tiistai 24. joulukuuta 2019

Jukka Rislakki: Erittäin salainen

Rislakki julkaisi tämän kokonaisesityksen vakoilusta Suomessa jo 1982. En lukenut teosta silloin, vakoilu ei vielä ollut pääkiinnostusaiheitani. Ei ole tullut tartuttua kirjaan myöhemminkään, mutta nyt sain kirjan lainaksi Ilkka Sysilältä, kiitoksia vaan.

Kirjaa lukiessa on syytä pitää mielessä julkaisuajankohta. Neuvostoliitto oli hyökännyt kaksi vuotta aikaisemmin Afganistanin kimppuun (tänään tarkalleen 40 vuotta sitten) ja uhkasi kiristää kuristusotettaan vastaanhangoittelevassa Puolassa. Brežnev oli elossa ja Neuvostoliiton mahdin mätänemistila ei ollut vielä yleisessä tiedossa. Rislakin sympatiat kylmän sodan vastakkainasettelussa ovat selvästi Neuvostoliiton puolella. Hän käyttää toistuvasti kommunistiterrorin kritisoijista neuvostovastainen-termiä. Sana kuulostaa nykyään koomiselta, mutta siihen aikaan se oli äärimmäistä maalittamista, kohteeseen lyötiin suunnilleen joukkomurhaajan tasoinen poltinmerkki. Rislakki oli julkaissut muutamaa vuotta aiemmin teoksen CIA:n toiminnasta Suomesta. Varmaankin saman teoksen materiaalia kierrätetään tässä. Oikeastaan koko tämän teoksen jälkipuolisko toisen maailmansodan loppumisen jälkeen on asenteellista propagandaa. Väitteillä on varmaankin todellisuuspohjaa, mutta niitä tarjoillaan täysin yksipuolisesti. Nykynäkökulmasta tuntuu ällistyttävältä, että Suomea käsittelevässä vakoiluteoksessa ei mainita Stasia kertaakaan.

Mutta Rislakin teoksella on ansionsakin 1900-luvun ensimmäisen puoliskon kuvauksessa. Se vaikuttaa suhteellisen tasapainoiselta esitykseltä, kun muistaa mitkä lähteet Rislakilla oli käytössään. Hämmästyttävän tarkan kuvan Rislakki saa rakennettua ja lähteisiin perehtymisen stamina on ollut stahanovilaista. Aika paljon olen myöhempää tutkimusta lukenut, mutta silti Rislakki toi esiin itselleni uusia pointteja.

Heti kärkeen tärähtää esiin mielenkiintoisia detaljeja, esim. Tito näkyy olleen Suomessa 1917 ja 1938. Aika paljon aikaa Rislakki käyttää Suomen äärioikeiston ja äärivasemmiston toiminnan kuvaamiseen maailmansotien välissä. Tämän voi laskea löyhästi vakoilun piiriin, varsinkin kun Etsivä Keskuspoliisi osallistui innokkaasti kommunismin torjumiseen. Tästä ei ehkä uutta valoa tule esiin, mutta venäläisten valkoemigranttien tekemät terroriteot Suomesta Neuvostoliiton puolelle lähinnä 20-luvulla on kiehtovaa kerrontaa. Teoksen esittelyssä Rislakki kertoo, ettei aio kovin paljon keskittyä sota-ajan tapahtumiin, mutta käytännössä kirjan mielenkiintoisin osa löytyykin lähinnä sieltä.

Rislakki kuvaa varsin perusteellisesti natsi-Saksan vakoilutoiminnan Suomessa, mutta brittien osuus jää suhteellisen valjuksi. Ehkä brittilähteitä ei silloin ollut vielä tarpeeksi käytössä. Amerikkalaisten toiminta tiivistyi vasta sodan jälkeen, joten se jää luonnostaankin sivuun. Epätarkkuuksia on paljon ja ainakin yksi räikeä virhe osuu silmiin. Churchill ei voinut protestoida Suomelle vanhan rajan ylityksestä 10.7.1941, koska raja ylitettiin vasta heinäkuun lopulla. Venäläiset lähteet eivät ole auki vieläkään, mutta Rislakin vasemmistosympatiat näkyvät kyllä tässäkin vaiheessa, esim. partisaanien tekemistä siviilien joukkomurhista ei ole mainintaa. Suomen omasta tiedustelutoiminnasta olen lukenut niin paljon, että siitä ei uutta juuri tule esiin. Uusi yksityiskohta on se, että Eino S. Repo sai jatkosodan aikana kuolemantuomion kieltäydyttyään teloittamasta karkureita. Saksan 1944-45 suunnittelemasta vallankaappauksesta Suomessa en ole ennen lukenut yhtä perusteellisesti. Inkeriläisten luovutus Stalinin lihamyllyyn kuitataan sivulauseena.

Kylmän sodan kuvausta ei siis kannata juuri kommentoida. KGB:n arkistot ovat edelleen kiinni, joten Neuvostoliiton toiminta Suomessa on edelleen muun aineiston varassa. Paljon siitä olisi kuitenkin ollut jo 1982 kerrottavaa. Pari detaljia sattui silmiin. Amerikkalaista kommunistia W.E.B. Du Boisia Rislakki kutsuu neekerijohtajaksi. Kommunisteja vastaan sodan jälkeen CIA:n tuella kamppaillut asevelidemari Unto Varjonen kuoli 1954 Washington DC:ssä sydänkohtaukseen 38-vuotiaana, ilmeisesti Ihantalassa saadun sirpaleen lähdettyä liikkeelle. Nykyisin asiaa pidettäisiin varmaan epäilyttävänä.

1 kommentti:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Unto Varjonen, TK-komppanian päällikkö jatkosodassa, kunnostautui Arden TK-kollegan ja loistavan Olavi Paavolaisen Synkkä Yksinpuhelu -teoksen armottomana teilaajana; varsinainen tuomio tuli kyllä TK-aseveli Paavolaiselle takinkäännöstä, mikä viimeistään lienee suistanut kiihkeästi tupakoivan Suvilahden gasometria ihailleen euroopan ikkunain avaajan masennuksen alhoon ja aina vain kovempaan kaljoitteluun.