lauantai 9. elokuuta 2014

Vierailu Maku Brewingissa





Sain kutsun uuden Maku-panimon epävirallisiin avajaisiin Tuusulaan. Ajoitus sopi hyvin, joten hyppäsin innoissani Hyrylän bussiin. Panimo sijaitsee Hyrylästä länteen pienteollisuusalueella, taksin navigaattori putosi kartalta ja unelias virolaiskuski hätääntyi. Olin kuitenkin ottanut sijainnin etukäteen selville ja ajoimme sukkana panimon eteen.

Paikalla olivat jo kaikki viisi osakasta ja muutamia vieraita, lisää saapui koko ajan. Maku on lähtenyt varsin reippaalla otteella liikkeelle, 3000 litran keittoastiat on ostettu Saimaan Panimon Lappeenrannan entisestä toimipisteestä. Pullotuslinja ja neljä 2500 litran käymistankkia ovat uudet. Panimomestari Juhani Revon kanssa juttelin enemmän, hän on ainoa täysipäiväinen työntekijä. Firma on ollut vuoden pystyssä ja ensimmäiset oluet valmistuivat juuri sopivasti Helsingin SOPP-festivaaliin. Amber ale on käymistankissa, portteria suunnitellaan ensi talven Alko-pienpanimokampanjaan ja golden alea lähtee HOK-Elannon maitokauppoihin. Ns. pöhinä oli hyvää, fiilis rennossa tilaisuudessa samanlainen kuin monilla panimovierailuillani USAssa. Ruokaakin tarjolla ja kaikki neljä tähänastista olutta.






IPAn ehdin toissapäivänä tsekata Helsingissä, mutta kolme kevyempää uutuuksia. Golden Ale samean keltaista, sitrushedelmää, pehmeää, tuoretta, katkerot kevyitä. Golden Ale Hop Edition odotetusti oma suosikkini näistä, tiukka kapea katkeropuraisu lopussa. Muuten samaa tyyliä, kuivaa, talon maku alkaa jo tuntua. Gourmet-liuskapizzeria Skifferille suunnitellussa Skiffer Alessa vähän pippurisempi tunnelma, muuten lähellä muita. Tekijät mainitsivat suolaisuudenkin ja sellaista todellakin aistittavissa. IPA-etiketeissä oli vahvuutena 6,8%, mutta Juhanin mukaan Villin Wäinön ilmoittama 7,3% on oikea vahvuus. Pieni karamellisuus IPAssa taas häiritsi, mutta kaikki Maku-oluet ovat ryhdikkäitä ja omaa linjaakin on havaittavissa.

Maku hyppää siis kooltaan heti kotimaisten pienpanimoiden ylempään keskisarjaan. Kysyntä on ollut kovaa alkumetreillä, käymistankit rajoittavat kapasiteettia. Viereiseen tilaan on ilmeisesti helppo laajentaa toimintaa. Craft-olutbuumi kerää koko ajan lisää kierroksia Suomessa ja Maku pääsi hienosti mukaan, tätä on ollut hieno todistaa. Poistuin paikalta taksilla Keravan asemalle ja naiskuski ihmetteli mistä juomingeista olin lähdössä lasin (Maku tarjosi vieraille maistelulasin muistoksi) kanssa liikkeelle. Uusi panimo Tuusulassa oli hänelle uutinen ja hän toivoikin paikallista olutta paikallisiin maitokauppoihin. Varmaan kohta niin käykin.

Ei kommentteja: