lauantai 7. marraskuuta 2020

Crooked Stave Von Pilsner



Tasan vuosi sitten saavuin Melbourneen. Siitä tuntuu nyt olevan jo iäisyys, vuosi on ollut pitkä ja raskas. Ilman koronaa olisin nytkin Australiassa, ehdin helmikuun alussa varata marraskuun lennot Perthiin. Mutta Australian rajat ovat tiukasti kiinni edelleen, täytyy odottaa parempia aikoja. Aurinko paistaa kuitenkin Sörnäisiinkin.

Denverin maineikkaalta sour-valmistajalta pilsneriä, keller-versiota. Lievästi samea, hedelmää tuoksussa, 5,0%. Viljainen maku, melko täyteläinen, jonkinlainen kärrykin on, mutta liian heiveröinen. Raikkauttakin puuttuu. Ei huono, mutta ei aivan parhaassa kunnossa.

Huomasin, että Pien Brewpubin tarjonnassa on yksi hana, josta myydään "for Pienthusiasts only". Siis käsittääkseni tarjolla vain baarin niille VIP-asiakkaille, jotka ovat maksaneet jonkin vuosijäsenyysmaksun. Eksklusiivinen eliittiklubi parhaiden perinteiden mukaisesti! En muista ennen Suomessa moista nähneeni. Kanta-asiakkuusalennuksia yms. tietysti on ollut, mutta yleensä rahalla baareista on kaikkia oluita saanut. Sama Westbrookin olut on samaan aikaan Panemassa myynnissä kaikille maksukykyisille. Pien Brewpub, 7.11.2020.   

2 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Vätykset dokasivat taatusti ryöstöhintaista sumukaljaa, kun hän saapui saluunaan...

Ilkka Sysilä kirjoitti...

... milloin, josko milloinkaan pulputtanee saluunan oma, kovasti uhottu paskantamo sieltä klitsusta, käymälän naapurista, ensimmäisen ryöstöhintaisen tekeleensä vätysten ylistettäväksi.