keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Cloudwater Tap Takeover @Pien

Manchesteriläinen Cloudwater on Euroopan ykköspanimo joidenkin nettisovellusten perusteella. Se on tietysti vain yksi näkökulma, mutta olisi voinut kuvitella suomalaisten maahantuojien tarttuneen innolla tällaiseen herkkupalaan. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, syitä voi vain arvailla, mutta mitä ilmeisemmin ammattitaitoa ei ole ollut tarpeeksi. Tähän tulokseen ulkopuolinen tarkkailija joutuu päätymään, koska juuri baarin Helsingin keskustaan avannut Pien on samantien onnistunut tekemään jättikaappauksen ja tuo nyt Cloudwaterin oluet härmäläisten ulottuville.

Pienen baarissa heti täysimittainen lanseeraus, kaikki kahdeksan hanaa Cloudwateria. Pääsin paikalle noin kolme tuntia avauksen jälkeen, jengiä hyvin paikalla, hörhöpöytäkin löytyi, mutta ei mahdotonta tungosta, tilaaminen onnistui sujuvasti. Aloitin session lagereilla, Cloudwater on luonnollisesti laadukas moderni panimo, se ei tee pelkkää diipadaapaa. Tettnanger Hellesissä 4,8%. Viljaa on, mutta aika flättiä ja heikohko katkeruus. Hedelmäisyys kurkkii hieman esiin, mutta pahin puute on täyteläisyyden puute. Tällä ei kiritä lähellekään baijerilaisia klassikoita, mutta se oli tietysti odotettavissakin. Sinänsä virheitä välttelevä tuote, mutta ei saa esiin tyylin parhaita piirteitä. Toinen lager Cashmere India Pale Lager, 6,0%, ilmeisesti tuoretta Cashmerea mukana. Paljon täyteläisempi, odotetusti hedelmäisempi, mutta ehkä hedelmä korostuu nyt liikaa neutraalin hiivan pinnalla. Katkeroa on, mutta ei tarpeeksi. Ei Cloudwaterin lagerit säväyttäneet, ilahduttavaa yritystä, mutta ei selvästikään mukavuusalueen toimintaa. 

Seuraavaksi pariksi keskitason alet. DDH Pale Amarillo Citra, 5,5%. Amarillosta cryo-versio, Citra katkerona ja vehnääkin mukana. Hyvin mehuinen, hyvin tuore, marjainenkin. Ehkä vähän ohut, mutta hieman kalpeiden lagerien jälkeen makujen monimuotoisuus vakuutti minut täysin, tykkäsin kovasti. Peräkärry on marginaalinen, mutta raikkaus pelastaa paljon.  JPA on yhteistyö kalifornialaisen Bagbyn kanssa, 7% ja ns. american IPA. Tätä pöydässä pidettiin brittityylisenäkin, mutta kirkkaassa meripihkaisessa oluessa itselle korostui pihkaisuus ja kerrankin riittävä takatukka lähes Jaromir Jagrin tai Kuninkaan tyyliin, katkeroa on kunnolla. Sitruksisuus on kieltämättä laimeaa, mutta kaikessa ei nyt ole onnistuttu. Aromissa Cascade, Centennial, Chinook, Columbus, Amarillo, Simcoe, katkerona Pilgrim.

Session päätteeksi kolmantena parina vahvat IPAt. System Failure 9%, tämäkin Bagby-kollaboraatiota. Kovasti vaahtoavaa, kirkkaan kultaista. Lähes sama humalacocktail kuin JPA:ssa, aromeina Simcoe, Amarillo, Chinook, Centennial, Mosaic, Cascade, Columbus, katkerossa taas Pilgrim. Chinook tuo taas männyn esiin, mutta sitrus tulee kuohkeammin esiin, täyteläinen runko, aika vakuuttavaa, taitaa olla session ykköstuote. Peräkärryä tietysti jää kaipaamaan, mutta näin vahvassa seoksessa se harvinaisemmin pääsee framille. Erittäin kuiva olut kuitenkin. Viimeinen tripla-IPA TIPA Citra Loral 11% jäi sitten odotetummin kuriositeetiksi, Mosaic myös mukana. Meripihkan värinen kirkas juoma, selvästi aiempia makeampi, mutta ei sentään karamellinen. Sitruksisuus jää nyt hailakaksi ja katkeruus lievää. Jotkin kanssajuojat löysivät oluesta vihannesta ja lennokkiliiman liuotinmaisuutta, mutta niitä en itse aistinut. Kokonaisuutena miellyttävä sessio, keveimmän amerikkalaisen light lagerin ja mm. joidenkin leidien intoileman vadelmasourin jätin tällä erää kokeilematta. Cloudwaterin oluisiin törmäilee käsittääkseni jatkossa nyt laajemminkin, tämä ei ole mikään muutaman hajakegin irrallinen maahantuonti. Pien, 17.10.2018.

7 kommenttia:

Bönthöö bönthöö kirjoitti...

Tarinan mukaan Cloudwateria yritetty saada aiemmin jo Suomeen, mutta eivät "olut pitää myydä tosi tuoreena" -kulmaan vedoten ole suostuneet härmän markkinoille rantautumaan. Pienen uudet kuviot muutti sitten panimon mielen.

Anonyymi kirjoitti...

Tarinoitahan riittää, mutta Cloudwater on jo kiihtyvästi laskeva tähti. Nyt sitä myydään sinne missä vielä ostajia riittää; härmälä sopii tähän loistavasti.

Pääpanijan lähdettyä lätkimään on taso laskenut exponentiaalisesti.

https://cloudwaterbrew.co/blog/2018/9/26/farewell-and-may-the-best-be-yet-to-come

Erno Pennanen kirjoitti...

Melko nopeita johtopäätöksiä ellei provokatiota kertoa lokakuussa 2018 tason laskeneen expotentiaalisesti syyskuun lopussa 2018 tapahtuneen henkilöstömuutoksen myötä?

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Jospa sinäkin ulostava ruokatorvi uskaltaisit kirjoittaa omissa nimissäsi!

VastActiv kirjoitti...

HAH HAH kiitokset anonyymille päivän nauruista! Troll So Hard!

Anonyymi kirjoitti...

Joku näppäräsorminen kaveri voisi koodata Sysiläbottiin vähän uusia fraaseja, alkaa nämä vanhat tutut olla kovin kuluneita.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Sinähän melkoinen, sivistymätön törkimys olet; taidan arvata kuka...