Pabstin toinen Louise Brooks -elokuva Die Büchse der Pandoran jälkeen tuntui ensikatsomalla lähes samalta tasolta. Nyt uusi näkeminen Orionissa livepianistin säestyksellä, kyseessä siis mykkäleffa vuodelta 1929. Nyt tämä elokuva tuntui huomattavasti vaatimattomammalta, varsinkin alkupuolen kehittely hyvin jähmeää. Brooks on taas vakuuttava melodraamassa, mutta tarinan käänteet ovat niin vanhentuneita nykykatsannossa, että vaikutelma kääntyy tahattoman koomiseksi. Pandora on todellakin aivan eri tasolla tähän verrattuna.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti