Fred Zinnemann: Julia

Luulin nähneeni joskus tämän Zinnemannin toiseksi viimeisen ohjaustyön vuodelta 1977. Nyt katsottuna ei kyllä tullut minkäänlaisia aiempia muistikuvia, joten taisi olla sittenkin ensimmäinen tutustuminen teokseen. Jonkinlainen näytelmäkirjailija Lillian Hellmanin biopic, joka perustuu Hellmanin vuonna 1973 ilmestyneeseen Pentimento-kirjaan. Sattumoisin tuo Pentimento on ollut kirjahyllyssäni kymmeniä vuosia, mutta en ole tullut lukeneeksi. Ostin sen joskus divarista jenkkireissulla varmaankin. Mielenkiintoni Hellmaniin liittyy tietysti hänen elämänkumppaniinsa Dashiell Hammettiin, jonka armoton fani olen ollut 1970-luvulta asti. Jason Robardsin esittämä Hammett esiintyy Juliassakin, mutta melko merkityksettömässä sivuroolissa. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvulle Eurooppaan, jossa Jane Fondan esittämä juutalainen Hellman etsii lapsuuden kaveriaan, Vanessa Redgraven Juliaa. Dramaattisin jakso sijoittuu Itävallan sisällissotaan 1934 Wienissä, jossa natsit pahoinpitelevät Julian pysyviin vammoihin. Pääosan elokuvasta vie kevyttä suspensea kehittelevä Fondan junamatka Pariisista Berliinin kautta Moskovaan. Hitchcock olisi tästä osasta saanut aikaan hienoa jälkeä, mutta Zinnemann oli jo väsyneessä kunnossa. Sisäistä monologia teennäisesti tarjoava elokuva on muutenkin harmittavan löysä, hienosta aiheesta ei saada tehoja millään irti. Fondan hahmokin on ärsyttävän avuton. Näyttäisi siltä, että tarina on pääosin fiktiota, Zinnemann kertoo vihanneensa Hellmania. Monte Hellman ei liene Lillianille sukua, hän olikin alunperin Monte Himmelbaum.

Wills Sir John Annum Double

Vielä toinen kanadalainen, nyt Québecistä tuplaheizi kollabotuotoksena, 8,0 %. Tummempaa sameutta, makeahkoa tämäkin, mutta ehkä appelsiinia enemmän kuin trooppisuutta. Tässä on vähän hartsia tai jotain muuta pientä epäpuhtautta. Kuivempaa tavaraa kyllä seuraa ennen jälkimakua, joka ei kuitenkaan katkeruudeksi kehity. Tässä oli sen verran pettymystä, että puhdistin vielä suun Hagström Schwarzbierin sulosiemaisuilla. Oluthuone Haka, 7.12.2025.

Willibald Farm Party House Special

Sade jatkui. Onnistuin kuitenkin pääsemään lähes sisätiloissa Reginasta Hakaan after cinema -oluelle. Oodin ja Sanoma-talon läpi, sitten Rautatieaseman länsisiiven läpi metroasemalle. Haka onkin sitten mukavasti Hakaniemessä metroaseman ulko-oven vieressä. En muistanut, että Hakan hieno sunnuntaialennusmyynti ei koske Atlantin takaisia tuotteita. Mutta ei se mitään, sumukaljaa Ontariosta ääntä kohti. 7,2 %, Nectaron ja Mosaic. Vaaleaa ja sameaa, melko makeaa. Trooppista makeutta, mutta raikkautta löytyy. Puhdaspiirteisessä oluessa on mukavasti vähän jälkimakuakin. Oluthuone Haka, 7.12.2025.

Miklós Jancsó: Szerelmem, Elektra

Ehdin juuri ja juuri läpi sateisen Helsingin keskustan Orionista Reginaan tsekkaamaan vielä yhden Jancsó-sarjan teoksen. Elektra on vuodelta 1975 ja tässä Jancsón tyylittely ilmeisesti saavutti jonkinlaisen huipun. Tai pohjanoteerauksen, miten sen nyt ottaa. Taas ollaan jossain Unkarin pustalla, kamera liikkuu lakkaamatta, elokuvassa on vain 13 otosta. Hevoset laukkaavat, ihmiset liikkuvat erilaisissa koreografisissa muodostelmissa. Jancsó tykkäsi riisua myös naisnäyttelijät kokonaan vaatteista, se tuli nähtyä nyt useammassakin sarjan teoksissa. Tällä kertaa inspiraatiota ei ole haettu Unkarin historiallisista tapahtumista vaan antiikin taruista näytelmäsovituksen pohjalta. Elokuvassa on jotain järkeä, jos sitä vertaa Jancsón aiempaan tuotantoon. Kylmiltään elokuvaan törmäävä katsoja jää taatusti kylmäksi. Varsin tekotaiteellista märehtimistä tämä on kokonaisuutena enkä ole millään tavalla kääntymässä Jancsó-faniksi. Kummasti tuli siis vain ostettua ihan omalla rahalla lippu kolmanteenkin Jancsó-leffaan parin viikon sisällä.

Mika Kaurismäki: Zombie ja kummitusjuna

Silu Seppälän äskeisen kuoleman johdosta Cinema Orionissa järjestettiin ilmainen erikoisnäytös Seppälän kuuluisimmasta elokuvasta Zombie ja kummitusjuna. Etukäteistietojen mukaan elokuvasta kertoisi ennen esitystä toinen pääosanesittäjä Marjo Leinonen, mutta paikalla oli joukko muitakin elokuvan tekoon osallistuneita. Ohjaaja Mika Kaurismäki oli ulkomailla, mutta paikalla olivat mm. Sakke Järvenpää ja hieman mystinen Kaurismäki-klaanin taustavaikuttaja Mikko Mattila. Hieman kaihoisa tunnelma tietysti, mutta hauskoja anekdoottejakin kuultiin Seppälästä ja tästä elokuvasta vuodelta 1991. Näin teoksen ensi-iltaviikolla ja pidin muistaakseni aika lailla. Huumorista huolimatta elokuva on varsin alakuloinen ja toista kertaa en ole vuosien aikana palannut teoksen pariin. Parhaiten mieleen on jäänyt juuri pääosanesittäjät Leinonen ja Seppälä sekä kuvauspaikka Istanbul. Itse asiassa muistelin, että koko elokuva tapahtuisi Istanbulissa. Nyt nähtynä olikin hämmästyttävää, että Istanbul nähdään lyhyessä prologissa ja sitten lopussa noin 15-20 minuuttia. Pääosin liikutaan tutuissa Kaurismäki-ympyröissä Helsingissä. Juoni on melko löysä ja Seppälän hahmo perustuu häneen itseensä sekä Pulu-nimiseen Sleepy Sleepers -toimijaan, joka tässä vaiheessa oli jo edesmennyt. Istanbulissa huomio kiinnittyykin valtaviin puluparviin, jotka kaduilta pölähtävät lentoon. Silu esiintyy jopa varusmiehenä, tämän olin tosiaan unohtanut täysin. Suhde vanhempiin on masentava eikä naisystävien kanssa mene paljon paremmin. Bassoa mies kuitenkin pääsee välillä soittamaan Pellonpään kantrahtavassa bändissä Harry and the Mulefukkers. Kummitusjuna on myös bändi, jonka keikkabussiin Silu liftaa saatuaan siviilipassituksen Lapin ampumaleiriltä. Istanbuliin ei päässyt edes Marjo Leinonen, siellä Silua etsii savuisista baareista Pellonpää. Istanbulista on valittu talvisia todella ankeita miljöitä. Ne tekivät aikoinaan sen verran suuren vaikutuksen, että hankkiuduin itsekin kaupunkiin muutaman vuoden kuluttua. Elokuva ei ehkä ollut aivan niin hyvä kuin muistikuvissa, mutta Kaurismäen ohjausten parempaa joukkoa ilman muuta. 

Mallaskoski Black Harbour

Seinäjoelta imperial stout, 11,8 %, rommitynnyrikypsytystä puoli vuotta. Mustaa on. Tuoksussa tosiaan rommin mieleen tuovia aromeja. Maussa on kuivattuja hedelmiä, paahdetta, ABC-kahvia, tummaa suklaata, oikein kuivaa. Ehkä lievää karkeutta myös, ikäännytystä vielä sellaisenaan voisi suositella. Mutta kokonaisuutena kyllä miellyttävää. Mallaskoski Momentin-mahtikonsernin alaispanimona ei saa pientuottajasympatiaa yritysrakenteen vuoksi, monet olutharrastajat ohittavat sen, mutta näissä vahvoissa BA-oluissa se on ollut Suomessa käytännössä tienraivaajaroolissa. Tämäkin toimii ihan mukavasti. Black Door, 6.12.2025.

Maku Työmiehen Musta Sahti, cask ale

Tihkusateinen itsenäisyyspäivä jatkuu pelkästään suomalaisten oluiden parissa. Nyt jopa sahtia ja jopa cask-muodossa. Makun Työmiehen Musta tuli ensi kerran vastaan kegissä tms. ennen covidia Urhon edesmenneillä sahtipäivillä. Silloin 9,1 %, nyt vahvuus pudonnut, 8,0 %. Työmiehen vehnäversiota olen sittemmin tsekannut caskattuna. Mustaa on, hyvin paahteinen stoutmainen tuoksu. Hyvin pehmeä samettinen maku. Paahdetta kevyesti, hedelmää enemmän. Leivinhiivan aromit ponnistelevat yllättävässä paineessa, mutta saavat hieman vivahteitaan esiin. Ne voisi jopa missata, jos niitä ei osaisi etsiä. Joko sanoin, että olut on pehmeää, se on höyhensaarten tasoa. Näin kuohkeaa kotimaista cask-olutta en kyllä muista ennen juoneeni. Juotavuus on maksimaalista. Sahtimaisuus jää siis sivummalle, mutta henkilökohtaisesti se ei haittaa ollenkaan. Black Door, 6.12.2025.

Varikko Oossom Soosi Jr.

Maistilan loppuvaiheissa heiltä oli Villissä Wäinössä talon oluena Oossom Soosi. Se näkyy tehneen comebackin juniorina Varikolla tehtynä, 6,0 %. Sessioheiziä, sitrustuoksua. Melkoisen hiilihappoinen, varsin täyteläinen, maussakin sitrus eniten pinnalla. Kuivaa on, voisi ehkä vähän kuohkeampaakin on, maltillinen jälkimaku. Ehkä tosiaan muistuttaa enemmän Maistilaa kuin Sonnisaarta. Villi Wäinö, 6.12.2025.

Salama Levanta Muertos

Laaduntarkkailua Hagströmin uudessa jakelupaikassa Tired Unclessa, Schwarzbier hyvässä kuosissa. Unclelta puuttuu vielä ilmeisesti valmistusluvat Arabian panimosta.  Keravalta west coast IPAa. 6,7 %. Citra, Mosaic, Simcoe ja Chinook. Kirkasta on. Kissanpissaa on runsaasti herukanlehdillä. Hedelmäinen perustuntuma, kuiva runko, mutta ohuehko. Jälkimakukin liian hillitty. Tired Uncle Taproom, 6.12.2025.

Varikko Preeriarotta

Toinenkin Varikko-uutuus Juovassa jo tölkissä. Preeriarotasta en tiennyt mitään ennestään, 8,0 %. American strong ale, hieman harvinaisempi tyyli täällä päin. Syvän punaruskea kirkas olut. Maltainen hillitty tuoksu. Maltainen maku, hedelmäisyyttä heti mukana myös. Kuivaa on, täyteläistä ja katkeruus tulee saman tien mukaan. Stone Arrogant Bastard on tyylisuunnan benchmark-klassikko ja lähellä sitä tässä liikutaan. Bastard ei ole aivan suurimpia suosikkejani, mutta muistaakseni Timo Kanniainen on faneja. Huippukamaa ilman muuta, hedelmäisyys jää ehkä vähän hillityksi, maltaisuus jyllää. Pehmeääkin tämä on, kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Yksi Varikon tähänastisista huipuista. Juova, 5.12.2025.

Varikko Good Boi!

Extra Special Bitter Oulusta, 5,6 %. Tätähän pääsin pari viikkoa sitten maistelemaan paikan päällä käymistankista. Juovassa ei vielä tarjoiluhanaa vapaana, mutta tölkissä saatavilla. Keskiruskeaa ja kirkasta. Mallasta ja pähkinää tuoksussa. Täyteläinen maku, maltaisuutta hallitsevasti, pehmeää. Ehkä marmeladi kuitenkin puuttuu. Katkeroa on mukavasti, mutta enemmänkin voisi olla. Oikein hyvä, mutta ei ehkä vieläkään aivan definitiivinen suomalainen ESB. Juova, 5.12.2025.

Bas-Canada RaR Images Fragmentées

Siirtyminen Ateneumin laaksosta ylös Kaisaniemeen. Lisää vahvaa heiziä Kanadasta, kollaboraattorina Marylandin huipputuottaja. 9,1 %. NZ-painotusta taas, Nelson Sauvin, Riwaka ja meren takaa Galaxy. Pehmeää mehuisuutta, makeutta on kieltämättä, mutta ryhdikkäänä pysyy. Jälkimakuakin on, tämä panimo on Kanadankin korkealla tasolla aivan kärkijoukosssa. Juova, 5.12.2025.

BreWskey Billie's Party

Nyt Montrealista tuplasumua NZ-tyyliin, 8,5 %, Superdelic, Motueka, Nelson Sauvin. Ananas, mango, meloni ja persikka hallitsevat suvereenisti, pysyy kuivana ja puhtaana. Ei juuri peräkärryä, mutta laatutavaraa taas lännen ihmemaasta. Pien, 5.12.2025.

BreWskey ROI NEL

Montrealista NZ-heizejä myös Pienessä tarjolla, 7,0 %, Nelson Sauvin. Nyt on appelsiiniakin tuoksussa. Kuivahko puhdas maku, melkein greippisyyttä. Tuntuupa rapealta New Jerseyn kaman jälkeen. Tässä on jopa pieni katkeruus mukana. Oikein hyvää. Pien, 5.12.2025.

Autodidact Infinite Source

Toinenkin newjerseyläinen tuplaheizi tarjolla, 8,8 %. Trooppisia aromeja tämäkin tuottaa. Pehmeää nektarisuutta nytkin, mutta ei onneksi niin makeana kuin edellisessä. Ei tätäkään kuivaksi voi sanoa ja jälkimaku puuttuu, mutta todellakin parempi kuin aiempi. Pien, 5.12.2025.

Autodidact Imposing Will

Tsekkasin lounaan jälkeen Sanomatalon Merisää-näyttelyn ja sitten Hakasalmen huvilassa Stefan Bremerin Helsinki By Night -kuvat. Pienessä New Jerseystä NZ-tuplasumua, 8,1 %, Riwaka ja Nelson Sauvin. Makeaa trooppista hedelmäisyyttä aromeissa. Makeutta on maussakin, melkein laktoosimaisuuteen asti. Mehuisuutta on, mutta maku ei juuri kuivene loppuakaan kohti. Selvä pettymys. Pien, 5.12.2025.

Alkon uutuusmaistelu 5.12.2025

Pitkästä aikaa pääsin Alkon perjantaipruuviin, koko syksyn ajan ollut esteitä, jossain muualla matkoilla. Nyt 11 uutuusolutta, jotka päätin käydä läpi 4-4-3 -ryhmityksellä. Sokkona ensin neljä olutta ja sitten katson oluiden nimet. 

Ykkösenä vaaleaa kirkasta kultaista olutta. Maltainen tuoksu. Melko täyteläinen maku, lievää makeutta. Jälkimaku on kuivempi, mutta ei erityisen katkeraa. Kullanväriä kakkosessakin, mutta nyt lievää utuisuutta. Esterinen belgihiivainen tuoksu. Kevyesti pippurinen maku, ehkä vähän savuisuuttakin. Miellyttävän pehmeää, jälkimaku on kuiva, hyvä juotavuus.

Kolmas on varsin samannäköinen kuin edellinen. Ei aivan kirkas. Nyt tuoksussa on makeaa happamuutta. Hieman lannantuoksuakin tai Wolt-kuskin hanskaa. Maku on kirpeän rustiikkinen, paljon lievemmin happamuutta kuin tuoksussa. Mukavan kuivaa, tässäkin juotavuus yllättävänkin kohdallaan. Nelonen on tumman punaruskeaa. Makean maltainen tuoksu, hyvin lievästi paahteisuutta, enemmän leipäinen. Maku on kevyesti maltainen, hennosti makea. Ei jälkimakua. 

Kiinnostavasti kaikki ensimmäiset neljä selvästi erityylisiä toisistaan. Numero yksi oli Lvivske 1715 Ukrainasta, 4,5 %, 13 EBUa. Tuttu jo viime talvelta Finnoon kartanosta. Kakkosena Fiskarsin Aurora Blonde, 6,0 %, 20 EBU, tuttu sekin. Kolmonen myös Fiskarsilta Spontané Koelschip Series #1, 5,5 %, 12 EBU. Tätähän Fiskarsin Jari Leinonen maistatti alkusyksystä Brukettin uuden palatsin tupareissa. Nelosena sitten Nokia Keisari Dark, 4,5 %, 20 EBU. Hieman hämmentävää, että Alko ottanut tällaisen oluen myyntiin. Olen ehkä joskus ennenkin juonut tätä, mutta blogissa ei aiempaa arviota.

Toinen neljän oluen setti käyntiin numerolla viisi. Hyvin vaalea kellertävä olut. Ei aivan kirkas. Trooppishedelmäinen tuoksu, herukanlehtiä ja kissanpissaa varsin voimakkaasti. Pehmeä maku, mutta ohuempi ja vähemmän intensiivinen kuin tuoksu. Tyhjähkö on jälkimakukin, mutta puhdasta kyllä on. Kutonen ensimmäinen kunnolla samea, hyvin vaaleakin. Tuoksussa on nyt kirpeää sitrusta, mutta myös ananaksen aromeja. Mangomelonia maussa, pehmeää, mehuista. Selvästi täyteläisempi kuin edellinen, hyvin miellyttävä, kuivakin. Ei kuitenkaan mainittavaa jälkimakua. 

Session seitsemäs olut on väriltään syvemmän keltainen, ei aivan kirkas, ei juuri vaahtoa. Tuoksu on hennon yrttinen, ehkä ripaus happamuutta ja maakellaria. Matalahiilihappoinen maku, kevyesti hedelmäinen, ohut, hieman mallastakin. Hyvin epämääräinen, hieman epäpuhdas, melkein flätti. Jotain tässä on mennyt reisille. Seuraavana numero kahdeksan, joka on tummanruskea. Hyvin voimakas pistävä aromi, mausteisen yrttinen, silti makeahko. Maku on pehmeän maltainen, lievästi paahteinen, keskitäyteläinen, kuivahko. Tuoksu antoi odottaa persoonallisempaa jälkeä, maku on tasapainoisen hillitty, ehkä vähän tylsäkin. Mutta juotavuus oikein näppärää.

Numero viisi on Amity Weavers Gluten Free Pale Ale, 4,0 %, 33 EBU. Tämäkin jo aiemmin tuttu Brukettin näytelähetyksestä. Kutonen saman Amityn Waterpistol Juicy Pale, 4,6 %, 26 IBU. Nyt selvästi paremmassa kunnossa kuin kovasti vaahdonnut aiempi näytetölkki. Seiska Nokia Keisari Strong NEIPA, 6,5 %, 15 EBU. Eipä ihme, että maistui omalaatuiselle. Numero kahdeksan taas Amitya, Amethyst Plum Porter, 4,6 %, 25 EBU. Tätähän ehdin juoda jo caskistakin. 

Sitten loppusuora, jossa kolme tummaa olutta. Numero ysi on tummanruskea, punertava, paahteinen ja kevyesti maltainen tuoksu. Maku on pehmeä, samankaltainen kuin tuoksukin. Ohuehko, kuivahko, ei suuri elämys, mutta simppelin puhdaspiirteinen kyllä. Jopa tunnistettava katkeruus jälkimaussa. Kymppi on varsin samannäköinen kuin edellinen. Nyt on makeaa tuoksua, luumuista hedelmäisyyttä, marjojakin. Hyvin pehmeä, täyteläisen hedelmäinen maku, vähän tammen vivahdettakin. Makeaa on, mutta samalla monimuotoisuutta. Loppua kohti kuivuu hienosti ja todella pitkällä viiveellä tulee jopa hieman tuhkainen katkeron nipistys. Session miellyttävin juoma tähän mennessä ilman muuta. 

Session viimeinen olut lopulta aivan musta ruskealla vaahdolla. Tuoksu on makeahko ja hienoisesti mausteinen. Kuiva pehmeän täyteläinen maku. Melko suoraviivainen, mutta voimakasta hedelmäisyyttä ja kuivuu vielä hienosti loppua kohti. Nämä kaksi viimeistä olutta kyllä pelastivat muuten vaisuhkon setin. 

Numero yhdeksän oli Nokia Keisari Stout, 5,5 %, 43 EBU. Tämä oli käsittääkseni itselle jopa ensikokemus tuotteesta. Kahden vaatimattoman nokialaisen jälkeen tämä oli positiivinen yllätys, voisin jopa ostaa jatkossa. Kymppi oli melkoisena yllätyksenä Lvivske Porter, 8,0 %, 31 EBU. Olisin arvannut englantilaiseksi, mutta todella hieno olut. Yllätys oli viimeinenkin, Mallaskoski Pillars of Night Imperial Stout, 9,5 %, 71 EBU. Mallaskoski on ennenkin onnistunut vahvoissa oluissa ja tämä on kyllä todella mallikas. Tällä tarjonnalla onkin mukava nyt liukua kohti itsenäisyyspäivää.