Puolen tunnin kävely tuttuun Kreuzbergin kauppahallipanimoon Heidenpetersiin. Ehkä hieman eri sijainti kuin 2013. Melko mittava tyylivalikoima, päädyin baltic porteriin, 7,0 %. Tumman ruskea. Maltainen, täyteläinen, hieman karamellinen. Ei paahteisuutta. Puhdasta otetta, muistuttaa vahvaa dunkelia. Ei katkeruuttakaan. Berliini, Heidenpeters, 1.4.2025.
Redin Bio Rexissä oli elokuvat neljä euroa koko viikonlopun. Varasin lipun tähän elokuvaan, josta en tiennyt ennakkoon mitään. Toki arvasin, että elokuva kertoo natsien vastarintalegendasta Dietrich Bonhoefferista. Englanninkielinen biopic, hyvin perinteiseen tapaan. Komarnicki yrittää tuoda jännitettä rikkomalla aikatason, mutta se vain sekoittaa elokuvaa. Vanhemman veljen kuolema ensimmäisessä maailmansodassa esitetään pasifismin motiivina. Bonhoeffer näkyy käyneen usein New Yorkissa, jossa tutustui Harlemin gospel-jengiin ja jazziin. Itse vastarintateot jäävät epämääräisiksi, mikä oikein oli hänen roolinsa juutalaisten roudaamisessa Sveitsiin ja yhdessä Hitlerin attentaattiyrityksessä. Omituisesti Bonhoefferin teloituspaikkakin on elokuvaan vaihdettu todellisuudesta. Vasta lopputeksteistä selviää, että Bonhoefferin kirjallinen tuotanto oli hänen merkittävin kontribuutionsa. Itse leffassa se ei tule esiin. Kovin keskinkertainen elokuva, sankari olisi ansainnut parempaa.
Saavuin paikalle lehti-ilmoituksessa mainitun kelloajan mukaisesti klo 21. Melko pieni neliömäinen baari, varsin tyhjää. Olen hieman vieraantunut musiikkiklubeista, vaikea tietää milloin soitto alkaa. Klo 21:15 bändi ilmaantuikin paikalle, mutta se olikin lämmittelyakti Jari Rättyä & Käärmekeitto. Googletin sen verran, että Rättyä näkyi olevan Kajaanista kotoisin. Jonkinlaista suomirockia, ihan ok, kolmen vartin setti, mutta ei herättänyt mitään tunteita. Sitten roudaustauko ja Goldrust aloitti 22:15. Kolme kitaraa, basso ja rummut. Yksi kitaristeista näytti hyvinkin tutulta. Nopea kuvahaku Googleen, kyseessä on Alivaltiosihteerin Pasi Heikura. Ei mitään seremonioita vaan Cinnamon Girlillä homma käyntiin. Kuulosti erittäin hyvältä ja niin kuulosti koko 90 minuutin setti. Laulajalla sopiva ääni ja kitaroiden äänivalli oli tarpeeksi massiivinen. Ei mitään omia sovituksia vaan uskollisia covereita. Ja kappaleethan ovat ihmiskunnan historian suurimpia saavutuksia. Powderfinger, Country Home, Like a Hurricane, ehkä originaaliakin pitempi Love And Only Love, Hey Hey My My Into The Black ja encorena vielä Down By The River. Yleisöäkin oli kerääntynyt ihan riittävästi. Innokkain eläytyjähahmo yleisöstä kävi minunkin juttusilla ja kehotti bändiä soittamaan vielä Cortez The Killerin. Se olisi ollut ehkä jo liikaa, olin oikein tyytyväinen keikkaan.
