Matka jatkui pohjoiseen, huomasin reitillä rehabilitointiklinikankin. Riian kovamaineisin moderni panimo Labietis löytyi korttelin keskeltä poikkeuksellisen reikäisen asvaltin peittämältä sisäpihalta. Berliiniläistä ryysyromantiikkaa, kadulle paikka ei näy mitenkään. Ei muita asiakkaita klo 14, raskasta musiikkia. Ei kovin kiinnostavan tyylisiä oluita. IPAssa 6,0 %, kirkas ja meripihkan väriä. Trooppista hedelmää, pihkaa, hartsia ja liian lämmintä. Kuivaa, mutta se ei jalostu jälkimaun katkeruudeksi. Ehkä tämä on loppujen lopuksi ihan hyvä old school WC IPA, mutta ainakin sitrusta kaipaamaan jään. Riika, Labietis Alus Darbnīca, 24.9.2020.
2 kommenttia:
Kaljan viemästä ynnä runtelemasta tk-kirjeenvaihtajasta tuskin rehab-klinikoinnillakaan simojokelaista mallikansalaista saadaan; ei pelastunut raittiudelle dzääs-kornetisti Bix Beiderbeckekaan, jonka orkesterinjohtaja Paul Whiteman tämän hillittömään törpöttelyyn kyllästyneenä toimitti rehab-klinikalle syksyllä 1929...
Satuin nyt jälkeenpäin lukemaan uudelleen Tuopillisen Riika-raportin viime kesältä.
https://www.tuopillinen.fi/2020/08/pieni-baltiankiertue-osa-2-riika-ja.html
Itsellänikin sama huomio tuosta Labietisin terassista, en tiennyt miten siinä olisi pitänyt istua. Siihen paistoi aurinkokin nyt joka nurkalle, joten kävin vain ottamassa oluesta kuvan siellä. Olin venäyttää selkäni siinäkin hommassa, kun eri tasoilla liikuin.
Lähetä kommentti