Wim Wenders: Hammett

 Muistan, että itselläkin oli kovia odotuksia 80-luvun alussa Hammett-elokuvaan. Ohjaaja Wenders oli säväyttänyt Highsmith-tulkinnalla Der amerikanische Freundilla, tuottaja Coppola oli uransa huipulla, pohjalla Joe Goresin romaani, käsikirjoittajana superkirjailija Ross Thomas ja tietysti päähenkilönä itse rikoskirjallisuuden luoja. En ollut silloin vielä lukenut Goresin romaania, mutta ongelmia tuli jo itse lähtökohdasta. Ei rikoskirjailija rikostarinan päähenkilönä sittenkään ole metakikseistä huolimatta kovin terävä idea. Kuvausaikana tapahtui kaikenlaista. Nyt nähtynä elokuvan paha virhe on kuvaaminen Zoetrope-konkurssistudion lavasteissa. Hammettin yksi päähienouksista eli realismi menetetään heti kärkeen. Huhutaan, että Wendersin ensimmäinen hylätty versio oli kuvattu oikeissa lokaatioissa. Frederic Forrest on kyllä saatu hyvin Hammettin näköiseksi, mutta muuten suoritus on vaisu. Forrest jopa yrittää puhua kuin Humphrey Bogartin Sam Spade The Maltese Falconissa. Tuberkuloosiysköksissä ei samaa veren makua kuin Victor Maturella My Darling Clementinessa. Itse tarina käsikirjoituksen katoamisesta San Franciscon Chinatownin alamaailmaan on todella löysä. Wendersin ohjaus ei saavuta irtonaisuutta missään vaiheessa. Kokonaisuus on hengetön, keinotekoinen ja tylsä. Sivuroolicameoihin saadut Elisha Cook Jr, Samuel Fuller ja Sylvia Sidney eivät paljoa piristä, ei myöskään Marilu Hennerin sadetakki, joka on selvä nyökkäys Le Quai des brumesin Michèle Morganiin. Jälkeenpäin on spekuloitu, että Coppola ohjasi elokuvasta enemmän kuin Wenders. Joka tapauksessa lopputulos on kehno.