Olarin Panimo, elokuu 2021

 Nyforsin Ari ei ollut aiemmin käynyt Otaniemen panimoissa, joten suuntasimme metrolla länteen. Tarkoitus oli ottaa pari olutta Olarin terassilla ja jatkaa siitä Fat Lizardiin. Liskojen terassilla olen ennenkin käynyt, mutta sisätilojen taproom on jäänyt kokeilematta. Toisin kuitenkin kävi, emme ehtineet Fat Lizardiin ollenkaan.

Aloituksena XDDH IPA, jota olen kai juonut aiemmin vain viimeisimmällä HBF:llä yli kaksi vuotta sitten. 6,66 %, mehua, raikasta, kirpeää, sitrusta. Vähän katkeroakin. Näppärää tavaraa. Hieman harmitti, että uusi Mic Check Good Shit ei ollut hanassa. Olinkin varautunut ottamaan sitä mukaan growlerimyynnistä. Tässä vaiheessa osui paikalle Olarin Ville Leino ja puheeksi tuli panimon uusi ja kallis sentrifugi, jolla kuulemma saa sumukaljan todella pehmeäksi. Ensimmäinen kokeilu tehty juuri uudella Good Shitillä, jota Ville toimittikin pöytään maisteltavaksi. Vertailuolueksi toinen growlerimyynnissä oleva All Fogged Up, jossa linkouskäsittelyä ei tehty. Eroja tietysti oluissa muitakin, mutta kyllähän Good Shit puhtaalta, tasapainoiselta ja pehmeältä tuntui, hyvin peräkärryäkin. Hyvässä kunnossa toki toinenkin tuote.

Seuraavaksi tuli esille se, että sentrifugilla Olarin Ostarin Rokkitähti -pils on saatu kirkkaaksi. Sekin piti tietysti kokeilla. Esimerkiksi kevään pils-vertailussahan tuote vaikutti erityisen samealta. Ja toden totta, kirkasta on tullut, jopa paksu König-tyylinen vaahtopallokin syntyy kruunuksi. Maussa on raikasta viljaisuutta täyteläisesti, mutta katkeruutta olut vielä kaipaisi lisää.  

Pienen sadekuuron takia siirryimme sisätiloihin ja sosiaalinen tilanne tiheni, pääsin ensi kerran juttusille Uniq Drinksin Jaana Hihnalan ja Olarin toimitusjohtaja Tommi Koistisen kanssa. Kävi ilmi mm. se, että Fiskarsin ja Suomenlinnan brändit säilyvät jatkossakin, Suomenlinna tekee puhtaita tyylejä ja Fiskars painottuu pöpölinjaan. Sivuvaikutuksena seuraavien oluiden maisteluista ei paljoa ole muistiinpanoja. Varsinkaan Mic Check Mosaic DDH ei jättänyt muistijälkiä, joten ainakin juotavuus oli erinomaista. Tujun ja Olarin yhteistuotos Voi Wit oli korkeaprofiilisempi, belgivehnässä voikukkaa, päivänkakkaraa, nokkosta ja katajaa. 5,0 %, samea, tuoksu persoonallisen mausteinen. Suuremmalla hiilihappomäärällä voisi toimia vielä paremmin. Hyvää oli kuitenkin, mausteinen, mutta raikas ja kesäinenkin. Jossain välissä huomasin senkin, että muuan asiakas pyöräili baariin sisään growler-kaapille, sipaisi kaksi pulloa kantoon ja pyöräili ulos. Bike-in -toimintaa.

Loppuhuipennuksena tyhjennettiin vielä kaksi DBA-pulloa, double barrel aged -versioita siis. 11,9 -volttisesta lagerista Bock Me Amadeuksesta en tätä versiota ollutkaan ennen maistanut. Bourbonit Jim Beam ja Heaven Hill astioiden alkuperäisasukit. Vaniljaa, rusinaa, pehmeää kinuskia. Samichlaus tuli tässä puheeksi, samantyyppistä monimuotoisuutta kyllä tästäkin löytyi. Pintahiivainen Big Momma DBA tuli maistettua viime kevään barleywine-teistingin encorena, toimi silloin erinomaisesti. Tässä Heaven Hill ja Wild Turkey mukana. Rusinaa ja vaniljaa samantyyppisesti, mutta hedelmäisyyttä odotetusti täyteläisemmin. Ehkä Amadeus kuitenkin oli vielä kovempi. Tässä vaiheessa täytyi jo kiitellä isäntiä erinomaisesta tarjoilusta ja mielenkiintoisista keskusteluista. Paluumatkalla Stadiin oli metrossa häikkää onnettomuuden takia, mutta loppujen lopuksi selvisimme pelkällä junanvaihdolla Koivusaaressa ja parin minuutin viiveellä.