Delia Owens: Where the Crawdads Sing

 Eeppinen bestseller vuodelta 2018. Tarina lähtee liikkeelle 1952 North Carolinan soisilta rannikoilta, fiktiivisen Barkley Coven pikkukaupungin liepeiltä, Cape Fear -seudulta. Kuusivuotiaan tytön perhe hylkää hänet oman onnensa nojaan rämemökkiin. Monissa romaaneissa ja elokuvissa siirrytään nykyajasta takaumana/flashbackina menneisyyteen. Owensin teoksessa on tuleumia/flashforwardeja vuoteen 1969, jossa tutkitaan Barkley Coven unelmavävyn epämääräistä kuolemaa. Orpotytön kehitystä karmeissa oloissa Owens lähtee kehittämään taidokkaasti, todella sujuvaa kirjoittamista. Todella paljon luontokuvausta, aika perinteinen kasvukertomushan tämä tietysti on, standardia teiniromantiikkaa ja sitten tiheämmin poliisiproseduraalia myöhemmässä ajassa. Kyseessä on 70-vuotiaan Owensin ensimmäinen romaani, mutta (lähes) kaikki toimii hallitusti. Owens on aikaisemmin julkaissut kolme tietoteosta, joten hän on kuitenkin jo kokenut kirjoittaja. Päähenkilön hahmoa rakennetaan koukuttavasti. Tämä on pääosin dramaattinen, jopa traaginen teos, mutta pientä huumoriakin irtoaa mm. poliisien ruokahaluun liittyen. Lopun suspensea kiihdytetään oikeussalidraamalla, viimeistään tässä vaiheessa tuli mieleen Harper Leen To Kill a Mockingbird. Samaa syvän etelän fiilistä, vaikka vähän pohjoisempana ollaankin. Tykkäsin siis aika lailla, vaikka pientä tökkimistä olikin. Rukoilijasirkan parittelukuvaus draaman huipentumassa on melko paksua vertauskuvallisuutta. En myöskään tykännyt toistuvista runositaateista, joille kyllä loppuratkaisussa tulee sitten perusteita. Epäuskottavuutta on tytön totaalisessa hylkäämisessä, äidin käytökselle esitetään myöhemmin perusteita, mutta esim. kolme vanhempaa sisarusta katoaa romaanista kokonaan. Kokonaisuutena siis oikein hyvin kirjoitettu romaani, jonka aihe ei todellakaan ole aivan jokapäiväinen. Otsikon crawdad on jonkinlainen makeissa vesissä viihtyvä äyriäinen. Suomennoksen nimi on Suon villi laulu.