Ki Longfellow: Shadow Roll

 Hankin kirjoja silloin tällöin varsin vähäisillä ennakkotiedoilla. Seurauksena voi olla yllättäviä löytöjä, mutta myös katkeria pettymyksiä. Jokin aika sitten etsiskelin historiaan sijoittuvia rikosromaaneja ja haaviin tarttui tämä 2013 ilmestynyt romaani, jossa kovaksikeitetty yksityisetsivä Sam Russo vaikuttaa vuoden 1948 USA:n itärannikolla. Lupaava asetelma siis ja kun muutama arvio vaikutti myönteiseltä, latasin kirjan Kindleen. Romaani osoittautui sitten täydellisen surkeaksi, mutta se on ok, näin käy aina välillä. En yleensä jätä romaaneja kesken enkä tehnyt sitä nytkään. Enhän kaada yleensä huonoja oluita viemäriinkään. 1860-luvun suurina nälkävuosina isoisäni isä Juho 13-vuotiaana käveli Hyrynsalmelta Ouluun ruokaa etsimään ja nukkui tervaporvarien koirankopeissa. Perinteet velvoittavat, ruokaa ei jätetä lautaselle ja kirjat luetaan loppuun. 

Longfellow'n romaani starttaa omaperäisen makaaberisti. Ollaan siis vuonna 1948 New Yorkin Staten Islandissa ja päähenkilö ratkaisee orpokodissa todella brutaalin henkirikoksen. Sam Russon karuun lapsuuteen ja sotaveteraaniuteen Filippiinien pahimmissa paikoissa viitataan jokseenkin lupaavasti. Romaani kuitenkin siirtyy nopeasti New York Upstaten Saratoga Springsiin, joka on tunnettu hevosurheilukeskus. Russo ryhtyy ratkomaan kolmen jockeyn epämääräisiä kuolemia ja romaani romahtaa täydellisesti kasaan. Ensinnäkin hevosskabamiljöö on täysin mielenkiinnoton, en voi kuvitella tylsempää touhua. Tunnelma muuttuu viihteelliseksi cosy crimeksi, ei mitään ahdistusta. Juonta kieputetaan matalaotsaisesti järjettömästä käänteestä toiseen. Russon hahmossa ei loppujen lopuksi ole mitään olennaista tartuntapintaa. Viittaukset alan klassisiin romaaneihin ja elokuviin vaikuttivat aluksi tuoreilta, mutta vähitellen niitä kasautuu niin paljon, että kirjainkasa tukehtuu niiden alle. Jopa Black Dahlia -tapaus Los Angelesista saadaan ympättyä mukaan. Erityisen ärsyttävä on Longfellow'n tapa korvata perfektissä "have"-sana "of"-sanalla. En tiedä onko kyseessä Longfellow'n keksimä jippo vai jokin menneisyyden jäänne, mutta johdonmukainen toistuva käyttö on raivostuttavaa. Pelkkää roskaa siis. Longfellow'lla näyttää olleen varsin värikäs elämä, selvästi omaelämäkerrallisia aineksiakin on tähän teokseen ladattu. Aion silti pysyä kaukana muista hänen tuotoksistaan.