sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Anton Corbijn: The American

En ole ennen nähnyt valokuvaajana ja rockvideoiden tekijänä läpilyöneen Corbijnin elokuvia. Tämä trilleri vuodelta 2010 käynnistyy lumisesta Jämtlannista alastoman Irina Björklundin parista. George Clooneyn esittämä nimihenkilö siirtyy nopeasti Italiaan, jossa tavataan yhtä lyhyesti toinenkin suomalaistähti Samuli Vauramo ruotsalaisena. Aika hyvä visuaalinen miljööote Abruzzon alueen pikkukaupunkeihin, mutta juonenkehittely siellä on todella tuskaisen hidasta. Clooney ei ole parhaimmillaan näin vähäpuheisessa roolissa. Selviä Melville-vaikutteita varsinkin lopussa ja Sergio Leone saa suoran kunnianosoituksenkin. Suuremmissa naisrooleissa Thekla Reuten ja Violante Placido ovat vähintään yhtä hehkeitä kuin Irina, mutta ei heidänkään roolihahmonsa kovin täyteläisiä ole. En ole lukenut pohjalla olevaa Martin Boothin romaania, aika uskollisesti Corbijn ja skenaristi Rowan Joffé näyttävät sitä seurailleen.

Ei kommentteja: