Joulumarkkinahulinaa Tammisaaressa ja Fiskarsissa

Osallistuin runsas vuosi sitten Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n (Visit South Coast Finland) järjestämälle ruokapainotteiselle retkelle. Nyt samalta taholta saapui kutsu joulumarkkinoille Tammisaareen ja Fiskarsin ruukkikylään. En ole koskaan aiemmin Tammisaaressa käynyt, joten päätin osallistua uudellekin kierrokselle. Ohjelman juomaosuus vaikutti varsin rajatulta, joten odotin osallistujajoukon olevan erilaista kuin viimeksi. Näin kävikin, vaikka oppaana olikin sama Tuula Kleiman. Kuskin nimi oli tällä kertaa Hans ja muita bloggaajia oli kahdeksan kappaletta. Ruoka/sisustus/lifestyle/matkailu -osastoa ja kaikki naisia. 

Ajoimme suoraa reittiä Raaseporiin nykyään kuuluvan Tammisaaren vanhaan kaupunkiin torin laidalle. 90-luvun alussa kävin Hangossa, mutta ajoin silloin mennen tullen Tammisaaren ohi pysähtymättä. Ensimmäinen kohde torin reunalla oleva Carl de Mumma -kahvila, jonka torille avautuvassa lasiterassilla aamupalatuokio, kinkkusämpylää ja Lucia-pullaa kahvin ja Ekta Bryggerin omenamehun kera. Tori ja läheiset kadut olivat täynnä myyntikojuja ja porukkaa alkoi olla jo tungokseen asti. Yleensä tämäntapaisilla markkinoilla ei ole mitään minua kiinnostavaa. Vilkaisin tarjontaa pikaisesti ja totesin tilanteen samaksi Tammisaaressakin. Ryhdyin kiertelemään varsin kompaktia kaupunkia. Kiinnitti huomiota, että päällystämättömiä katuja löytyi läheltä toriakin. Suomenruotsalaiset alueet eivät siis välttämättä ole kovin varakkaita maineestaan huolimatta. Rannassa merivesi oli korkealla, mutta ei sentään aivan kaduilla asti. Kova hyytävä tuuli häiritsi ulkoilua, täytyi käydä välillä lämmittelemässä kirjakaupassa. Kyseinen Kuninkaan Kirja olikin varsin hyvin varusteltu näin pienen kaupungin kaupaksi. Esillä mm. mielenkiintoista aineistoa Dragsvikin tapahtumista 1918.

Tarkoitus ei ollut tässä välissä olutta nauttia, mutta yllättävän raivokkaan sadekuuron iskiessä satuin olemaan Erottajankadulla Saloon Santa Fe -nimisen ravitsemusliikkeen vieressä. Hieman erikoisen näköinen rumahko rakennus, mutta ovi aukesi, baari oli hienosti avautunut jo klo 11. Kaksiosainen tila, oikealla ruokapuoli ja vasemmalla ikkunaton pubiosa, jonne odotetusti suuntasin. Yksi täysi pöydällinen miespuolisia seniorikansalaisia tuoppien ääressä, aivan samaan tapaan kuin Saksan maaseudulla. Yllättävän monipuolinen oluttarjonta näin pienen kaupungin baariksi. Hanassa ei mitään ihmeellisempää, pullossa kattava setti Fiskarsin ja Malmgårdin oluita. Katkera Nunna on jäänyt kokeilematta, valitsin sen. Karpalo sour ale, vain 3,5%. Vaalea väri, kirpeä maku, hyvin kevyesti hapan marjaisella tavalla. Pohdiskelin olisiko happamuus saatu aikaan pelkillä marjoilla. Myöhemmin iltapäivällä panimon Jari Leinonen sitten selitti, että seassa myös maitohappobakteereja.  

Parin tunnin itseohjautuva osuus päättyi tähän ja siirryimme pienoisbussilla läheisen Sea Front -hotellin Strandis-ravintolaan, jossa palkitun keittiömestarin Samuel Mikanderin suunnittelema lounas. Hän oli valinnut kasvistarjonnan, koska vierasjoukko niin naisvoittoinen. Sehän sopi minullekin ja mutustelin tyytyväisenä halloumijuusto-pohjaisen annokseni itävaltalaisen valkoviinin säestyksellä. Yksi leideistä halusi lihaa ja hänelle tuli pyöreähkö iso jauhelihapihviannos, jota vilkaisin kieltämättä hieman leuka alaspäin loksahtaen. Jälkiruokana cappuccinomoussea fudgen ja puolukoiden kanssa, sekin erinomaista. 

Aikataulusta oltiin hieman jäljessä, joten ripeä siirtyminen Fiskarsiin. Koskaan ei kuitenkaan ole niin kiire näillä reissuilla etteikö pieni sivuhyppäys onnistuisi. Niinpä kurvasimme pikkumutkan kautta Billnäsin ruukkikylän läpi, jota en ollut ennen nähnytkään. Fiskarsissa pääkohde oli siiderivalmistamo Kuura Cider, jossa Petri Halmetoja kertoi intohimoisesti toiminnasta. Prosessi on varsin yksinkertainen, mutta käymis- ja kypsytysaika huomattavasti pitempi kuin oluen teossa. Laitekapasiteettia tarvitaan siis suhteessa enemmän kuin panimoissa. Koska Kuura käyttää vain kotimaisia omenoita, toiminta on myös sesonkiluonteista hedelmien kypsyessä syksyllä. Kuura ei lisää suoraan sokeria, se tulee lisätyn mehun kautta. Omenalajikkeita on luonnollisesti paljon ja tyypillisesti useita lajikkeita sekoitetaan lopputuotteeseen, mitään single cultivar cideria ei tavoitella. 

Siiderityylejä on useita, Kuura on tehnyt scrumpy-tyylistä real cideriakin, mutta sitä ei nyt harmittavasti esillä. Kolme erityylistä maistiaista löytyi. Vintage 2016 oli varsin kevyttä, hyvä juotavuus 6,5-prosenttiseksi, omenaisuus ei kovin pinnalla, hiilihapot lähes olemattomissa. Happoja löytyi Kuura Cuvée 2015 -tuotteesta, tehty samppanjamenetelmällä, hyvin raikas kuohuviinimäinen juoma. Tuote on jo loppuunmyyty, tyhjensimme yhden viimeisistä pulloista. Halmetoja tekee myös québeciläistä jääsiideriä. Kuuran Ice Ciderissa omenamehu on jäädytetty, myös itse omenoita voidaan jäädyttää. Peräti 12%, makeahko täyteläinen juoma, muistuttaa jälkiruokaviinejä, erittäin maistuvaa tavaraa. 

Tässä vaiheessa ohjelmassa oli omatoimista shoppailua Ruukki Villagessa. Itseäni se ei tietenkään kiinnostanut, mutta olin suunnitellut pistäytyväni tässä välissä Ägräs Taproomissa. Tuula Kleiman soitti vielä paikalle varmistaen aukiolon. Kiinnihän se sitten olikin, mutta Fiskarsin Panimon Jari Leinonen oli kuulemma paikalla ja olisi halukas esittelemään tislaamon puoltakin, joka jäi viime syksyn kierroksella sivuun. Sain mukaani kaksi janoisempaa daamiakin. Yllättävän pimeässä ja liejuisessa kylässä panimotislaamokompleksia ei meinannut aluksi löytää, mutta ei harhailu kovin mittavaa kuitenkaan ollut. Fiskarsin kauppa oli auki ja Jarikin pääsi irti uuden alkoholilain lausuntoneuvotteluista Malmgårdin Tuomas Markkulan kanssa. Otettiin ripeä panimoesittelykin, jossa Jari esitteli mm. kotimaista humalaa. Paljon on ollut keskustelua suomalaisen humalan soveltuvuudesta oluenpanoon, mutta nyt ensi kertaa näin jotain konkretiaa asiassa. Ihan hyvännäköisiä käpyjä, mutta kyllä jalostustyö on vielä kovasti kesken. Kuulostaa olevan erimielisyyttä toimijoiden kesken siitä tulisiko panostaa katkeruuteen vai aromaattisuuteen. Tutun kuuloinen dilemma, oikea vastaus on tietysti "molempiin".

Sitten esittelyvuorossa tislaamo, jossa ei nyt tietenkään ihmeempää nähtävää näyttävän tislauslaitteiston ja tynnyrien lisäksi. Giniä ja akvaviittia syntyy, viskiä tulee parin vuoden päästä PX-sherrytynnyreitä näytti olevan kypsytyskäytössä. Maistiaisilta ei vältytty täälläkään, ensin Ägräksen maltillisesti kuminoitua akvaviittia ja sitten Paavin polku -oluesta tislattua Bierbrand-pontikkaa, joka 52%. Yllättävän pehmeää tämäkin, ei kovin monimuotoinen, mutta alkoholi ei hallitse liikaa kokonaisuutta. 

Ägräs-syrjähypyssä meni sen verran aikaa, että myöhästyimme päätöskahvitilaisuudesta Cafe Antiquessa. Yllätyin, kun paikkaa isännöi Level Eleven -kiertolaispanimon Oskari Sundström. Tiesin, että Oskarilla on kahvila Fiskarsissa, mutta en ollut selvittänyt, että juuri sama paikka oli nyt ohjelmassa. Samantien olikin sitten aika suunnata takaisin Helsinkiin. Hauskaa oli taas Länsi-Uudellamaalla ja loppujen lopuksi juomatarjonta olikin paljon mittavampaa ja laadukkaampaakin kuin ennakkoon arvelin.

Trabanco Sidra Avalon

Sama valmistaja kuin edellisessä siiderissä, nyt 5,5%. Ei nytkään vaahtoa, varmaan sitä ei kannata odottaakaan. Samanlainen hapan-tyylinen tuoksu, makeampi hedelmäisyys, enemmän hiilihappoja. Ehkä miellyttävämpi, mutta ei minun makuun tämäkään todellakaan. Tässä ehkä oli riittävästi siideriä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Sidrería, 11.8.2017.  

Trabanco Sidra Natural

Stadin Panimo avasi jo keväällä Punavuoressa siideribaarin ja koko ajan on ollut tarkoitus käydä paikassa. Jostain syystä pääsin perille vasta nyt, enhän tykkää siideristä yhtään, mutta onhan tämä hieno viritys. Varmuuden vuoksi kysyin kompaktissa baarissa olisiko hanassa oluita. Ei ollut, joten kokeilin siideriä. Paikalla myös Ulkohuoneen Ilkka Sysilä, joka on tunnetusti myös siiderikonnossööri. Itse en ole. Kaksi siideriä hanassa, molemmat Espanjan pohjoisrannikolta Asturiasista. Trabancon tuotteessa 6%, ei vaahtoa, hapan tuoksu, funkysuutta. Pehmeän hedelmäinen, omenaa tietenkin, ei katkeroa, ei hiilihappoa. Aika vaisu maku, ei kolahda. Sidrería, 11.8.2017.

Gwynt y Ddraig Black Dragon, real cider

Satama-alueella Wetherspoon-ketjun toimipaikka. Epähuomiossa tilasin näyttävän hanalätkän lumoamana walesiläistä siideriä, vanhuus ei tule yksinään. Tämä on kuitenkin suhteellisen mielenkiintoista, makeaa kyllä, mutta selvästi samaa hevosloimimakua kuin joissain belgibrettaoluissa, esim. Orvalissa. Pintti jäi osittain juomatta, mutta ei tämä huono ollut. Omenaisuus selvästi mukana, hiilihappoa ei ollenkaan. Alkoholia peräti 7,2%, mutta ei nouse esiin. Bristol, V-Shed, 22.4.2012.

Olvi Trooppiset Hedelmät Siideri

Tässä blogissa olen harvemmin arvioinut siidereitä. Se johtuu siitä, etten yleensä juo niitä. En juo siideriä, koska en tykkää siitä. En tykkää erityisemmin omenistakaan, mutta nuorempana kehitin pienimuotoisen intohimon calvadosiin, koska coolit jätkät Arvottomissa joivat sitä. Lasiini ilmaantui nyt yllättäen siideriä Olvin lähetystyön seurauksena.

Käsittämättömän brutaali valkea muovipullo, yleensä törmään tällaisiin pakkauksiin wc-puhdistusaineissa. Hyvin kirkas, kuohuviinin näköinen kupliva juoma. Tuoksu persikkainen, mangoa myös. Maku tyrmäävän makea, vaniljainen. Kuohuviinin happamuudesta ei mitään havaintoa, omenaisuus saattaa häivähdyksenä tuntua, mutta sokerisuus peittää sitä pahasti. Maussa persikka ei tunnu, mielenkiintoisesti se on kai joillain aromeilla saatu tuoksuun aikaan. Jälkimakuakin periaatteessa on, koska tahmea siirappi jämähtää nielemisputken reunoille. Tuoteselosteessa on vain omenaviiniä, omenamehua, sokeria ja epämääräisiä säilöntäaineita. Alkoholia 4,7%, mutta sitä ei huomaa ollenkaan. Pakko olettaa, että tämä juoma on suunnattu karamelleista tykkääville lapsille. Pekka Puskan ja muiden olutvihaajien olisi kyllä syytä ottaa tämmöiset juomat tähtäimeen pikemmin kuin karujen miesten katkerat oluet. Sen verran olen juonut Brittein saarten ja Biskajanlahden rantojen oikeita siidereitä, jotta on helppo huomata, ettei tämä muistuta niitä ollenkaan.    

Sex Pistols @ Teatria

Musiikkihistoriallisesti ehkä merkittävin vierailija Oulussa. Leikkuupuimurikiertueen keikka alkoi jo klo 21 Pretty Vacantilla ja kesti puolitoista tuntia. Hyvin englantilainen tunnelma lämmittelymusiikiltaan, Britannian ja Englannin lippurekvisiitan ja Rottenin hullunkiiluvien ilmeiden kautta. Bändi soitti hyvin energisesti, ehkä liian lujaa, mutta saundi kuitenkin hyvin selkeä. Rottenin teatraaliset patsastelut kuitenkin show'n keskipisteessä. Ei kai tässä enää mitään punkkapinaa ole, mutta ei vieläkään mitään keskitien viihdettä. Rotten onnistui mainitsemaan Venäjän toimet Georgiassa, englantilaisittain äännettynä tyhmältä kuulostavalle Oulu-nimelle asianmukaista vittuilua. Tämä musiikkityyli ei ole suosikkejani, mutta hyvin jaksoin mukana. Yleisöä ei varmaan tarpeeksi paikalla, mutta ainakin lavan edessä tunnelma oli hyvä. Parhaaseen vetoon päästiin lopun Anarchy in the UK:ssa. Sen jälkeen bändi esitti vielä hieman arvoituksellisesti Hawkwindin Silver Machinen ja Jonathan Richmanin Roadrunnerin. Jälkimmäinen on hyvä biisikin, mutta ehkä eivät täysin sopineet kokonaisuuteen.

Rotten onnistui kastelemaan (siiderillä!) paitani toisen puolen. Ilmeisesti yksi eturivin tyyppi ei Rottenia miellyttänyt (maksettu provosoija?) ja Rotten heitti nesteen lasista häntä kohti. Ohi meni ja osui taaemmaksi, mm. minuun.

Huvila Siideri

Kellertävä, öljymäinen, kuivahko, kylmä, märkä. Ehkä ohimenevä häivähdys happamuutta. Makeutta tulee mukaan, perusmaku on jo limonadimainen. Jälkimakua ei ole. Ehkä lämpimämpänä tästä olisi jotain löytynyt. Jotenkin harmittaa, ettei ymmärrä tämän päälle. En tykkää omenistakaan, ehkä johtuu siitä. Oluthuone Leskinen, 29.6.2007.