sunnuntai 24. elokuuta 2014

Matti Laine: Pahojen miesten seura

Matti Laine on itselleni uusi tuttavuus, Pahojen miesten seura on hänelle jo viides romaani. Päähenkilö on entinen NHL-maalivahti Elias Vitikka, joka ajaa taksia Helsingissä. Jääkiekkomiljöö on aika tuore ratkaisu, en muista ennen trillereissä moista kohdanneeni. Vitikan hahmoa Laine rakentaa perusteellisesti, mutta jotenkin epämääräiseksi se silti jää. Matti Röngän Viktor Kärppä voisi olla jonkinlainen esikuva. Tarina liikkuu jääkiekon ohella paljon tutummissa ympyröissä moottoripyöräjengien, pop-up -yökerhojen ja huumekaupan liepeillä. Laine kuvaa Helsinkiä aika osuvasti, parhaiten Kallion ja Vallilan kulmilla. Tarina ei ole uskottava, vaikka tarkkaan mietityltä vaikuttaakin. Laineen tyylistä en erityisemmin tykkää, liian lörpöttelevää ja rönsyilevää, Antti Tuomaisen kaltaisesta tiheydestä ollaan kaukana. Päähenkilöön Laine siis on panostanut, mutta muut hahmot ovat sitten sitäkin rutiinimaisempia. En siis vakuuttunut, vaikka romaanissa hyviä aineksia onkin.

Ei kommentteja: