On mahdollista, että näin televisiosta 1972 Münchenin olympialaisten jalkapallofinaalin, jossa Puola kaatoi Unkarin. En kuitenkaan muista sitä. Muistan kuitenkin erinomaisesti Puolan joukkueen kahta vuotta myöhemmin Länsi-Saksan MM-kisoissa. Kazimierz Deynan, Robert Gadochan, Andrzej Szarmachin ja Grzegorz Laton tähdittämä joukkue kaatoi Argentiinan, Italian, Ruotsin ja Jugoslavian. Finaalipaikka Hollantia vastaan oli todella lähellä, mutta erinomaisesti pelannut Puola hävisi epäonnekkaasti Frankfurtin kaatosateen turmelemalla kentällä isäntäjoukkueelle. Neljä vuotta myöhemmin Argentiinan kisoissa näin lopulta Puolan suurimman legendan Włodzimierz Lubańskin peliä, joskin jalkavamman jälkeen huippuvuosia vaisumpana. Ja sitten vielä taas neljä vuotta myöhemmin Zbigniew Boniekin johtama Puola eteni loistavalla pelillä semifinaaliin Espanjan MM-kisoissa 1982.
Tätä taustaa vasten olinkin innostunut, kun huomasin englanniksi juuri ilmestyneen Puolan jalkapallohistorian. Vakuuttavasti Hubbard aloittaa käymällä läpi puolan kielen merkit ja niiden ääntämisen. Tähän mennessä olin oppinut, että suurkaupunki Łódź äännetään samalla tavalla kuin englannin kielen woods. Sitä olen kuitenkin hämmästellyt, mistä Wałęsa-sanan äänneasun "vauensa":n n-äänne tulee. Nyt selvisi, että ę-merkki ääntyy "en". Vastaavia n -lisä-äännemerkkejä on muitakin.
Hubbard käy todellakin läpi aihetta alusta asti. 1800-luvun lopullahan Puolan alue oli jaettu kolmen imperiumin Saksan, Venäjän ja Itävalta-Unkarin kesken. Itävallan hallitsemalla Galitsian alueella sijaitsivat suuret puolalaiskeskukset Krakova ja Lemberg (Lwów, Lvov, Lviv). Galitsiassa oli lievää itsehallintoa ja siellä jalkapalloakin alettiin pelata järjestyneemmin ensimmäisenä. Puolan jalkapallon syntynä Hubbard pitää 1894 Lwówissa pelattua muutaman minuutin näytösottelua. Nopeasti perustettiin Puolan jalkapallon alkuvuosia hallinneet Cracovia Kraków ja Pogoń Lwów, samoin edelleen Krakovassa toimiva Wisła. Hitaampaa kehitys oli Venäjän hallinnoimissa Varsovassa ja Łódźissa sekä Saksan kaistalla, jossa Posenin jalkapallojoukkueisiin ei puolalaisia päästetty. Mutta sielläkin ehdittiin perustaa ennen sotaa 1912 puolalaisseura Warta Poznań.
Ensimmäisen maailmansodan melskeissä Puola itsenäistyi uudelleen ja jo sodan aikana Itävallan armeijassa palvelleiden Piłsudskin puolalaisten legioonalaisten johdolla perustettiin Varsovassa nykyinenkin mahtijoukkue Legia. Venäjän bolševikkien hyökkäys Varsovaan kesällä 1920 viivästytti jalkapallokehitystä ja mm. esti maajoukkueen osallistumisen Antwerpenin olympialaisiin. Veikselin ihme kuitenkin nujersi gangsterilauman ja ensimmäinen maaottelu pelattiin Budapestissa joulukuussa 1921. 1923 maajoukkue ehti jo Suomeenkin pelaamaan, mutta Pariisin olympialaisssa 1924 tuli Unkarilta tylysti kuonoon 0-5.
Tässä vaiheessa Hubbardin teksti alkoi jo kovasti puuduttamaan. Teksti on kovin luettelomaista ja vaikuttaa seurojen historiateoksista kopioidulta. Mitään anekdootteja tai tarinamaisuutta tai omakohtaista näkemystä ei kuvauksesta löydy. Odotin tilanteen paranevan tekstin lähestyessä nykyaikaa, mutta käytännössä tilanne pysyi samana. Kirjailen tässä lyhyemmin huomioita Hubbardin teoksen loppuosasta.
Hubbard hyppää nopeasti 10 vuotta eteenpäin ja päästään Puolan ensimmäiseen supertähteen Ernest Wilimowskiin, joka teki neljä maalia MM-ottelussa 1938 Brasiliaa vastaan, mutta Puola hävisi silti 5-6. Kuusivarpainen Wilimowski/Willimowski oli kiehtova ja ristiriitainen hahmo, mutta kunnolla ei Hubbard pysty pureutumaan häneenkään. Kiinnostavasti Hubbard nostaa kuitenkin esiin Puola-Unkari -matsin päivämäärältä 27.8.1939. Puolan kohtalo oli jo sinetöity, mutta Unkari kaatui 4-2 ja Wilimowski teki hattutempun. 1974 MM-kisojen aikana Puolan valmentaja Kazimierz Górski kävi tapaamassa Länsi-Saksaan sodan jälkeen asettunutta idoliaan Wilimowskia, mutta ei pystynyt puhumaan vapaasti terroripoliisi SB:n edustajan kuunnellessa.
Kommunismidiktatuurin aikana pelin taso nousi hyvin hitaasti, vaikka epävirallinen tavoite oli nousta ripeasti Unkarin tasolle. 1950-luvun tähdistä Ernest Polista ja Lucjan Brychczystä Hubbard kertoo niukasti. Yhden ottelun hän jälleen nostaa esille, MM-karsintavoitto 2-1 Neuvostoliitosta 1957 Chorzówin massiivisella Śląski (äännetään slonski) -stadionilla. Gerard Cieślik teki kaksi maalia, mutta uusintaottelun Leipzigin Zentralilla puolalaiset hävisivät selvästi. Venäläiset "ehdottivat" Leipzigia ottelupaikaksi, koska kaupunkiin sijoitetut sotilaat tekivät kamppailusta venäläisille kotiottelun.
Puolan maajoukkuejalkapallon nousua ennakoivat 1960-luvulla Lubańskin Górnik Zabrzen ja Deynan & Gadochan Legian menestykset eurocupeissa. Lubańskin alkuvaiheista Hubbard kertoo jotain uuttakin, mutta hämmästyttävästi Deyna kuitataan koko kirjassa muutamalla ohimenevällä maininnalla.
Olympiavoitto 1972 aloitti siis Puolan jalkapallon kultakauden, joka kesti neljä MM-lopputurnausta 1974, 1978, 1982, 1986. Olin odottanut, että Hubbardin teos painottuu juuri tähän jaksoon. Osittain näin onkin, mutta kovin persoonaton ja suppea näkemys on, oikeastaan mitään uutta ei tule esille. Deynan ohella Grzegorz Laton huikea ura sivuutetaan käytännössä kokonaan. Enemmän Hubbardia tuntuvat kiinnostavan Stanisław Terleckin toilailut kommunistibyrokraattien kynsissä. Yksi lause kiinnitti huomiota, Hubbard kertoo Boniekin vanavedessä Widzew Łódźin Jan Ježewskin ja Andrzej Možejkon siirtyneen myös ulkomaille pelaamaan, ei tosin Italiaan vaan Suomeen. Näiden herrojen nimet ovat unohtuneet, mutta todellakin 80-luvulla Ježewski näkyy pelanneen OTP:ssä ja Možejko KPV:ssä ja Rauman Pallossa. Puolalaisia pelasi tietysti paljonkin niihin aikoihin Suomessa, parhaiten itselleni on jäänyt mieleen KTP:n Stanisław Sobczyński. Nimekkäimmät olivat KuPS:n Wojciech Rudy ja Jerzy Kraska.
1986 valmentaja Antoni Piechniczek erosi Meksikon kisojen jälkeen ja langetti "kirouksen" sanomalla, ettei hänen saavutuksiaan ylitetä kymmeniin vuosiin. Kirous on edelleen voimissaan, vastaavaa menestystä ei ole Puola saavuttanut. EM-kisaisännyys 2012 toi uutta nostetta, mutta siitä Hubbard ei kerro. Koko kirjassa ei mainita kertaakaan Robert Lewandowskin nimeä, vaikka teos on julkaistu 2019. Mutta kirjan alaotsikko onkin "The first 100 years of Polish football" ja siitä Hubbard pitää kiinni, siis 1894-1994. Harmittavan heppoinen teos oli kyseessä. Lähteistä päätellen Hubbard osaa puolaa, joten paljon enemmän uutta kerrottavaa olisi pitänyt löytyä. Kova pettymys siis, mutta aina ei voi voittaa.
8 kommenttia:
Tämän komjentin kirjoittajan on pakko kuitata, että vuoden 1978 ylioppilasskaban reaalikokeen historian jokerikysymykseen "Saksan ja Suomen suhteet Toisen maailmansodan aikana" tämä vastasi niin ikään suvereenisti yhdeksän pisteen arvosta.
... todettakoon vielä, että tämän komjentin kirjoittaja oli jo tuolloin runsaasti aikaansa ynnä arvikorhoslaisen ajopuuliturgian kannattajia edellä, mitä tulee Tri. Göbbelsin Operaatio Barbarossan lähtöpläjäyksessä, 22.6.1941 Gross Deutscher Rundfunkin aamulähetyksessä julistamaan "Jäämeren liittoon"; heikkiylikangaslaisella linjalla jo vuonna 1978!
Ja mitä nykytrendiin, abiturienttein intresseihin ynnä sivistykseen tulee, tuo aika ynnä tapahtumansa kälyisine merkkihenkilöineen on fakin evvk.
Mainitaan nyt tännekin, että vuoden 1985 kirjoitusten historian jokerina oli "Saksa ja Neuvostoliitto 1939-45". Viiden ja puolen sivun pikainen referaattini tuotti 9 pistettä.
Timo A.
Ollaan siis TK-luutnantti Arden keralla eliittijengiä!
Yliluutnantti ...
Suomi ja Puola olivat samassa lohkossa, kun haettiin paikkoja vuoden 1966 MM-kisoihin. Suomi yllätti kotonaan Puolan, mutta vierasottelu sujui sen aikaisissa tutuissa merkeissä. Puola otti 7-0 voiton, ja joku Lubanski teki 4 maalia.
Vuoden 1974 kisoissa Yle piti Alankomaat ja Puolan pimennossa. Näiden alkusarjan pelejä ei näytetty lainkaan. Puola pääsi TV ruutuun vasta, kun kohtasi Jugoslavian. Ruotsi-peliä ei nähty, sitten nähtiin vesipallo-ottelu Länsi-Saksaa vastaan. Ja toki pronssiottelu nähtiin. Onnistuin näkemään Puola-Argentina -pelin Tallinnan televiosta. Ääni oli pelkää suhinaa, joten se piti katsoa mykkänä. Mustavalkoinen kuva oli lumisateinen, mutta kyllä siitä selvän sai, ainakin teinipojan silmillä. Nyt yli kuusikymppisenä papparaisena en pystyisi katsomaan moista kuvaa.Tuo Argentiina-peli on muistoissani yksi viihdyttävimmistä MM-kisapeleistä, joita olen nähnyt. Se olisi aivan hyvin voinut päättyä vaikkapa 5-3 3-2 asemasta.
En ole varma, nähtiinkö meillä olympialaisten finaali Puola-Unkari. Suomessa veivät Viren ja Vasala tuolloin kaiken huomion. Olympiapelejä nähtiin muutoinkin aika niukasti televiossamme. Tosin Montrealin kisojen loppuottelun DDR-Puola muistan nähneeni. Hesarin toimittaja kirjoitti että Lato ja Szarmach alkavat ola jo entisiä tähtiä ja uransa ehtoossa.
Kiitoksia muistoista, ne ovat tarkempia kuin omani. Tuon Montrealin finaalin itsekin muistan nähneeni.
Lähetä kommentti