lauantai 1. huhtikuuta 2017

Heller Aecht Schlenkerla Fastenbier Eichenfass






Henrik Larkio on tehnyt jo pitkän päivätyön maahantuojana olutkulttuurin edistämiseksi, mutta nyt taisi syntyä uran tähänastinen huipennus. Schlenkerlan tuoretta tammitynnyreihin pakattua paasto-olutta kylmäkuljetusrekoilla Bambergin kellarista suoraan Helsinkiin, arvatenkin poliisisaattueessa. Tynnyrit jakoon HOK-Elannon kaikissa Oluthuoneissa ja panimon omistaja kuudennessa polvessa Matthias Trum tapittamaan tynnyrit kolmessa ykkösbaarissa. 

Pääsin Kurvin baariin 10 minuuttia ennen h-hetkeä 16:00 ja paikka pullisteli jengiä melkein ulos asti. Satunnaiset normaaliasiakkaat ihmettelivät minne he ovat joutuneet. Baarissa oli skenen merkkihenkilöitä joka pöydässä, jopa Sonnisaaren Timo Kanniainen osui paikalle. Sattumalta osuin seisomaan strategiseen kohtaan ja pääsin kuittaamaan ensimmäisen Matthiasin täyttämän tuopin. Punaruskea olut, hyvä vaahto, todella kuohkeaa, äärimmäisen pehmeää, vähän hiilihappoa. Savuisuus on hillittyä, mutta intensiivistä. Fastenbier on ehkä Schlenkerlan varsinainen mestariteos, se saavuttaa äärimmäisen tasapainon perus-Märzenin ja syksyisen Urbockin välissä. Olut oli itselleni pitkään vaikeasti saavutettavissa ja nyt sitten lopulta oikeassa alkuperäisessä muodossaan. 

Aivan täysin uusi kokemus muuten puutynnyri-Schlenkerla ei ollut, Bambergissa panimon omassa ravintolassa olut tarjoillaan samalla tavalla. Satuin myös lähes 10 vuotta sitten paikalle Helsingin Black Dooriin, kun Esa Paloharju tapitti Urbock-tynnyrin. Mutta nyt siis ensi kertaa Fastenbieriä. William K Kurvissa olut jäi yhteen tuoppiin, koska Howard Hawksin mykkäleffan A Girl in Every Port ainoa jäljellä ollut näytös alkoi Orionissa klo 17.




Elokuvan jälkeen testailin vielä neljää eri Fastenbier-tynnyriä Angleterressa, William K Tennispalatsissa, Ølhus Stockholmissa ja Ølhus Københavnissa. Erittäin hyvältä maistui joka kerta, mutta kyllä tynnyreissä oli havaittavia eroja. Välillä olut tuntui ohuemmalta, välillä metallisemmalta. Käsittelytavoissa oli varmaan vaihtelua, samoin lämpötilassa. Mutta tuntui lähes taianomaiselta, yhdeksi illaksi Helsinki muuntui tavallaan Bambergiksi.

1 kommentti:

Ilkka Sysila kirjoitti...

Laadulla on tekijänsä, oli kyse kaljasta tahi sitä koskevasta uutisesta.