torstai 19. kesäkuuta 2014

MM2014, pelit 17-20

Venäjä on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ailahtelevainen jalkapallomahti. Parasta jälkeä syntyi Alppien EM-turnauksessa 2008. Nyt on ilmeisesti taas heikompi vaihe menossa, kun pelaajat ovat palanneet Venäjän omaan sarjaan Eurooppa-seikkailuilta. En nähnyt Etelä-Korea -ottelua, mutta maalit eivät imartele 1-1 -tasapelissä. Koppari Akinfejeville MM-historian ehkä pahin maalivahtimoka ja tasoituskin tuli Riihilahti-tyylisellä räkämaalilla. Etelä-Korea pärjäsi kotiturnauksessaan hyvin, mutta yleisemmin en ole maan pelityylistä koskaan innostunut. Joukkue on vakio-osallistuja MM-turnauksessa vain siksi, että muut aasialaiset ovat vielä surkeampia.

Hollanti jatkoi samalla kokoonpanolla kuin Espanja-tyrmäyksessä. Selviä asenneongelmia, peli oli aivan sekaisin, luulivat varmaan olevansa jo mestareita. Australia oli aivan erilainen vastustaja ja Hollanti tuntui olevan alusta alkaen ymmällään. Silti se meni johtoon Robbenin yksilösuorituksella, ihmemies purjehti keskiympyrästä loppuun asti, australialaiset seurasivat katseella. Perään kuittaus heti avauksesta, pitkä syöttö laatikkoon ja lähes 35-vuotias Tim Cahill iski upeasti volleysta poikkipuun kautta tasoituksen. Cahill pilasi unelmaturnauksensa rikkomalla jakson lopussa Martins Indin sairaalakuntoon. Toinen varoitus ja Espanja-matsiin pelikielto. Tuomarivirheellä Australia pääsi vielä johtoonkin, tahattomasta Janmaatin käsivirheestä pilkku sisään. Van Gaal näytti maansa myyneeltä, mutta pelikiellon varoituksella napannut van Persie tasoitti boksista. Hollannin puolustus avautui vielä hämmentävästi, mutta aussit eivät tarttuneet tilaisuuteen. Heti perään nuoren vaihtolaiturin Memphis Depayn helppo kaukolaukaus upposi maalivahdin saranasormien kautta loppunumeroiksi. Dramaattisessa ottelussa karmeaa peliä siis Hollannilta, mutta jatkoon mennään. Australia muistuttaa jossain määrin USA:ta, sattuu ja tapahtuu, mutta jotenkin pinnalliseksi pelikäsitys jää.

Del Bosque vaihtoi Xavin Pedroon ja Piquen Javi Martineziin. Se ei auttanut, kanveesista ei noustu. Chile oli tosi latautunut, tiukkaa prässiä korkealla suurella liikkeellä, taktiikka onnistui täydellisesti. Ensimmäinen maali syntyi riistolla, nerokas nopea kuvio ja hallitusti Eduardo Vargas viimeisteli. Jakson lopulla Alexis Sanchez nosti hienon vapaapotkun, Casillasin nyrkkeilystä reboundin ulkosyrjällä seisovilta jaloilta Aranguiz heitti toisen, kärkkäriksikin potkua on kuvattu. Espanja tuntui neuvottomalta. Chilen ensimmäinen puoliaika oli kisojen täydellisintä jalkapalloa kaikin puolin ja nimenomaan kollektiivisena. Toisella jaksolla Chile laskeutui alemmas ja Espanja kokosi hieman itseään vaihtomies Koken tahdittamana. Tarpeeksi hyviä tilanteita ei tullut tai terävyys ei riittänyt. Espanja antautui tunnin kohdalla ja loppu oli tyhjää kelailua. Chilelle toivoisi kaikkea hyvää, pitkään on tätä systeemiä rakennettu ja homma toimii nyt lähes hurmoksellisesti. Silti Brasilia näyttäisi tulevan taas vastaan ensimmäisessä pudotuspelissä ja eihän se reilua ole.

Kamerun säväytti Saharan eteläpuolisen Afrikan maista ensimmäisenä Espanjan kisoissa 1982. 1990 meni vielä lujempaa Italiassa, mutta nyt maan jalkapallo on vajonnut täydelliseen sekasortoon. Muutama taitopelaaja ei riitä, jos mitään järjestelmällisyyttä ei ole. Kroatia näkyy yöllä murskanneen Kamerunin 4-0, ei mikään yllätys. Brasiliakaan tuskin kompastuu Kameruniin, joten Meksiko ja Kroatia ratkaisevat toisen jatkajan keskinäisessä ottelussaan.

Ei kommentteja: