sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Elmore Leonard: Road Dogs

87-vuotiaana vuonna 2013 kuollut Dutch Leonard kirjoitti ja julkaisi aktiivisesti loppuun asti. 2000-luvun teoksista olen kuitenkin lukenut vain Tishomingo Bluesin. Road Dogs on vuodelta 2009, Leonard julkaisi vielä kaksi romaania tämän jälkeen. Road Dogs on melkein jatko-osa Out of Sight -romaanille, josta Steven Soderbergh ohjasi erinomaisen elokuvan. Ja oikeastaan nimenomaan elokuvan jatko-osa, koska päähenkilö Jack Foley muistuttaa George Clooneyn roolihahmoa tässä enemmän kuin alkuperäisen romaanin henkilöä. Pari muutakin Leonard-luomusta tekee comebackin, LaBravan marielito Cundo Rey ja Riding the Rapin sivuhenkilö selvänäkijä Dawn Navarro, nyt pääosassa femme fatalena. Rapea dialogi on Leonardin bravuuri ja sitä tämä elokuva on täynnä. Tapahtumia pohjustetaan Floridassa, mutta pääosin ollaan Venicen kanavien rannoilla, siis Los Angelesin Venicessä. Paikallisväri on Leonardin vahvuuksia ja silläkin osalla mennään hienosti. Komedia ja väkivalta lomittuvat tuttuun tyyliin. Mutta ehkä itse tarina ei rullaa aivan yhtä vaivattomasti kuin parhaissa mestariteoksissa. Suvantokohtia on havaittavissa. Tishomingo Bluesissa pelkäsin Elmoren jo väsähtäneen, mutta kyllä tämä pienistä varauksista huolimatta rullaa paremmin. Mitään uudistumista ei ole, mutta sitä ei ehkä 84-vuotiaalta kirjailijalta voi odottaakaan. Seuraava romaani oli kyllä ainakin aiheeltaan uusi alanvaltaus, Adeninlahden merirosvoista kertova Djibouti.  

Ei kommentteja: