sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Copenhagen Beer Celebration 2016, red session

Ensivierailuni tähän kohuttuun festivaaliin. Tallustelin haistelemaan tunnelmaa pelipaikalle tuntia ennen avausta klo 9 ja siellähän oli jo kymmeniä hörhöjä jonossa. Eipä itselläni sen kummempaa tekemistä ollut, joten asetuin jonon jatkoksi. Jossain vaiheessa kaikkiin neljään sessioon lipun ostaneet pinkkirannekkeiset siirrettiin omaan jonoonsa. Suomalaisedustusta oli havaittavissa, joskaan ei niin paljon kuin odotin. Lippujen tarkastus ja lasien jako aloitettiin jo varttia ennen rivakasti ja sitten siirryttiin karja-aitauksia muistuttavaan välitilaan. Paikkahan on entinen teurastamo.
 
Sitten juostiin sisään kuin keväällä laitumelle pääsevät lehmät. Itse jäin keskelle salia tuijottamaan kuin ajovaloihin osunut jänis. Hirvittävä tungos tiivistyi jo jonoksi keskivaiheille, syynä oli myöhemmin kuultuna Three Floydsin Dark Lordin tämänvuotinen versio. Itseäni se ei kiinnostanut, olen juonut aiempaa kamaa Timo Kanniaisen järjestämänä. 
 
Olin merkinnyt noin 20 olutta listaan, joita ensisijaisesti ajattelin kokeilla. Niitä oli vaikea heti löytää, kun panimot satunnaisessa järjestyksessä ympäri salia. Ohjelmapahvissa oli kyllä tiskikartta, mutta senkään käyttö ei kovin nopeaa. Ensimmäiseksi kohdalla osui Buxtonin Kingmaker, 10,5% DIPA. Tarkoitus ei ollut näin vahvalla aloittaa, mutta niin vain kävi. Makeaa ja alkoholista, mutta puhdaspiirteistä. Ruotsalaisen All Inin Big Blind oli kevyempi, epäpuhtaampi ja vihanneksinenkin. Sirenin Pompelmocello Sour IPA suhteellisen raikasta. Jani Simosen suosittelema Rare Barrelin Ensorcelled jäi ehkä festivaalin kohokohdaksi. Sour-fani en ole, mutta hyvä tavara kyllä pysäyttää. 6,2%, vadelmasour. Todella hapan parhaaseen lambic-tyyliin, ikenet lähti heti vetäytymään ensi nuuhkaisulla etuhampaiden takaa. Vadelma nivoutui hienosti mukaan.
 
Vaikka välttelin Dark Lordia, niin imperial stouteja tuli kokeiltua yllättävänkin paljon. Parhaaksi ehkä jäi Surly Darknessin tymäkkä ja ällömakeutta torjuva ruisviskitynnyriversio. Näissä stouteissa hanojen kylmyys oli selvä ongelma. Kiivasrytmisessä sykkeessä ei malttanut lasia käsissäänkään lämmitellä. Yksi kylmimmissä oli Bell'sin Expedition Stoutin bourbon-versio. Intensiivinen kyllä sekin. Esimerkki liian makeista impeistä oli Prairien Pirate Bomb.  Firestone Walkerin Velvet Merkin oli hieman kevyempi oatmeal stout, mutta bourbon-kypsytetty tämäkin, vanilja tuntui.
 
Kun ihmiset saivat pääsymaksulla maistaa rajattomasti 5 cl annoksia eri oluita, niin selväksi käyttäytymismalliksi syntyi oluen kaataminen pesualtaaseen, jos ensimmäinen hörppy ei miellyttänyt. Festivaalilla juotiin siis vieläkin vähemmän ja pienempiä annoksia kuin tarjoiltiin. Ajauduin itsekin tällaiseen käyttäytymismalliin. Pesupisteitä oli riittävästi eri puolilla salia, muutenkin järjestelyt tuntuivat toimivan todella sujuvasti.
 
Palasin vielä IPA-osastolle. Half Acren Gone Away oli kylmä, mutta terävän raikas  IPA.  Alpha Staten DIPA hyvin sitruksinen puhtaasti, katkeruus heikompaa. Omnipollon Olympus Mons IIPA sisälsi, kissanpissaa, mineraalia ja yrttejä onnistuen silti vaikuttamaan mukavalta. Hopping Frogin Gangster Frog IPAssa tuttua talon makua, sameaa intensiivistä hedelmää, lähellä yrttisyyttä, katkeruus nyt pettymys. Boneyardin Armored Fist oli tänä vuonna 9-prosenttinen, siis hieman kevyempi kuin Tallinnassa viime keväänä. Ei tuntunut nyt yhtä hyvältä CDA:lta.  

18th Streetin Sex and Candy IPA oli hyvin vaisu hedelmäisyyden suhteen, mutta katkeroa tässä oli. Mikkellerin San Diego -panimolta kokeilin Sparks APAa, aika maltainen kokonaisuus puhtaalla vedolla. Haandin Humlekanon IPAssa raikasta hedelmää, mutta myös karamellia. Epähuomiossa tuli kokeiltua Stockholmin The Grape Escapea, vaikka se tuttu jo viime vuoden Tukholma-keikalta. IPA-osaston kruununa piti olla Magic Rockin Unhuman Cannonball, 11-prosenttinen Triple  IPA. Aika hyvä se olikin, mutta yrttisyyttä löysin siitäkin.

De Gardella oli myös raspberry sour, mutta se ei kohonnut Rare Barrelin tasolle. Lambic-sekoittaja Bokkereyderilla oli scharbeekse kriek 2015 (on bilberries?) nimeltä Wind in the Willows. Tässä oli nyt hevosensatula-kriek, joka puhtaamman happamien vadelmasourien seassa tuntui vähemmän miellyttävältä. Hörhöpiireissä liikkuneiden huhujen mukaisesti olisin poistunut paikalta jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Tämä ei pitänyt paikkaansa, viihdyin paikalla lähes kolme tuntia, vaikka en taaskaan festivaalifiilikseen kunnolla kotiutunut. 21 olutta tuli kokeiltua, viimeisenä poispäin luoviessa kiinalaisen Boxing Catin Full Nelson Saison. Belgihiivaa, tämä oli erityisen kylmää, hieman katkeroa löytyi hyvin puhdaspiirteisessä oluessa. 

Ei kommentteja: