keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Fuller's Vintage Ale 2021


 Fuller'sin vuosittainen syksyinen kausiolut tuli nyt vastaan vasta vuodenvaihteen jälkeen. Blogsvillen bitteristit Tuopillinen ja Olutkellari ovat jo ehtineet nyrpistää nenäänsä tämänkertaiselle päästölle. Varsinkin Jyväskylän skribentin kohdalla tämä on merkillepantavaa, koska yleensä ymmärrystä sieltä päin löytyy vaatimattomammillekin tuotoksille. Mutta eihän tilanne yllätyksenä tule. Sokea Reettakin tiesi, ettei Asahin Fuller's -ostosta mitään hyvää seuraa. Nytkö on sitten Vintageenkin kustu? Poikkeuksellisesti itseltäni löytyy nyt kohtuutuoretta selkänojaa, koska pääsin puolisen vuotta sitten maistelemaan kuusi edellistä Vintage-versiota


8,5 % edelleen, maltaatkin näyttävät tutuilta. Humalina harvinaisempaa brittikamaa, Inspector Morse -kunnianosoituslajike (?) Endeavour aiemmin tuttu vain Olavi Mension Kallio Supermänistä, Olicana sentään tullut useammin vastaan esim. Ilkleyn cask alessa. Koodinimellä CF182 kulkeva hoppi täysin uusi kokemus. Punaruskea tuttu kirkas väri oluessa. Luumuinen ja maltainen, hieman mausteinen tuoksu. Samanlaista perusmaltaista aromia kuin esimerkiksi saksalaisissa bockeissa. Se on kieltämättä yllättävä vertailukohde, mutta ei siis epämiellyttävä odööri. Karamellisuutta myös. Maku on makeahkon hedelmäinen, marmeladimainen, samalla makeahko, mutta myös omalaatuisen nihkeällä tavalla kuiva. Kuivuus on yleensä miellyttävä ominaisuus oluessa, mutta tässä se tunkee esiin tympeämmin. Öljyinen mausteisuus on mukana, jotain pistävää marjaisuutta, vähän happamastikin. Jotenkin tulee mieleen variksenmarja, jota tuli joskus mustikoita poimiessa sekaan ja tuli tietysti uteliaasti maistettua. Ei siis miellyttävää. Peräosasta katkeruutta voi löytää, mutta ei sekään solju miellyttävänä nielussa. Blogiheebot eivät todellakaan olleet hakoteillä, nyt on heikompi vuosikerta käsillä. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

 

2 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Sääli. Fullersilla myös uusi panimomestari, mielenkiintoinen video ko oluen teosta https://www.youtube.com/watch?v=GYf_8scZsng

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Kieltämättä vaatinee erityistaipumuksia eli "ymmärrystä" virittäminen paskasta konvehteja; poikkeusyksilöt, joita neroiksikin luonnehditaan, ilmentävät itseään monininaisin tein, saakeli vieköön!