainnut Madison-baari. Keskiolut oli hieman halvempaa, mutta monien mielestä se myös maistui paremmalta. Henkilökohtaisesti arvostin keskioluen sessioitavuutta, sitä pystyi juomaan pitemmän aikaa päihtymättä liikaa, silloin oli ainakin itselläni tapana istua samassa baarissa useita tunteja. Keskioluen baarisuosio oli valtakunnallinen ilmiö ja ehkä ensimmäinen tapaus, jossa ihmiset näennäisen vapaaehtoisesti siirtyivät juomaan kevyempää juomaa.
 

Tässä vaiheessa olin jo matkustellut ulkomailla ja kokeillut erityylisiä oluita. Keskiolut ei enää kiinnostanut, virallisesti se hävisikin oluiden veroluokkien poistuttua. Vapaus-teema palasi etualalle Suomen liittyessä Euroopan unioniin 1995. Pidin itsestäänselvänä Alkon häviämistä, nyt ulkomaalaisia mielenkiintoisia vahvoja oluita saisi kulmakaupoistakin. Toisin kävi. Omaa henkilökohtaista etuaan häikäilemättömästi ajavat virkamiehet ja poliitikot pönkittivät Alkon monopolia ja onnistuivat sumuttamaan riittävästi rivikansanedustajia, mediaa ja tavallisia ihmisiäkin, jotta vapaus ei koittanut. Asemasota on nyt jatkunut täysin samoilla rintamalinjoilla yli 20 vuotta. Vapautetusta keskioluesta on tullut vankila, jossa mielenkiintoiset oluet pidetään mahdollisimman hankalasti ihmisten saatavilla. Tilanne on tämä, vaikka näitä mielenkiintoisia vahvempia oluita tekevät nyt suomalaisetkin panimot. En usko, että keskiolut saa vahvempia seuralaisia elinaikanani.
 

Mitä tulee henkilökohtaisen vapauden menettämiseen koulunkäynnin myötä, niin tilanne on myös siellä ennallaan. Englantilainen The Godfathers kiteytti ihmiselämän kulun 1988 jo kappaleensa nimessä: Birth, School, Work, Death. Itse siirryin koulusta armeijan ja yliopiston kautta työelämään, jossa edelleen olen. Jonkinlainen vapaus on ehkä koittamassa 10 vuoden päästä, koska nykytilanteen mukaan pääsen silloin eläkkeelle. Mutta en ole enää sinisilmäinen, tilanteet muuttuvat. Enkä ole varma, haluanko eläkkeelle. Olen sisäistänyt vapauden menettämisen, en ehkä halua sitä takaisin. Mitä 1969 tapahtui, se pysyy.

HIMA Mica Pils

Taas uutta kotiolutkamaa helsinkiläisyhteisöltä, pari viikkoa sittenhän testissä rye pale ale. Nyt tshekkityylinen vahva pils, 6,2%, White Labsin Czech Budejovice -hiivaa, Weyermann Barke Pilsner -mallasta, humalina Herkules, Hallertau Saphir ja Saaz. Varsin kirkas keltainen väri, pullon pohjalla tosin sameuttavaa sakkaa. Nopeasti haihtuva vaahto, tuoksussa ruohoista viljaisuutta. Maku on hedelmäpastillisempi, matalahiilihappoinen, hieman saippuainen. Ei täysin puhtaalta maltaiselta pilsiltä tunnu, mutta sivuvivahteet eivät ole epämiellyttäviä. Pahempi puute on takaosan ohuudessa, katkeruutta ei ole paljoa mukana. Lämmetessä hedelmäisyys ja karviaismarjaisuus korostuvat lievästi häiritsevästi. Kokonaisuutena silti käypää olutta.

Gänstaller Stadin Baltic Porter

Stadin Panimon yhteistyöstä Gänstallerin kanssa olen kuullut vihjeitä aiemmin ja nyt sitten kanssakäymisen hedelmä maisteltavana. Gänstallerhan on Frankenin olutytimessä Hallerndorfissa Bambergin eteläpuolella. Balttiporterissa 8%, makean maltainen bock-tuoksu lähes mustassa oluessa. Maku on kevyesti paahteinen, maltaisen leipäistä makeutta. Makeus hallitsee, ei tämä kovin miellyttävä ole. Alkoholikin pukkaa läpi, maussa ei portermaisuutta, menee bock-puolelle. Doppelbockina arvioidessaolut  ehkä saisi enemmän ymmärrystä, mutta eihän se tietysti makua paranna. Rotterdam (Helsinki), 22.10.2017.

Malmgård Tammipähkinä, cask ale

Kotimainen cask-olut alkaa olla jo lähes jokapäiväinen tapaus, tällaista en nähnyt tulevan vielä puoli vuotta sitten. Ehkä lyhytaikainen minitrendi, ehkä jonkin pysyvämmän alku. Britannian ulkopuolella tätä tarjoilutapaa pysyvämmin harrastettaneen vain USAssa ja sielläkään systeemi ei täytä CAMRAn sääntöjä. Suomessa käsittääkseni mennään korrekteilla spekseillä. Pernajan olut 6,3%, hyvin tummanruskea, ohut vaahto. Erittäin makea suklainen tuoksu. Kaakaota. Maku on makean vaniljainen, kookosta, täyteläinen, pieni kuivempi otekin seassa, mutta kyllä makeus hallitsee. Pehmeää tämä on, mutta ei riilikäsittely pelasta olutta , jos lähtökohta on henkilökohtaisesti epämiellyttävä. Tässä tapauksessa en tykkää näin makeasta oluesta, vaikka varmaan kaikki on aivan panimon tarkoittamassa muodossa. Angleterre, 22.10.2017.

Jean-Pierre Melville: Bob le flambeur

Toissapäivänä tuli Jean-Pierre Melvillen syntymästä täyteen sata vuotta. Elokuvahistorian suurin mestari. Pyhiinvaelluksen haudalle tein jo viime tammikuussa. Nyt Orionissa ensi kertaa teatterissa nähtävillä Melvillen ensimmäinen rikoselokuva vuodelta 1955. Käsikirjoitusta värkkäsi Melvillen ohella Auguste Le Breton, joka liittää tämän teoksen Beckerin Touchez pas au Grisbiin ja Dassinin Rififiin, 1950-luvun suurimpiin ranskalaisiin rikosklassikoihin. Beckerin teoksen tapaan tämä elokuva tapahtuu lähes kokonaan Pariisin Pigallella, välillä käydään Atlantin rannikolla Deauvillen kasinolla. Melvillen uralla tämä on vielä harjoitteluteos, vasta Le Doulosissa hän löysi omimman tyylinsä. Melville itse toimii kertojaäänenä, Roger Duchesnen mahtavasti esittämä uhkapeliriippuvainen nimihenkilö on ikääntynyt gangsteri, joka vielä lähtee viimeiseen suureen keikkaan. 16-vuotias Isabelle Corey (alkuteksteissä Isabel) on nykyvalossa lähes pedofiilisen himon kohteena naispääosassa. Juoni ei Melvilleä kiinnosta, hän panostaa baarien ja katunäkymien atmosfääriin ja onnistuu erinomaisesti. Komediallinen tatsi ja traagiset tapahtumat eivät kuitenkaan nivoudu hyvin yhteen, myöhempi Melvillen shakespeaarinen traagisuus toimi sitten paremmin.

Caol Ila Tasting @Carelia

Viskiharrastukseni halcyon-päivinä 1980-luvulla Caol Ilalla oli lähes samanlainen myyttinen maine kuin Port Ellenillä tai Ardbegillä, viskiä oli saatavilla vain itsenäisiltä pullottajilta. Tislaamo ei kuitenkaan ollut suljettuna, se ei vaan pullottanut single maltiaan. 90-luvulla tilanne muuttui ja Caol Ila on arkipäiväistynyt ja jäänyt ehkä aliarvostetuksi. Edelleenkin suurin osa tisleestä menee blendeihin, kyseessä on Islayn suurin tislaamo. Petri Vesanen totesi maistelun alustuksessa sivumennen Diageolla olevan suunnitelmissa Port Ellenin uudelleenavaaminen. Sehän olisi huikeaa.
 

Tarjolla viisi Caol Ilan tuotetta, kaikki Cadenhead-pullottajan 2016 markkinoille tuomia. Kaikki bourbon-tynnyreissä, ei mitään erityiskikkailuja. Osa single caskeja, osa kahden tynnyrin yhdistelmiä. Tynnyrivahvuisia kaikki, tai siis ainakin vahvempia kuin normi 40-45%. Avauksena 15-vuotias, 53%, pullon hinta 59£. Kohtuullisesti savua, tervaleijonaa. Tuhtia ja täyteläistä, merilevää. Kova aloitus, tykkäsin kovasti. 

25v, 50,2%, 97£. Selvästi kevyempää, mentholia mukana, vähemmän savua. Tämä oli pieni pettymys. 31-vuotiaassa 52,1%, 155 £. Kahdesta bourbon hogsheadistä. Puu tulee enemmän esiin. Tuoksu miedompi, pehmeää tammisuutta, hedelmää. Aika mainio tasapaino, savu taaemmalla.
 

Kahdesta bourbon-tynnyristä myös 34-vuotias, 60.1%, 175£. Terävämpää täyteläistä monipuolista tuoksua. Upeaa päärynäistä hedelmää, ei enää savua. Ehkä paras sessiosta, ehkä 31-vuotias samaa tasoa. Viimeisenä 36 v, 52,3%, 170£, yhdestä hogsheadistä. Pehmeän hedelmäinen puu taittaa savut pois. Öljyinen, ei ehkä enää niin hyvää. Erinomainen tilaisuus jälleen kerran, tykkäsin kovasti viskeistä.

Beerd Razor

Bristolista IPAa, 5,9%. Maltainen ja keksinen olut, enemmän bitter kuin IPA. Varsin kuiva takaosa. Kohtuullista kamaa keg-bitteriksi, mutta yleisessä Helsingin oluttarjonnassa jää kyllä aika matalaprofiiliseksi. Woolshed, 21.10.2017.

Hartmannsdorf Fucking Hell

Luulin nimen perusteella, että tämä helles tulisi Itävallan Fucking-kylästä. Niin ei kuitenkaan ole, panimo Hartmannsdorf on kuitenkin Itä-Saksassa lähellä Chemnitziä. Australialaisbaari varmaan valinnut oluen nimen perusteella. 4,9%. Perusmaltainen, täyteläinen lager, mutta ikävä kyllä häivähdys myös diasetyyliä. Heikko katkeruus. Tykkäsin paikan fish & chips -annoksesta. Woolshed, 21.10.2017.

Bryggeri Helsinki Roggenbock

Bryggerin syysuutuus vahvaa ruisbockia, 7,4%. Samea keskiruskea väri, savuinen tervainen tuoksu, tervaleijonaa. Maku on voimakkaan mausteinen, tervaisuus ehkä eniten pinnassa. Aika merkillistä, jos ruismaltaalla saatu aikaan. Odotetumpaa leipäisyyttä myös. Makeutta ja täyteläisyyttä, runsaanmakuinen olut, mutta ei minun makuun hyvänmakuinen. Makeaa yrttiliköörimäisyyttä. Nettitsekkauksella selvisi, että mukana kuminaa, korianteria ja fenkolia. Ilmankos! Olisi kannattanut taas pysytellä Reinheitsgebotin ehkä tylsällä, mutta koetellulla polulla. Puhtaana ruisbockina olisi taatusti ollut miellyttävämpi olut. Bryggeri Helsinki, 21.10.2017.

Stadin Panimobaari, lokakuu 2017

Reippaasti toista kuukautta on vierähtänyt edellisestä mahdollisuudesta maistella Stadin oluita tuoreeltaan käymistankeista, silloin päällä oli Funky Elephant -festivaali. Nyt homma käyntiin Vienna Lagerilla a.k.a. India Pale Lagerilla, paikalla isännistä Aki ja Timo, toisena vieraana helsinkiläisen olutbisneksen pitkän linjan vaikuttaja Ilkka Sysilä. Ruismallasta lagerissa, äärimmäisen puhdasta ja maistuvaa. 

Stadin Panimobaarissa ja Helsinki Distilling Companyssa työskennellyt Mickey pölähti paikalle kotikonnuiltaan USA:sta ja heilautti tuomisillaan session eri suuntaan. Tämä on tyypillistä näille Suvilahden kaoottisille perjantai-illoille, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Mickey on kotoisin maailman ykköshumala-alueelta Yakima Valleysta, Washington Staten ja Oregonin rajalta, Columbia Riverin varrelta. Ensimmäisenä maistoon seattlelaisen Elysianin Dayglow IPA, 7,4%, Mosaic, Eldorado, Centennial, hauska tiikerikuva etiketissä, ei kovin tuoreelta tunnu, mutta hyvää pihkaa ja katkeroa. Konttisen Timo aisti tuotteesta rikkiä, sulfideja, ehkäpä niinkin. 

Seuraavaksi tölkistä Washingtonin Bremertonista Silver City Tropic Haze, 6,5%.  Parempaa kamaa,  sameaa, mehuista, tuoreempaa, mutta vähemmän katkeroa. Toinen tölkki itse Yakimasta Bale Breaker Topcutter IPA, 6,8%, IBU 70. Tämäkin valitettavasti jää vaisuksi matalasta hiilihappoisuudesta huolimatta. Tässä ei kunnolla katkeroakaan. Taas uusi muistutus, että jenkki-IPOja ei kannata siirtää Eurooppaan, ne on juotava paikan päällä. Tämä nimittäin oli Mickeyn mielestä suunnilleen parasta hänen juomaansa olutta. 

Keihäsmies Tero Pitkämäki saapui baariin, melkein moikkasin miestä, kun oli niin tutun näköinen. Käymistankista South Pacific IPA, tyypillinen Stadin laatutuote, pieni peräkärry, mutta enemmänkin katkeruutta voisi olla, kuinkas muutenkaan. Kun kiukuttelin tästä isännille, niin lasiin survottiin Imperial Pils, 5,5%. Nyt menin hiljaisemmaksi, tässä oli nyt session parasta tavaraa ilman muuta. Todella hyvää, saksalaisen Cascaden aromi tuo mukaan  hedelmää hieman, mutta maltaisuus hallitsee ja kääntyy hienosti tanakkaan katkeruuteen. Stadin Panimo on usein lähellä optimia keitoksissaan, mutta nyt se lähes tavoittuu. Konttinen tiukkasi tuttuun tyyliinsä, miten tästä voitaisiin parantaa. Vaikeaa oli mitään ehdottaa, kyllä nyt ollaan korkealla tasolla. Henkilökohtaisissa mieltymyksissä tietysti katkeroa voisi nostaa kohtuuttomaksi, mutta se ei välttämättä olutta parantaisi yleisessä mielessä. 

Helsinki Distilling Companyn Kilpinen ja Mykkänen liittyivät seuraan. Pullosta vetäistiin Stadin Pukki Pilsiä, 4,5%, hedelmäinen,  ohueksi jää Imperial Pilsin jälkeen, ei niin katkerakaan. Viskimiesten tuomisena kiskaisiin applejack-tynnyrissä vajaat kaksi vuotta kypsynyttä viskitislettä. Hyvin mielenkiintoinen maku, jotain calvadosin ja bourbonin väliltä. Perään vielä jo baarissa myynnissä oleva Stadin American Barleywine, maltainen, hyvin kuiva, jopa katkera. Ei makeutta, kuivaa hedelmäisyyttä. Tämäkin laadukasta kaikin puolin.