tiistai 23. huhtikuuta 2024
Tornio 1873 Hunaja-Bock
Tornio Obolon Slava! Pils
Tornio Mummon Perunalager
maanantai 22. huhtikuuta 2024
Nepenthe Jellyfish Huntress
Kolmas Brewklyn-maahantuonti tulee Marylandin suurkaupungista Baltimoresta, Edgar Allan Poen ja The Wire -tv-sarjan kovilta kulmilta. Siellä en ole käynyt keskustassa, vaikka reuna-alueilla olen pari kertaa pyöriskellyt. Taas tripla-IPA, 10,0 %, TDH, Citra, Motueka, Simcoe, Galaxy. Nyt hieman ruskeampaa väriä, ei niin kuulasta, mutta läpitunkemattoman sameaa ja kyllä ulkonäkö pysyy edelleen houkuttelevana. Tuoksu on kyllä väistämättä edellisiä vähemmän raikas, yrttisyyttä ja makeampaa karamellisuutta. Maussa on paremmin hedelmäisyyttä, mutta mehuisuus ei kehity kuohkeana, tämä jää enemmän karamelliseksi makeammaksi seokseksi. Tuntuu vanhemmalta oluelta, ei kuohkeutta tai tuoreutta. Jopa alkoholikin nyt tunkee hieman puolustuksesta läpi. Ei katkeruutta. Selvästi session heikoin, mutta todennäköisesti myös session iäkkäin. UT-keskiarvo on 4.14, joten tuoreena tämä luultavasti vaikuttaisi paremmalta. Mutta tämä on realisoitunut todellisuus. Ostopaikka Tallinna, Brewklyn.
Wren House Beach Boy Wally
Toinen IPA-ostos Tallinnan Brewklynista. Uusi panimotuttavuus Arizonan suurkaupungista Phoenixista. Kävin siellä muistikuvien mukaan varsin äskettäin, mutta se olikin jo helmikuussa 2003, peräti 21 vuotta sitten. Silloin craft-panimot sijaitsivat enemmän esikaupungeissa Tempessä ja Scottsdalessa. Wren House siis on kotoisin kuitenkin itse Phoenixista, perustettu 2015. Netistä huomasin kuitenkin, että Wren Housella on uusi laajempi panimo ja taproom pohjoisempana Prescottissa. Se toi mieleen lisää Arizonan muistoja. Edellisenä syksynä 2002 ajelin Los Angelesista itään kohti Grand Canyonia. Läpi Joshua Treen kansallispuiston ja yli Colorado-joen, sitten ylemmäs Arizonan vuoristoon Prescottin kaupunkiin. Pienehkö turistikaupunki, villin lännen matkailukohteita, jäin sinne yöksi Springhill Inn -motelliin. Vieressä oli Prescott Brewing Companyn panimobaari, join siellä Pale Alen ja ostin teepaidan, joka on edelleen säännöllisessä käytössä. Motellia ja panimoa ei ole enää olemassa, mutta muistothan säilyvät.
Tässäkin IPAssa jälleen tripla-tasoisesti 10,0 %, Citraa ja Waimeaa. Oikein kauniin kuulas samea vaalea ulkonäkö, aivan samanlainen kuin edellisessä latvialaisessa. Tuoksu on nyt hieman laimeampi, mausteisempi, kirpeämpi, mangoisempi. Maussa on tosiaan kirpeyttä, kuivempaa hedelmäisyyttä, ei niin leveälle leviävää mehuisuutta, mutta puhdasta on. Ja juotavuus lähes samaa tasoa, ei alkoholin makua nytkään. Trooppiset vivahteet todellakin hallitsevat, mangon jälkeen papaijaa, aprikoosia ja pehmeää persikkaa. Mutta silti jotenkin kuivasti, ei kuitenkaan katkeruudeksi laajentuen jälkimaussa. Oikein mukavaa tämäkin. Ostopaikka Tallinna, Brewklyn.
Hopalaa! Punch Of Citrus
Runsas viikko sitten ostin Tallinnan Brewklynista muutaman IPAn, jotka oli tarkoitus maistella viime perjantaina tutulla tastingporukalla. Maistelutilaisuus kuitenkin peruuntui ja uutta päivämäärää tuskin saadaan soviteltua ennen syksyä. Niinpä ajattelin silpaista huonosti säilyvät oluet tuulen suojaan saman tien. Ensimmäinen olut Latvian Jelgavasta, 10,0 %, TDH TIPA, 40 IBU. Hiivana Hop Unlock, joka on taas yksi tiolien vapautusrintaman taistelijoista. Humalina puolestaan äärimmäisen tutut Citra ja Mosaic. Parasta ennen 1.1.2025.
Oikein kauniin kuulas samea vaalea ulkonäkö. Sitrusaromit hyökkäävät laajalla rintamalla lasista ulos. Maku on miellyttävän appelsiininen, makeaa sitrusta, miksei klementiiniä ja kypsää satsumaakin. Juotavuus erinomainen, ei alkoholia, pelkkää mehuista nektarimaista juomaa. Ei kyllä maltaisen rungon tukea, tai katkeraa jälkimakua. Raikkautta ja tuoreutta on kiitettävästi. Ehkä tykkään vielä enemmän kuivemmasta hedelmäisyydestä, mutta tässä vahvuudessa sellaisesta on turha nillittää. Huippukamaa ilman muuta. Ostopaikka Tallinna, Brewklyn.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2024
Ville-Juhani Sutinen: Hobon elämän mysteerit T-Bone Slimin jalanjäljillä
Amerikansuomalaiset ovat kiinnostaneet lapsesta asti, ei vähiten joidenkin sukulaisteni vaiheiden kautta. Mitenkään syvällisesti tai systemaattisesti en ole kuitenkaan aiheeseen perehtynyt. Lähinnä olen bongaillut suomalaisten jälkiä Amerikan roadtripeillä. Niitähän näkyy helposti esim. Kaliforniassa, Oregonissa, Michiganissa, Wisconsinissa, Minnesotassa, Montanassa, Massachusettsissa, Floridassa, jne. Huomasin äskettäin somessa maininnan uudehkosta kirjasta suomalaisista junapummeista, siis hoboista. Sen takia päädyin Pasilan kirjastossa siirtolaisuushyllylle, josta kirja löytyikin. Samalla osui silmiin tämä toinenkin tuore hobo-teos vuodelta 2018. T-Bone Slim ei soittanut kelloja, mutta kirjaa selatessa selvisi kyseessä olevan suomalaistaustainen Matt Huhta. Kirja lähti mukaan myös.
Matt Huhta syntyi 1882 Erie-järven rannalla Ohion Ashtabula Harborissa vastikään Ilmajoelta saapuneen nuorenparin Matti ja Johanna Huhdan toisena lapsena. Hän oli sekatyömies, kulkuri, ay-aktiivi, mutta myös mainetta kerännyt kirjoittaja aliaksella T-Bone Slim, mm. monien laulujen tekijä. Hän löytyi kuolleena New Yorkin East Riveristä 1942. Hänen elämänvaiheistaan tiedetään kovin vähän.
Vähäisistä lähteistä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, Sutinen on päättänyt kirjoittaa Huhdasta elämäkerran, jossa on fiktiivistä täytettä. Hän kiertää Amerikkaa Huhdan tunnettujen etappien kautta ja fiilistelee paikan päällä yli sadan vuoden takaisia tunnelmia. Sutinen on hyvä kirjoittaja, jolla on vakuuttavasti taustatietoa mm. USA:n historiasta ja homma toimii pääosin hienosti.
Huhta meni nuorena naimisiin Pattijoelta saapuneen Rosa Kotilan kanssa. Isä Matti kuoli 1903 työtapaturmassa. Vuonna 1913 Matt Huhta jätti nelilapsisen perheensä ja suuntasi ilmeisesti Minnesotan Duluthiin. Hän vaihtoi nimensä T-Bone Slimiksi, radikalisoitui poliittisesti ja alkoi kiertää Amerikkaa. T-Bone toimi aktiivisesti IWW-järjestössä, eli Industrial Workers of the World, ns. Wobblies. IWW tuli itselle tutuksi lukiessa 70/80-luvulla Love Kirjoista Peter von Baghin esipuheita, tarkoitan siis esim. Jack Londonin ja B. Travenin romaaneita.
T-Bone osasi kokata, siitä nimimerkkikin. Hän hankki välillä elantonsa sillä tavalla mm. Chicagon pahamaineisessa Packingtownissa. IWW:n lehtiin hän kirjoitti säännöllisesti kolumneja. Hoboanarkistina hänen teemansa liittyivät jatkuvasti työläisten aseman parantamiseen. T-Bone kirjoitti aina englanniksi. Hän ryhtyi myös muusikoksi ja kirjoitti lauluja. Musiikillisena esikuvana oli Gävlessä syntynyt Joel Hägglund, Joe Hill, Salt Lake Cityssa 1915 teloitettu IWW-marttyyri. Ei levyttänyt, ei esiintymistallenteita, ei yhtään kuvaa. 1930-luvulla miehestä oli satunnaisia havaintoja Minneapolisista, Clevelandista ja Baltimoresta. 1930-luvun lopulla hän asettui pysyvämmin New Yorkin satamakortteleihin, ja löytyi siis mystisesti vedestä kuolleena 1942.
Vähistä aineksista Sutinen kutoo kiehtovan tarinan. Huhta oli kelvoton perheensä hylkääjä ja uskoi loppuun asti toivottomiin poliittisiin utopioihin. Jotain miehestä jäi kuitenkin jälkeen, noin 15 laulun sanat. Ainakin yhden on Pete Seeger levyttänyt. Se ei ole paljoa, mutta enemmän kuin monella muulla. Sutinen kirjoittaa tosiaan asiantuntevasti, vain yksi virhe osui silmiin, Erien kanava ei ole lähelläkään Erien kaupunkia. Mutta se ei ole paljon.
David Miller: Lonely Are The Brave
Moderni nykyaikaan sijoittuva western vuodelta 1962, tapahtuu jossain New Mexicossa. Korean sodassa taistellut Kirk Douglasin cowboy ei oikein sopeudu muuttuneeseen tilanteeseen. Hyvin yksinkertainen tarina, johon Dalton Trumbon käsikirjoitus lataa filosofisia ulottuvuuksia. Pohjalla on Edward Abbeyn romaani. Vankilapakoa seuraa raamatullinen rimpuilu hevosen kanssa vuorijonon yli. Aika masentava fiilis pitkin matkaa, ei mikään erityisen viihdyttävä leffa. Nuori Gena Rowlands lähes tunnistamattomana. Douglas piti tätä parhaana elokuvanaan, joten kovin hyvä hän ei ollut arvioinneissaan.
Fred Zinnemann: The Day Of The Jackal
Frederick Forsythin trilleri tuli luettua jo 70-luvulla ja aika kauan on tämän filmatisoinninkin edellisestä katsomisesta. Ohjaaja Zinnemann aloitti jo Weimarin tasavallassa mykkäkaudella, mutta ei ollut tässäkään vaiheessa kuin 65-vuotias. Kovin näkemykselliseen ohjaukseen Zinnemann ei nyt yltänyt, jos nyt ylsi kovin usein aiemminkaan. Mekaanisen tehokkaasti tarina kuitenkin kulkee ja Italian ja Ranskan maisemia nähdään melkein road movie -tyyliin. Luulin nyt loppuun asti, että OASin palkkamurhaajaa esittää James Fox. Kaksi vuotta vanhempi veli Edward Fox on niin samannäköinen, että olen luultavasti sekoittanut heidät ennenkin.
lauantai 20. huhtikuuta 2024
CoolHead Kings Brewing Tin Foil Hat Series #001: Area 51 & Aliens
Flight Level Low Visibility Procedures
Messorem We're All Doomed, hanaversio
Ruoka 2024
Pääsin lopulta messualueelle, tungosta havaittavissa heti alusta asti. Ruokateemasta huolimatta, tai juuri siitä johtuen, näytteilleasettajissa oli useita panimoita. Löysin ensimmäisenä länsihelsinkiläisen Husky Brewingin, jonka porter rauhoitti mukavasti jonotushermoja. Sitten harhailin hieman ennen törmäämistäni Kärsään. Tarjolla viimevuotisesta nimeä vaihtanut Cuvée Pils, maistuu edelleenkin hieman happamalta belgioluelta. Samaan aikaan Anikó Lehtinen aloitti esityksensä suomalaisesta juomamatkailusta, jonka ehdin kuuntelemaan. Ytimekäs johdanto aiheeseen ja tykkäsin erityisesti Vuokatin Haapala-panimon esiinnostosta.
Tungos tiivistyi entisestään, mutta kävin läpi suhteellisen järjestelmällisesti löytämiäni olutkohteita. Makumuistiinpanoja ei juuri ehtinyt hektisessö tunnelmassa rekisteröimään, joten tarinan loppuosa on varsin luettelomainen. Lammin Sahdin KatajaPils oli oikein laadukas, jos nyt ei kovin katkera. Pikkulinnun tiskiltä poimin Takatalo & Tompurin Vehnän.
Jyväskyläläiseltä X:ltä maistelin cold IPAn Frosty Hopin. Ei valittamista. Espoon Oman Panimon Cheers From Saarijärvi oli ihan ok india pale lager. Mallaskosken Tropical Hopstorm Juicy IPA olisi kyllä voinut olla paljonkin mehuisampi. Do Good Brew Companyn olutlistaa tuijotin pitkään, mutta en kuitenkaan pystynyt tilaamaan siitä mitään. Niinpä tapahtuman viimeiseksi olueksi päätyi Stadin/Vakka-Suomen Enigma Imperial NEIPA. Kovin karkea tapaus oli. En selvästikään ollut messujen kohderyhmää missään mielessä, mutta huonomminkin lumisateiden kevätpäivän olisi voinut viettää. Ja aika pitkään joutui poistuessakin jonottamaan, jotta sai takin pois neljän euron narikasta. Messukeskus, 20.4.2024.
Alan J. Pakula: Comes a Horseman
En ole koskaan ennen nähnyt tätä Pakulan leffaa vuodelta 1978. Peckinpah-tyyppinen draama vanhan lännen murskautumisesta kehityksen melskeissä. Alkuperäiskäsikirjoitus, sijoittuu toisen maailmansodan loppuvaiheisiin kotirintamalla jossain lännessä. Texas mainitaan usein, karjaa ajetaan ja öljyä porataan, päänilkin nimi on Ewing, mutta vuoristoiset maisemat viittaavat lännemmäksi kuin Texasiin. Kuvattu pääosin Arizonassa. Gordon Willisin kuvaus on näyttävää, mutta leffan rytmi on laahaavan hidas. Tarina on melankolista raskassoutuista peruskauraa. Jane Fonda ja James Caan näyttelevät apaattisesti kuin Kuhmon perukkalaiset ensitreffeillä. Ei mitään intohimoa. Jason Robardsin luimistelukin on poikkeuksellisen valjua. Pakula viihtyi selvästi paremmin urbaanin paranoian parissa kuin idyllisissä vuoristolaaksoissa. Elokuvassa pureskellaan Copenhagen-nuuskaa. Stuntman Jim Sheppard kuoli kuvauksissa. Kohtaus on yllättäen jätetty leffaan, mutta leikataan toisaalle juuri ennen kuin hevosen raahaaman Sheppardin pää osuu aidantolppaan. Ei mikään ihme, että elokuvaa ei ole paljoa esitetty.
torstai 18. huhtikuuta 2024
Olarin Michigan-humalilla maustetut uutuudet
Olarin Panimon Chris Hild on kotoisin Michiganista ja hänen yhteyksillään panimo on saanut harvinaisia sikäläisiä humalalajikkeita. Michigan Copper -humalaahan Olari on käyttänyt viimeisen vuoden aikana jo useamman kerran, mutta nyt tarjolle isompi variaatio. Kerralla on tehty neljä eri olutta, jotka julkaistiin megalomaanisesti kaikki kerralla Juovassa. Paikalla oli panimon henkilöstöä, pääkaupunkiseudun olutskenen usual suspectit, haalarinuorisoa ja satunnaisia asiakkaita meininkiä ihmettelemässä.
Sosiaalinen tilanne oli odotetusti intensiivinen, joten muistiinpanot olivat pikaisia ja pinnallisia. Kaikkia neljää olutta maistelin kuitenkin. Ensimmäisenä What Up Doe?, hieman utuinen pilsner, 5,6 %, sinkkuhumalana Emerald Spire, tätähän maistelin käymistankistakin pari viikkoa aiemmin. Viljaisuutta, ruohoista, kevyt hedelmäisyys. Oikein raikasta, katkeroakin on lähes riittävästi. Seuraavaksi kirkas täysipainoinen Michigan IPA, Olari VS Everybody, 7,2 %, kolme humalaa, Bergamot, Mackinac ja Bitter Gold. Tämäkin tuttu samasta käymistankkisessiosta. Ruskea, täysin kirkas, mäntyinen, pehmeää. Sitrusta ja katkeruutta. Trooppista hedelmääkin seassa, oikein puhdasta.
Setissä kaksi sumukaljaakin. Otin ensiksi hieman epähuomiossa vahvemman Hart Plazan, 7,4 %, humalina Emerald Spiren ohella Gemini. Nimetty Detroitin skeittausaukion mukaan. Heiziä, sitrustuoksua. Mehuisaa, katkeraa, pehmeää, ehkä ei ihan samaa tasoa kuin edelliset. Toinen heizi The Yard sessiokamaa, 6,3 %, nimetty sikäläisen graffitikohteen mukaan. Bergamot ja Mackinac. Sameaa, trooppista hedelmää. Kuivaa, appelsiinisempi, raikkaampi kuin edellinen. Aika näppäriä nämä heizitkin, mutta kyllä session tähdet olivat pils ja kirkas IPA. Juova, 17.4.2024.