torstai 21. elokuuta 2014

BrewDog Clown King, hanaversio



Helsingissä älytön tapahtumatarjonta elokuun torstaina, päätin pysytellä poissa keskustasta, vaikka siellä periaatteessa mielenkiintoinen Syystober-tapahtuma. Lähempänä Sörnäisissä pienempi ruokafestivaali, jossa tarjolla laatuoluttakin. Skotlantilainen panimo BrewDog lupasi avata kesällä Helsingissä baarin, mutta tyypillisesti hanke tuntuu myöhästyvän pahasti. Viimeisimmän tiedon mukaan lokakuussa oltaisiin maalissa, mutta siihenkin on syytä suhtautua varauksellisesti. Tähän tapahtumaan BrewDog oli saanut kuitenkin kasattua tarjoilualueen. Mukana muidenkin panimoiden tuotteita, itseäni kiinnosti Hiisin habanero-tuote, mutta sitä ei ollut vielä tarjolla. Tsekkasin vahvan barley winen nyt isommasta astiasta, aiemmin maistelin tätä panimon itsensä lähettämästä pulloversiosta.

Hinnoittelu mielenkiintoista, tätä 12-prosenttista olutta tarjoiltiin lähes samalla hinnalla kuin maitokauppakamaa. Alkoholi polttaa, hedelmäisyyttä on ja takapotkuakin löytyy. Hieman juuresta, kuohkeutta. Ei mikään huippuolut tässäkään muodossa. Helsinki Night Market, Teurastamo, BrewDog pop-up-baari, 21.8.2014.

Ei kommentteja: