torstai 9. helmikuuta 2017

Ohrana IPA


Korkeavuorenkadun uusi panimoravintola Ohrana oli kuulemma jo "hiljaisesti" auennut, joten tsekkasimme paikan Stadin Timon ja Annen kanssa. Ulkona Juuren viereisessä tilassa ei mitään nimikylttejä tms, mutta ovihan aukesi. Sisällä pelkistetty tilava baari, muutama asiakas, paikalla myös isäntä Ilja Björs, jota en ole ennen tavannutkaan. Maalinhajua vielä hieman leijailee sympaattisesti. Baari ei ole mikään pieni, Björs esitteli vielä kalustamattomia takahuoneita, tilaa todellakin on mukavasti. Kellarissa olevan panimon puolelle olisi tietysti kiinnostanut vilkaista, mutta en ujona poikana viitsinyt semmoista udella. 

Tarjolla kuusi omaa olutta, kaikki tasareunaisesti 33 cl laseista, kaikki samaan hintaan. Omilla oluilla on tarkoitus mennä jatkossakin, ei vierailijoita. Stout, brown, vehnä, APA, IPA, saison. APAn ja saisonin ehdin jo tsekata Take In -tilapäisbaarissa, joten valitsin nyt IPAn. Brittityyppisen hedelmäinen, rotevaa täyteläisyyttä. Hieman yllätyin silti, kun Björs ilmoitti vahvuudeksi 8,5%. Tämähän on siis DIPA, mutta juotavuus erinomainen. Mutta ei siis sitrusta ja peräkärrykin oletetun kepeä, ehkä häivähdys kalkkisuutta. Ehdin jo hieman varomattomasti höperehtimään maalaispoikana Punavuoresta, mutta Kaartinkaupungin kovimmassa panimossahan tässä oltiin. Erittäin lupaavalta tuntuva lisäys kuitenkin alueen vahvaan craft-olut -tiivistymään. Ohrana, 7.2.2017.

Ei kommentteja: