keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Barry Miles: The Beat Hotel


Kulttuurihistoriallinen teos beat-kirjailijoiden suosimasta hotellista Pariisissa. Kyseessä oli nimetön hotelli vasemman rannan ytimessä Gît-le-Cœur -kadulla lähellä Seineä. Allen Ginsberg, William S. Burroughs ja Gregory Corso vaikuttivat siellä hajanaisissa pätkissä 1957-1963. Beatista paljon muutakin kirjoittanut Miles julkaisi kirjan 2000, kappale lainassa Ilkka Sysilältä. Miles kirjoittaa todella yksityiskohtaisesti ja varmaan osittain täyttää aukkoja mielikuvituksella, koska ei hän paikalla aikalaistodistajana sentään ole ollut. Hotelli näyttää olleen karmea haiseva läävä, mutta maineen kynnyksellä sinnitelleille skribenteille se sopi edullisen kustannustason vuoksi. Turkkilaiset lattiareikävessat, vuotava katto, ohuet seinät, kaikki tavanomaiset kotieläimet rotista luteisiin asti. Miles taustoittaa ensin perusteellisesti hotellin ympäristöineen ja alkaa sitten käydä läpi herrojen toilailuja. 

Ensimmäisinä hotelliin asettuvat syksyllä 1957 Howl -runonsa jo julkaissut Ginsberg ja jo aiemmin debytoinut Corso, mukana myös Ginsbergin poikaystävä Peter Orlovsky. Samaan aikaan New Yorkissa Jack Kerouac julkaisee On the Roadin ja kohujulkisuus sortaa miehen vähitellen alkoholismin kuiluun. Kerouac ei koskaan asetu Beat Hoteliin. Naked Lunchia Tangerissa viimeistelevä muita huomattavasti vanhempi Burroughs saapuu Pariisiin tammikuussa 1958 samaan aikaan kuin Orlovsky palaa moniongelmaisen perheensä tueksi USA:aan. San Franciscossa skenen päähenkilöistä Lawrence Ferlinghetti pyörittää City Lights -kustantamoa. Jonkinlaisina esihippeinä jälkeen päin näyttäytyvät beatit hahmottelevat huumeiden ja vapaan rakkauden kyllästämää elämäntapaa, mutta omituisesti amerikkalaiset näyttävät viihtyneen omissa oloissaan. Samoissa vasemman rannan kahviloissa nimittäin röhnöttäneet Sartren johtamat eksistentialistit näyttävät jääneen beatnikeille vieraiksi. Samoilla kulmilla tekivät läpimurtoaan Godardin vetämät nouvelle vaguen elokuvantekijät. Jenkithän eivät tietenkään ranskaa osanneet. Kuten hipeilläkin naisten asema oli beat-yhteisössä kehno, paikallisia auliita tyttöystäviä näyttää riittäneen, mutta heidän roolinsa jäi pelkiksi seksikohteiksi. Tai oikeastaan ei edes sellaisiksi, koska Ginsbergin ja Burroughsin tapaan monet beatistit olivat homoja. 

Seksiä päähenkilöt Ginsberg ja Burroughs harrastavat keskenäänkin, mutta varsinaista parisuhdetta ei vaikuta muodostuneen. Eeva Lennonin irlantilainen mies Peter mainitaan tekstissä. Täysin hermeettisessä kuplassa amerikkalaiset eivät sentään eläneet. Algerian kiihtyvää sotaa ja de Gaullen valtaantuloa Ginsberg kommentoi kiihkeästi kirjeissään. Tapaamisia syntyy mm. vanhojen dadaistien Man Rayn ja Marcel Duchampin kanssa. Se menee sekoiluksi, samoin kuin bileet John Hustonin jokilaivalla Seinellä. Sen sijaan oppipojat Ginsberg ja Burroughs tekevät onnistuneen vierailun Louis-Ferdinand Célinen taloon. Lääkärihommia lopetteleva Céline teilaa tanskalaiset pelkureiksi, mieshän oli sodan jälkeen toista vuotta pidätettynä Tanskassa natsiyhteistyöstä syytettynä.  

Ginsberg palasi USA:aan kesällä 1958 ja Beat Hotel -tarina keskittyy sen jälkeen entistä enemmän Burroughsin vaiheisiin, hieman rönsyillen myös räkälässä majailleeseen kuvataiteilija Brion Gysiniin. Loppuvuosina Burroughskin asustelee Pariisin ohella Lontoossa ja Tangerissa, kirja laimenee entisestään. Ihan mielenkiintoista stuffia, mutta ehkä asiaa ei riittävästi näin mittavaan tarinointiin.

Ei kommentteja: