Anikó Lehtinen & Maria Markus: Olutreissu

1990-luvulla ahmin kaikki käsiin saamani olutmatkailukirjat, neljällä kielellä. Belgiassa pläräsin flaamin- ja ranskankielisiä vihkosia, yritinpä tavata tšekinkielisiä oluttupaoppaitakin. Tarjontaa oli vähän ja oikeastaan sen takia ryhdyinkin kirjoittamaan olutmatkailujuttuja Unto Tikkasen Juomanlaskijaan vuosituhannen vaihteessa. 00-luvulla mielessä kävi niiden täydentäminen kirjaksi. Internetin tarjoama ajankohtaisuus vei kuitenkin pohjan painetun oppaan informatiivisuudelta, mutta jätti vielä tilaa esim. gonzo-tyyppiselle elämysraportoinnille. 2007 avaamani blogi on kuitenkin tyydyttänyt omat kirjoitustarpeeni.

Tämä tilanne heijastuu Anikó Lehtisen ja Maria Markuksen uudessa olutmatkaoppaassa. Tästä kirjasta ei kannata lähteä tsekkaamaan baarien olutvalikoimaa, osoitteita ja aukioloaikoja. Kirjan selvästi parasta antia on kirjoittajien omakohtaiset kokemukset matkakohteissa. Harmittavan suppeasti tätä aineistoa kuitenkin on mukana, suurikokoiset valokuvat vievät silmämääräisesti arvioiden yli puolet kirjan kapasiteetista.

Kirjassa esitellään joukko eurooppalaisia pääkaupunkeja, Varsovaa lukuunottamatta kaikki itsellenikin tuttuja. Silmiin pistää perinteisten olutkeskusten Prahan ja Dublinin puuttuminen, varsinkin kun mukana ovat sellaiset kaupungit kuin Lissabon, Madrid, Budapest ja Varsova. Anikó Lehtinen on puoleksi unkarilainen, joten Budapest siksi ymmärrettävä valinta ja toisaalta juuri Lissabonin ja Varsovan osuudet ovat kirjan mielenkiintoisinta osaa, vaikka Varsovaa rasittaakin turha vodkamuseon esittely. Historiaosuuksien mukanaoloa voi perustella matkaoppaassa, mutta nekin vievät tilaa persoonallisemmalta kokemusmateriaalilta.

Hieman hilpeästi Kööpenhaminan kohdalla korostetaan, että Amagerin panimo ei sijaitse Amagerissa. Kyllä se (ja Kastrup) nimenomaan siellä on. Lontoossakaan The Kernel ei ole Bermondseysta muuttanut. Isompi ongelma on ehkä kertoa Tallinnan kohdalla Pōhjalan panimon taproomin olevan harhaanjohtavasti Tallinnan keskustassa ja unohdetaan mainita sen olevan Euroopan hienoimpia. Senhän pitäisi oikeastaan olla tämän kirjan tärkein matkakohde. Pientä horjahtelua on myös kirjan rakenteessa, salviapiiraan ohje on hämmentävästi Kööpenhaminan osuuden lopuksi ikään kuin toisesta kirjasta pudonneena. Sivumennen sanoen tässä kirjassa syödään niin paljon ja niin usein, että lukukokemus alkoi lähentyä lapsuuden Viisikko-kirjoja. 

En ole gradua kummempaa kirjaa kirjoittanut, mutta olettaisin kirjan tekemisen olevan iso urakka. Sitä hämmästyttävämpää on, että edes parin tunnin oikolukuun ei ole ollut aikaa. Oikolukutyökalujakin löytyy. Pienellä panostuksella saataisiin suuri laatuparannus aikaan. Ehkä kysymys on arvostuksesta. Tekstin laadulla ei ole niin väliä, kunhan kuvat ovat värikkäitä. Aina ei teksti muutenkaan ole kovin kaunista, esimerkkinä vaikka ilmaus "saksalaistyylisissä beer garden -tyylisissä". Ja oikolukukaan ei olisi purrut siihen, että Haarlem kirjoitetaan johdonmukaisesti yhdellä a:lla. Joutuu väistämättä epäilemään, ovatko kirjoittajat käyneet koko kaupungissa, kun nimi ei ole jäänyt mieleen. Kirjasta huokuu miellyttävän hedonistista feelgood-tunnelmaa, mutta pientä skarppausta toivoisi!