tiistai 11. syyskuuta 2018

Ruse Translator IPA




Siirryin noin puoli kilometriä Burnsidesta etelään, Loyal Legion hillittömän hyvältä vaikuttava baari. Loppumattoman pitkä baaritiski, ehkä noin 100 hanaa. Silti ensimmäinen tilaukseni Royale IPA oli päässyt loppumaan. Hätäpäissäni päätin ottaa sitten Rusen IPAn, Rusen panimo on noin neljä kilometriä tästä baarista etelään, sen verran kaukana, että raakkasin sen pois vierailukohteista. Sitä suuremmalla syyllä sitä voi testata kaupungin baareissa. Panimon oluita olikin Legionissa 11 hanassa, ilmiötä ei näin mittavassa baarissa voi kutsua tap takeoveriksi, se on showcase.

6,6%, 60 IBU, tropiikkia tuoksussa. Mallasta maussa, sitrusta ja jälleen trooppisiakin hedelmiä. Todellinen yllätys kuitenkin kivirekeä muistuttava peräkärry, en muista pitkään aikaan 60 IBUlla saadun tällaista aikaan. Vanhojen hyvien aikojen west coast -kamaa huippuiskussa, juuri tämän takiahan tänne matkustin. Modernia musiikkia baarissa, mutta kuulostaa hyvältä. Sisustus ehkä nahkalooseineen vanhahtavalla tavalla hieman korni, mutta baaritiskillä olutlistaa silmäillessä tuntee olevansa täysin tapahtumien keskipisteessä. Maanantainakin kovasti jengiä, bongasin cask-pumpunkin. Valikoimassa herättää huomiota, että stout/portereita vain kolme, IPOja 20, kölschejäkin samat kolme. Ehkä kesäkausi selittää asetelmaa. Portland (Oregon), Loyal Legion, 10.9.2018.

Ei kommentteja: