keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Puola - Argentiina 0–2

Argentiina hallitsi tapahtumia, mutta ei tehoja. Hyvin tarkkaa pelaamista Puolalta, mutta Argentiina ei pystynyt murtamaan rintamaa. Rangaistuspotkukin tuomittiin, Messiltä hieno suoritus, mutta ilmiömäinen torjunta Wojciech Szczęsnyltö. Useita muitakin pelastuksia.


Heti tauon jälkeen Alexis Mac Allister laukaisi vaarattoman näköisestä tilanteesta löysällä, mutta tarkalla vedolla johdon Argentiinalle. Heti perään Puolan toppari Glik oli puskea tasoihin, mutta vähän ohi. Argentiina jatkoi painostusta ja sitten Julián Álvarez iski ylänurkkaan. Messillä heti perään avopaikka, mutta ei uponnut. Álvarez pääsi läpi, mutta sivuverkkoon. Hirveästä virheestä Lautaro Martínez läpiajoon, mutta ohi. Puola täydellinen altavastaaja.

UG Vetolintu West Coast IPA




Pikkulinnun Mikon reseptillä tehty IPA, 7,0 %. Kovin samea west coastiksi, ei juuri vaahtoakaan. Tuoksussa pihkaa ja karamellia. Maussa on maltaisuutta, karamellia, yleistä hedelmäisyyttä. Ei paljoa hiilihappoa, mutta silti jotenkin karkeaksi kokonaisuus jää. Ei paljoa katkeruuttakaan jälkimaussa. Tässä on ehkä tavoiteltu enemmän jotain Nøgne Ø:n IPAn tyyliä, joka on mielestäni varsin kaukana 90-luvun kalifornialaisista alkuperäisistä sitrus-IPOista. Ja kovin kaukana modernista kirkkaasta kuivasta katkerasta IPAsta, jota Hagströmillä tavoitettiin. Pikkulintu Ruttopuisto, 30.11.2022.

Salama Sori Drunk Tank










Eka vierailu Jykän Bodom-baariin. Aika tyylikäs baari, paljon bändin rekvisiittaa. Salaman kollabo-NEIPAssa 6,5 %, Citra, Galaxy, Mosaic. Sameaa on, hyvin appelsiinista. Puhdasta on, ei katkeruutta. Espoo, Bodom, 30.11.2022.

Olari Solemn Oat


Growlerissa Olarin oatmeal stout, 5,5 %. Mustaa, ruskeaa vaahtoa. Hyvin paahteinen tuoksu. Maku pehmeä, kahvia, suklaata, mallasta, hyvin puhdasta. Ei liian ohut, toimii taas hyvin. Espoo, Olarin Panimo, 30.11.2022.

Olari Bando NEIPA





Hagströmin ohjausryhmän kokous Olarin Panimolla. Uutta NEIPAa tarjolla, sameaa, sitrusta ja pehmeämpiä hedelmiä. Hyvä kuiva runko, 7,1 %, Mosaic, Strata, Idaho Gem.  Mukava katkeruus, tosin ei ihan Hagströmin tasoa. Oikein hyvää. Tsekattiin myös uusi Barley Grind Pilsin kirkas versio, erinomaista sekin. Espoo, Olarin Panimo, 30.11.2022.

tiistai 29. marraskuuta 2022

Wales - Englanti 0-3

Ohhoh, Southgaten inhokkipelaaja Phil Foden avauksessa. Englannilla ote alussa, Rashfordilla avopaikkakin. Englanti hallitsi jatkossakin, mutta tehottomasti. Foden ampui yli, Rashford saksipotkulla ohi. Wales täysin alakynnessä koko ensimmäisen puoliskon.


Bale vaihdettiin pois tauolla. Eikä ihme, tuskin koski palloon ollenkaan. Foden järjesti vapaapotkun 50. minuutilla, Rashford kiskaisi sen takanurkkaan. Heti perään Foden teki itse toisen saatuaan tarkan syötön luukulle Kanelta. Stones oli pukata omiin Walesin kavennuksen, mutta Pickford selvitti. 68. minuutilla Rashford piti pilkkanaan Walesin puolustusta tehdessään kolmannen. Bellingham ja Foden missasivat omat tilanteensa jatkossa Englannin ylivoiman jatkuessa. Englanti näytti hyvältä, mutta Wales täysin surkea.

Sonnisaari Mojova


Uusi pale ale Oulusta, vain 4,5 %, Mosaic ja Cashmere. Lievästi samea, karviaismarjaa ja herukkaa tuoksussa. Maussa trooppista hedelmää, lievästi sitrustakin, mutta ohut runko tietysti. Hyvin puhdasta, miellyttävää. Kohtuullinen jälkimaku, totta kai Sonnisaaren tapaan. Vastarannan Kiiski, 29.11.2022. 

Mallaskoski Juhlaolut Bock


Kiiskessä pitkästä aikaa ennen työpaikan kirjapiirin kokousta. Mallaskosken Momentinin ravintoloille tehtyä 30-vuotisolutta, tumma bock, 6,0 %. Maltainen ja suklainen tuoksu. Maku enemmän lagermainen, neutraalimpi, aika pehmeä kuitenkin. Ei jälkimakua. Vastarannan Kiiski, 29.11.2022.

maanantai 28. marraskuuta 2022

Portugali - Uruguay 2-0

Uruguay vaihtoi Suarezin Cavaniin. Silti Portugalin materiaali vaikuttaa ylivoimaiselta. Portugali hallitsikin avaushetkiä. Vaihtelevaa peliä ensimmäinen puoliaika. Uruguayn Bentancur oli kuljettaa soolomaalin, mutta Diogo Costa sai torjuttua. 


Cristiano Ronaldo näytti vapautuvan 54. minuutilla linjasta puskemaan vapaasti maalivahdin edestä hiuksilla maaliin. Mutta maalintekijä muutettiin myöhemmin. Bruno Fernandesin keskitys meni siis suoraan sisään. Uruguay kyllä yritti tasoitusta, mutta ei taidot riittäneet. Seurauksena päädystä päätyyn vyöryviä ajatuksettomia hyökkäyksiä. Luis Suarez tuli sisään 72. minuutilla, Cavani tuli vastentahtoisesti pois. Darwin Nuñez oli pettymys, samoin Federico Valverde. Mutta toinen vaihtomies Maxi Goméz täräytti tolppaan. Suarezillakin paikka. Lopussa sitten Portugalille VAR-pilkku Gimenezin käsivirheestä. Bruno Fernandes teki siitä toisensa. Kolmaskin oli lähellä. Ensin Rochet torjui lähiyrityksen ja seuraava laukaus kimposi tolpasta. Portugali parempi ja saattaa mennä pitkälle.

Tuju Entistä Kovempi Paketti


 Tujun Kovempi Paketti oli mielestäni paras viimevuotisessa Peter Tammenheimon järjestämässä jouluolutmaistelussa. Tämänvuotinen maistelu on lähestymässä ja tämä Tujun vielä kovempi satsaus on siinäkin mukana. Olut sattui kuitenkin silmään lähi-Alkossa, joten päätin kokeilla olutta kaikessa rauhassa jo nyt. Mikään sokkomaisteluhan ei ole nytkään tulossa. 10,0 %, imperial stout edelleen. Mustaa melkein, heikosti vaahtoa. Makeahkoa suklaista tuoksua, mukana myös hedelmäisyyttä, vähän mausteisuuttakin. Maku on mausteinen, melkein enemmän tulee quadrupel mieleen kuin imperial stout. Hedelmäisyyttä on, vähemmän suklaata. Makeuttakin on maltaisuudessa, mutta vähemmän kuin tuoksu antoi odottaa. Pehmeyttä voisi olla enemmän. Sherryistä otetta on. Ei tässä mitään epämiellyttävää ole, mutta jotenkin ei nyt kuitenkaan kolahtanut isommasti. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.  

Brasilia - Sveitsi 1-0

Näyttelyponi Neymar loukkaantui, joten Brasilia vahvistui entisestään, kun tilalle tulee väistämättä parempi pelaaja. Danilon loukkaantuminen toki on aito takaisku. Sveitsi jätti yllättäen Shaqirin penkille. En nähnyt Sveitsin edellistä peliä, joten en tiedä miehen kuntoa. Ylen lähetys katkesi kahden minuutin kohdalla pariksi minuutiksi. Brasilian ensimmäinen kunnon tilanne 12. minuutin kohdalla. Sveitsi kuitenkin kova vastus. Pari lisäpaikkaa Brasilialla. Kokonaisuutena hieman varovainen ensimmäinen puolisko.


Svetsillä hyvä mahdollisuus johtoon 53. minuutilla, mutta ei tulosta. Heti perään Richarlison todella lähellä osumaa. 64. minuutilla Sveitsin puolustus epäonnistui ja Vinicius Jr. pääsi viimeistelemään hienosti, mutta Richarlison edeltävässä tilanteessa paitsiossa. Sitten yhtäkkiä vaarattoman näköisestä tilanteesta Casemiro laukoi pompusta voimalla takanurkkaan. Yliajalla Rodrygo menetti selvän tekopaikan. Brasilia edelleen vakuuttava. 

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Saksa - Espanja 1-1

Saksalla paineistettu tilanne, yleensä se sopii heille. Espanja voi pelata vapautuneemmin. Flick vaihtoi yllättävän vähän pelaajia, mutta kyllähän Japani-pelissä luotiin paljon tilanteita tappiosta huolimatta. Avauksessa nyt Goretzka ja Thilo Kehrer, poissa Havertz, sentterinä hämmentävästi Müller. Espanjalla Carvajal Azpilicuetan tilalla. Espanja aloitteellisempi, Olmolta huikea veto, joka Neuerin sormenpäiden kautta jysähti poikki- ja pystypuuhun. Saksakin hyvin mukana, tilanteita syntyi, vaikka pallonhallinta Espanjalla. Saksa prässäsi korkealta. Torres hukkasi avopaikan, jota tosin edelsi paitsio. 39.  minuutilla Rüdiger puski Kimmichin vapaapotkun verkkoon, joka oli kuitenkin paitsio VAR-tarkistuksessa. Hyvää jalkapalloa.


Tauon jälkeen hieman verkkaisempi tempo. Musiala, Pedri ja Gavi edelleen ihailtavia pienissä tiloissa. Morata sisään Torresin tilalle. Kimmichillä tekopaikka, mutta Unai Simon torjui. Hieman rikkonaisempaa peliä, Saksalla enemmän yritystä. Sitten upea hyökkäys, Jordi Alban syöttö ja Morata ohjasi Neuerin edestä häkkiin. Müller oli taas pettymys ja vaihdettiinkin pois. Musiala rakensi vaihtomies Füllkrugille paikan ja sai omankin tilanteen, mutta ei tulosta. Ehdin jo miettiä seuraavan kierroksen mahdollista diiliä Espanjan ja Japanin kesken, joka olisi makea kosto vuoden 1982 ns. Anschlussille. Sitten tilanne muuttui, kun Füllkrug tasoitti yllättävästä tilanteesta. Ansaittu tasoitus kyllä, Saksa pelaa hyvin, Espanja passivoitui. Saksalla lopussa hyvä tilanne, kun Sané ajoi päätyyn. Viimeiselle kierrokselle jää mielenkiintoinen asetelma.

Õllenaut Tume


 Hieman yllättävä olut jopa Alkon hyllyssä, kevyt dunkel Virosta, vain 4,9 %. Tummanruskea väri, heikosti vaahtoa. Tuoksussa pelkkää karamellimallasta. Maku on hieman kuivemman maltainen aluksi, mutta kyllä jopa suklaista makeutta nopeasti kerääntyy. Maku ei niin ohut kuin pelkäsin, mutta loppuu kyllä hyvin lyhyeen. Kovin vaatimaton kokonaisuus, olen usein ihmetellyt löytyykö tämäntyyliselle oluelle ystäviä. Ilmeisesti niitä on, koska tyyli on sinnitellyt hengissä. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Kroatia - Kanada 4-1

Ensimmäisellä minuutilla Kanadan ensimmäinen hyökkäys ja Kanadan MM-historian ensimmäinen maali. Alphonso Davies puski keskityksen verkkoon Kroatian puolustajien katsoessa päältä. Kroatia vaikutti hämmentyneeltä, ei pystynyt kovinkaan systemaattiseen hyökkäyspeliin. Kramaric sai pallon maaliin, mutta paitsiotilanne. Tilanteita alkoi Kroatialle tulla ja 36. minuutilla Kramaricin maali hyväksyttiin. 44. minuutilla Marko Livaja viimeisteli hienosti 16:n rajalta johtomaalin. 


Kanada yritti vielä paluuta tauon jälkeen. Vaihtomies Osorion veto vähän ohi. Buchanankin veti hyvin, mutta yli. Mutta Kroatia ja Modric olivat liian kovia. Modric todella hyvässä vedossa. Viihdyttävä ottelu Belgia-kidutukseen verrattuna. Perisicin syötöstä Kramaric teki toisen maalinsa. Yliajalla vielä loppunumerot vaihtomies Majer päästyään Millerin virheestä läpiajoon. 

Belgia - Marokko 0-2

Belgian avauksessa nyt Onana, Meunier ja nuorempi Hazard. Belgia piti palloa, mutta tehottomasti. Loputtomasti korkeita palloja boksiin, jossa Marokko hoiti ne aina. De Bruyne yritti kerran sivuvapaapotkua suoraan sisään, mutta yli meni. Marokko oli rankaista puoliajan lopussa, mutta maali hylättiin paitsiona. Tunnin kohdalla Mertens vanhemman Hazardin tilalle. Mertensin laukaus Belgian paras mahdollisuus, mutta maalivahti torjui. 73. minuutilla Sabirin vapaapotku läheltä kulmalippua lirahti Courtois’n alta suoraan verkkoon. Täysin ansaitusti, Belgian nysväys todella turhauttavaa katseltavaa. Lukaku sisään 81. minuutilla, mutta ei saanut mitään aikaan. Lopullinen romahdus yliajalla, Belgian puolustus katseli päältä, kun Aboukhal kiskoi etuyläkulmaan. Belgian aikakausi on loppunut auttamatta ja mitään ei jäänyt käteen. 

Japani - Costa Rica 0-1

Tasaista heikkotasoista peliä, ei maalitilanteita. Japani alussa vähän nopeampi, mutta paljon virheitä. Tauon jälkeen Japani lisäsi vauhtia, paikkojakin alkoi avautua. Lopulta 81. minuutilla Costa Rica teki maalin ensimmäisestä tilanteestaan. Karmea puolustusmoka ja Fullerin laukaus maalivahdin käsien kautta verkkoon. Japanin peli hyökkäyspäässä todella alkeellista.


lauantai 26. marraskuuta 2022

Argentiina - Meksiko 2-0

Argentiinalainen Gerardo Martino otti Argentiinaa vastaan keskikentälle 36-vuotiaan veteraanikapteenin Andrés Guardadon, viides MM-lopputurnaus. Argentiinan ryhmityksessä kenelläkään ei enää pitkää tukkaa, niin ne ajat muuttuu. Daniel Passarella voi olla ylpeä. Varsin tasainen alku, Meksiko aktiivinen, puolittaisia mahdollisuuksiakin maalintekoon. Argentiina todella hermostunut. 41. minuutilla Guardado vaihtoon loukkaantumisen takia. Meksikon Vega ampui kohtuullisen vapaapotkun muurin yli kohti ylänurkkaa, mutta Emiliano Martinez liimasi pallon tyylikkäästi. Argentiinalla ei oikeastaan yhtään maalipaikkaa ensimmäisellä puoliskolla.


Messillä hyvä vapaapotkupaikka 51. minuutilla, pahasti yli. Argentiina ehkä nyt hieman systemaattisempi hyökkäyssuuntaan. Messi siirtyi alemmas. Tunnin kohdalla Scaloni otti sisään Julián Álvarezin. Sitten 64. minuutilla Messin vasuri 20 metristä upposi alanurkkaan. Tämä näytti yllättäen jo ratkaisevalta, Meksiko ei pystynyt rytminvaihdokseen. Sitten lyhyen kulman jälkeen 87. minuutilla nuori Enzo Fernández kiskaisi helpon näköisesti takanurkkaan ja homma sinetöityi. Ei Argentiina kyllä vieläkään mestarikandidaatilta vaikuttanut, mutta tuskin Puola pystyy estämään heidän jatkoonmenoa.

Olaf Santa Olaf Christmas Ale


 Savonlinnasta jouluolutta, american brown ale, 5,8 %, varsin tummaa. Paahteinen ja mausteinen tuoksu. Maku on makeahkon maltainen, karamellinen, ohuehko, ei juurikaan paahdetta tai hedelmäisyyttä. Melko tyypillinen jouluolut, jenkkihumalat eivät pääse esiin, ei juuri katkeruuttakaan. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Ranska - Tanska 2-1

Deschamps vaihtoi puolustajia, Pavard, Konate ja loukkaantunut L. Hernandez poissa. Tanskalla hämmentävästi Kjær penkillä. Tasavahvaa peliä avauksessa, varsin tarkkaa peliä. Ranskalla hieman enemmän tilanteita, mutta ei kunnon avopaikkoja. Tauon jälkeen yhtä tarkkaa shakkia. Tunnin kohdalla alkoi tapahtua. Griezmann ensin hukkasi avopaikan. Sitten Theo Hernandez ja Mbappé puhkoivat vastahyökkäyksellä Tanskan, Mbappé viimeisteli. 67. minuutilla Eriksenin kulmasta Andersen ohjasi ja Christensen puski verkkoon. Sitten Lindstrøm hukkasi varman tekopaikan. Mæhle pelasti olkapäällään Tchouamenin puskun. Tilanteita syntyi nyt molempiin päihin. Dolberg tarjoili ja Braithwaite veti vähän ohi. Sitten Mbappé lähti aivan paitsion rajalta Comanin keskitykseen ja survoi viivalta johtomaalin. Sitten Ranska pelasi aikaa loppuun asti.

Puola - Saudi-Arabia 2-0

Melko tasaista aaltoilevaa peliä alussa. Saudit kuskin paikalla lievästi, ja yllättäen tietysti. Puola omituisen aneeminen. Puoliajan lopulla pientä piristystä Puolalta. 39. minuutilla sitten nopeasta hyökkäyksestä Lewandowski petasi avopaikan Zielińskille, joka onnistui. Sitten saudeille hetii perään VAR-tuomiolla pilkku. Szczęsny torjui oikealta ja vielä reboundin käänsi yli riman.


Saudi-Arabia jatkoi virkeästi tauon jälkeen. Puolan boksissa epäselviä hässäköitä. Mutta Puolakin loi tilanteita, Milik puski poikkipuuhun, Lewandowski sijoitti pystytolppaan. Sitten saudipuolustajalta alokasmainen virhe, Lewandowski vei pallon ja rankaisi kylmästi. Sama mies pujotteli vielä yhtä hyvään paikkaan, mutta ei enää onnistunut.

Tunisia - Australia 0-1

Vauhdikasta peliä, joskaan ei kovin korkeatasoista, Australia selvästi hallitsevampi alussa. 23. minuutilla sitten onnistui, Mitchell Duke puski häkkiin. Tunisia paljon vaisumpi tässä vaiheessa, mutta piristyi takaiskun jälkeen. Taidot eivät pitkälle riittäneet, mutta tauon jälkeenkin Tunisia jahtasi tasoitusta kiivaammin. Boksiin kyllä Tunisia pääsi, mutta kehnoa viimeistelyä. Australia tyytyi puolustamaan ja onnistui hyvin. 

Börje Salming



Nykyään tuntuu vähän omituiselta, mutta 1970-luvulla seurasin jääkiekkoa melkein yhtä intensiivisesti kuin jalkapalloa. Itse en pelannut juuri ollenkaan kiekkoa, vain pari kokeilua yläasteella. Siksi laji jäi hieman vieraammaksi. Jääkiekon MM-kisat 1973 Moskovassa osuivat kiihkeimpään kiekkoinnostusaikaani, joten Ruotsin uusi tähtipuolustaja Börje Salming kiinnitti heti huomiota. Hän oli pelannut jo 1972, mutta niistä kisoista en häntä muista. Kainuussa asuessa kiinnostavaa oli kuulla, että Salming oli kotoisin Kiirunasta, jossa olin jo silloin käynyt. Salming pelasi Brynäsissa Gävlessa. Sekin oli minulle tuttu kaupunki, koska tätini perheineen asui silloin lähistöllä Sandvikenissa. Moskovassa Salming valittiin tähtimiehistöön, jota arvostin silloin kovasti. Hämmästyttävämpää oli kuitenkin, että Salming värvättiin heti kisojen jälkeen NHL:ään Toronto Maple Leafsiin, yhdessä Inge Hammarströmin kanssa. 


NHL oli 1970-luvulla legendaarisessa maineessa Euroopassa, ehkä osittain siksi, että pelejä ei täällä näytetty televisiossa. Yksikään eurooppalainen, suomalaisista puhumattakaan, ei ollut siellä menestynyt yksittäisiä otteluita pitemmälle. Suomenkin tähdet Ketola ja Riihiranta suuntasivat näihin aikoihin kilpailjaliigaan WHA:han, jota itse pidin vanhojen raakkien (Bobby Hull, Gordie Howe, etc) hautausmaana. Todelliset huiput pelasivat NHL:ssä. Bobby Orr ja Brad Park olivat silloin NHL:n kovimmat puolustajatähdet. Atlantin takaa alkoi vähitellen kuulua hämmentäviä tietoja, että Salming pystyi pelaamaan samalla tasolla. Tunsin myös asiaankuuluvaa kateutta ruotsalaisia kohtaan. Siihen aikaan Ruotsi pelasi jalkapalloa MM-kisoissa muiden huippujen kanssa, heillä oli Björn Borgin ja Ingemar Stenmarkin kaltaisia tähtiä trendilajeissa ja nyt vielä Salming löi läpi NHL:ssä. Suomalaiset menestyivät vain tylsissä kestävyyslajeissa. 


Salmingin legendaarinen maine sementoitui sitten 1976 ensimmäisessä Canada Cupissa, joka näytettiin myös Suomessa. Salming sai Torontossa samanlaiset kunnianosoitukset kuin Kanadan omat tähdet. Salming jatkoi pelaamista huipulla 1990-luvun alkuun asti, mutta oma kiinnostukseni jääkiekkoon lopahti. 1970-luvun muistot olivat kuitenkin niin vahvat, että 2015 Torontossa käydessäni vierailu Hockey Hall of Famessa oli itsestäänselvä ohjelmanumero. Siellä tietysti Salming oli hyvin esillä ja miehen patsaskin löytyi kotihallin edestä Darryl Sittlerin vierestä. Viime kesänä sitten kantautui tieto Salmingin ALS-taudista, joka nujersi nopeasti pohjoisen soturin. Masentavaa, mutta muistot jää.

perjantai 25. marraskuuta 2022

Englanti - USA 0-0

Southgaten avauskokoonpano täysin sama kuin Iran-teurastuksessa. Ensimmäinen maalipaikka 10. minuutilla, mutta Kanen laukaus kimposi ohi. USA:kin pyrki hyökkäämään, mutta ei pystynyt maalipaikkoja rakentamaan. Tai siltä näytti ensin, mutta 26. minuutilla McKennie veti hyvästä paikasta yli. Englanti ei saanut samanlaista flow’ta päälle kuin Irania vastaan. Ja sitten Pulisic kiskoi vasurilla ylärimaan puolen tunnin jälkeen. Englanti jopa vaikeuksissa. Pulisicilla toinenkin tilanne, pusku ohi. Yliajalla brittien paras tilanne, Mountin vedon maalivahti torjui. 


USA vaikutti aktiivisemmalta tauon jälkeenkin. Paljon pelattiin Englannin boksissa, mutta ei tekopaikkoja. George Weah katsomossa, Timothy Weah tietysti kentällä. Englanti tänään surkea, todella paha pettymys. Yliajalla Kane pääsi puskemaan vapaapotkusta, mutta pahasti ohi. 

Hollanti - Ecuador 1-1

Koopmeiners, Timber ja Klaassen nyt van Gaalilla avauksessa. Kuudennella minuutilla Cody Gakpo iski kaukaa 16 rajalta etuylänurkkaan. Mutta Ecuador pysyi hyvin kyydissä. Hollannin peli ei lähtenyt vieläkään rullaamaan. Yliajalla kulmatilanteesta Ecuador teki maalin, mutta se hylättiin joko paitsiona tai maalivahdin häirintänä.


Toisen puoliskon alussa sitten onnistui. Hollannilta kehnoa puolustamista ja Estupiñán pääsi vetämään lujaa. Noppert sylki eteen ja Enner Valencia haaskalla paikalla, jo kisojen kolmas maali sentterille. Hollanti köysissä, Ecuador iski poikkipuuhunkin. Hollanti tässäkin ottelussa omituisen apaattinen, varsinkin Frenkie de Jong, jonka pitäisi johtaa hyökkäyspeliä. 


torstai 24. marraskuuta 2022

Brasilia - Serbia 2-0

Hienoa nähdä Dragan Stojkovic Serbian valmentajana. Varsin avointa peliä molempiin suuntiin alussa. Ei kuitenkaan maalitilanteita, vauhtikin aika verkkainen. Serbia teki pahan mokan toisen puoliskon alussa, mutta Brasilia ei kyennyt rankaisemaan. Brasilia nyt selvästi hallitsevampi, mutta syntyi vain puolittaisia tekopaikkoja. 60. minuutilla ensimmäinen kaukolaukaus Alex Sandrolta, tolppaan. Sitten 62. minuutilla upposi Neymarin sivukuljetuksen jälkeen, reboundin iski Richarlison sisään. Vinicius Jr hukkasi avopaikan liukastumiseen. 73. minuutilla upea yksilösuoritus, Richarlisonin  kääntövolley upposi häkkiin. Serbia ei ollut huono, mutta terävyys puuttui. Casemirokin sai pallon tolppaan. Brasilian syöttöpeli hyökkäyspäässä alkoi nyt rullata öljytysti. Fredin hyvän vedon maalivahti torjui. Brasilialla on kyllä mestaruuspotentiaalia.

Tuju Anaboliset Mormonit



Tujun vitsikkyys oluiden nimeämisessä jatkuu hilpeästi. Jotain teeman poikastakin on havaittavissa voimalajeihin liittyen. Vahva IPA, Idaho 7, Columbus, El Dorado, 9,0 %. Sameahkoa, mutta ei NEIPAn sameutta. Mangon ja appelsiinin tuoksua. Maussa pehmeästi hedelmiä, myös hieman mausteista vivahdetta, ikään kuin savuakin, ikävä kyllä. Kuivaa on, mutta ei kovin katkeraa. Ei nouse Tujun parhaiden joukkoon. Tower, 24.11.2022.

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Belgia - Kanada 1-0

Kanada oli mukana Meksikon kakkoskisoissa 1986, mutta mitään muisteltavaa ei jäänyt. Nyt joukkueella on kuitenkin aito tähtipelaaja Alphonso Davies Bayernista. Belgian suuri sukupolvi on pettänyt odotukset toistuvasti, sillä näin suurella lahjakkuuskasaantumalla vain arvokisavoitto on riittävä. Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä, mutta tällä kertaa vastus ei ehkä niin kovaa kuin aiemmin. Avauksessa hämmentävästi Eden Hazard, jopa kapteenina. Muutenkin vanha jengi koossa taas, puuttuu oikeastaan vain Lukaku, Mertens ja Meunier. Batshuayi kiskoi kohti maalia heti alussa. Mutta oikeastaan nimenomaan Kanada hyökkäsi välittömästi. Kanadalle VAR-pilkku Carrascon käsivirheestä 8. minuutilla. Davies ei saanut palloa ohi Courtoisin. Kanadan hirveä myllytys jatkui, Belgia aivan köysissä. De Bruyne teki vastahyökkäyksessä hämmentävän väärän syötön. Batshuayi hukkasi avopaikan. Kanada silti painosti jatkuvasti. Vain maali puuttui. Kisojen yllättävin intensiivisen hengästyttävä 44 minuuttia ja ehkä paraskin. Kanadalla upea asenne ja riittävästi taitoa. Mutta sitten Vertonghenin pitkä syöttö tavoitti Batshuayin, joka häkitti täysin vastoin pelitapahtumia. Kanadan Buchanan hukkasi vielä avopaikan. 


Martinez teki tauolla kaksi vaihtoa. Meunier ja Onana Tielemansin ja Carrascon tilalle. Belgia pystyi nyt hyydyttämään Kanadan kiihkoa. Kanada väsyi tunnin jälkeen, Belgia otti otteen haltuunsa. Joka tapauksessa Kanadalta kisojen positiivisin esitys. Arvostan tällaista suoritusta paljon enemmän kuin Saudi-Arabian ja Japanin voittoja. Lopussakin Kanada pystyi luomaan tilanteita, mutta erikoistilanteet heiltä todella huonoja. Belgia tietysti suuri pettymys.

Ettl Teisnacher Pils


Jo toinen Teisnachin olut Alkossa. Pilsissä vain 4,5 % ja EBU-lukemakin masentavasti 23. Kirkasta ja kultaista juomaa, heikohko vaahto. Odotetun maltainen täysipainoinen tuoksu. Maku on hyvin kuivan viljainen, melkoisesti hiilihappoa. Harmittavasti kuivuus ei jalostu takasuoralla kunnon katkeruudeksi. Peruslaadukasta normipilsiä Baijerin tyyliin, ei sen enempää. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

Espanja - Costa Rica 7-0

Sergi Busquets, Jordi Alba, Azpilicueta ja juniorit. Espanjalla on kiehtova joukkue, turnauksen mielenkiintoisimpia. Mutta Costa Rica ei ole mikään heittopussi. Rodri tällä kertaa topparina. Espanja aloitti tietysti tutulla pallonhallinnalla, Pedri hallitsevimmassa roolissa. Tilanteita syntyy, mutta löytyykö viimeistelijää? 11. minuutilla löytyi, Olmo nosti sisään keskeltä. 10 minuuttia myöhemmin Asensio käänsi vasurilla tarkasti Jordin syötön, melko löysästi meni Keylor Navasilta häkkiin. Jordi hankki sitten pilkun, Ferran pisti pussiin. Espanja löysäsi ja loppuosa puoliskosta pelailua.


Costa Rica tuntui todella löysältä. 54. minuutilla Ferran väänsi maalin puolustajien ja maalivahdin törmäillessä toisiinsa. Luis Enrique vaihtoi kentälle Moratan, jotta Costa Ricaa ei nöyryytettäisi liikaa. 74. minuutilla kaunis maali, 18-vuotias Gavi volleysta ulkosyrjällä alanurkkaan tolpan kautta. Vaihtomiehet hoitivat kuudennen, Nico Williamsin syötöstä osui Carlos Soler. Jopa Morata sai yliajalla sisään alanurkkaan.

Saksa - Japani 1-2

Vanhasta kaartista Saksalla vielä mukana Neuer, Thomas Müller ja Kimmich. Muuten aika tuoreella ryhmittymällä liikkeelle, Leroy Sané loukkaantunut. Japanilaisissa ei minulle tuttuja. Takavuosina Japani esitti lupaavia otteita, mutta viime aikoina on ollut hiljaisempaa. Ennakkoluuloton alku silti Japanilta, 8. minuutilla Maeda teki paitsiomaalin. Saksan kone käynnistyi vähitellen ja ote siirtyi kokonaan heille. 31. minuutilla pilkku maalivahdin kaataessa. Gündoğan iski keskeltä sisään. Puoliskon lopussa Saksa myllytti vielä paitsiomaalin.


Müller avasi toisen puoliskon voimaläpiajolla, jonka jälkeen Gnabryn veto vähän ohi. Uusi 19-vuotias tähti Jamal Musiala pujotteli boksissa pitkään, mutta viimeistely ei onnistunut. Japani piristyi uudelleen, mutta ei heti tulosta. Musialan tarjoilusta Gündoğan kiskoi tolppaan. 73. minuutilla Japanin paras tilanne siihen mennessä, Neuer venytti vaivoin ja reboundista yli. Kaksi minuuttia myöhemmin sitten onnistui, Neuer kouri suoraan Doanille, joka ei erehtynyt. Saksa kyllä luo tilanteita, mutta puuttuu Klosen kaltainen killeri. Havertz ollut heikko. Asano sitten ajoi oikealta etukulmaan, Schlotterbeck ei ole mikään Schwarzenbeck vaan hölkkäsi vieressä ja Neuer jätti tolpan viereen aukon. Shokkijohto ja se piti loppuun asti.

tiistai 22. marraskuuta 2022

Ranska - Australia 4-1

Australialla on ollut vuosien varrella kovia pelureita MM-turnauksissa 1974 alkaen, vaikka silloin suurin tähti Ray Baartz ei päässyt loukkaantuneena mukaan. Myöhemmin esimerkiksi Harry Kewell, Mark Viduka ja Tim Cahill. Tämänkertaisessa ryhmässä en sellaisia tähtiä tunnista, mutta joukkueen peliä on aina kiinnostava seurata. Ranska taas koko turnauksen suosikkeja, vaikka Benzeman loukkaantuminen ottaakin päähän. Laatupelaajia kuitenkin edelleen enemmän kuin kentälle mahtuu. Australia pystyi pitämään palloa ja 9. minuutilla shokkimaali. Suoraviivainen hyökkäys oikealta, keskitys luukulle ja Goodwin viimeisteli hallitusti maalin kattoon. Samassa tilanteessa Lucas Hernandez loukkaantui, veli Theo tilalle. 22. minuutilla Australian toinen maali lähellä, Duken kova veto hieman ohi. Tasoitus sitten väistämättä 26. minuutilla, Rabiot puski luukulta vastustamattomasti. Australian puolustus mureni heti perään, Mbappé ja Rabiot petasivat Giroudille maalin. 45. minuutilla Griezmann petasi Mbappélle avopaikan, mutta yli meni. Sitten vastahyökkäyksestä Australian Irvine puski tolppaan. Ranskan puolustus ei nyt todellakaan vakuuta.


Olivier Giroud, 36v, yritti 50. minuutilla saksipotkua, hieman ohi. Sitten hiljaisempaa pelailua. Australialla voimat vähissä ja Ranska tuntui tyylittelevän, niukka johto tyydytti. 67. minuutilla hieno Ranskan hyökkäys, Griezmannin veto pelastettiin viivalta. Heti perään Mbappé puski Dembelen keskityksen tolpan kautta sisään. Heti perään Mbappén kiihdytykset pudotti pakin ja keskityksestä Giroud puski neljännen. Mukavan alun jälkeen homma löystyi ja loppu oli muodollisuus.

Flying Monkeys Space Age Sunshine


Ontariosta quadruple IPA, 11,6 %, 60 IBU. Alaotsikkona Orange Creamsicle, mitä sitten tarkoittaneekin. Kirkasta kamaa kuten edellinen, mutta hieman tummempaa, lähes ruskeaa. Paksu vaahto, mutta maltillisesti. Pihkainen, maltainen, miksei myös hedelmäinenkin. Ei kovin tuoreet aromit, mutta harvemmin näin vahvoissa siihen päästään. Maku on pehmeä, täyteläinen, hyvin tuoksuja noudattava, pihka, mallas ja kuivatut hedelmät esillä. Kuivahkoaa on, ei mitään imelyyttä. Jälkimaku on kohtuullisen pitkä, ei katkeruutta, mutta samat täyteläiset vivahteet jatkuvat sielläkin. Alkoholi tuntuu kyllä myös, viinaisuutta on. Lämmetessä makeutuu väistämättä. Ei tyylin parhaita, vaikka juotavuus kohtalainen. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Kimito Mehu Strata-Ta-Ta


Kemiönsaarelta west coast IPA, 6%, Strata, Columbus, Nelson Sauvin, Simcoe, Magnum. Mehu on kollaboraattori, ei oluen nimi. Olut tasaantui kolme tuntia jääkaapissa, mutta vaahtoa syntyi todella ylimitoitetusti. Pohjalla kaunista kultaista nestettä. Kusenväristä niin kuin west coastin kuuluu ollakin, näpit on pidetty irti karamellimaltaasta. Tuoksu jää nyt arvoitukseksi, ehkä lievää bensaa erottuu. Maku on miellyttävän hedelmäinen, ei liikaa hiilihappoa, kuivaa, mutta myös varsin ohutta. Mallas erottaa tämän mehukaljoista, vaikka kauraakin on mukana. Peräkärry on kovin heiveröinen. Harmittavaa, jos ei ollut tarkoitetussa kunnossa. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Meksiko - Puola 0-0

Meksiko ensimmäisellä puoliajalla lievästi aktiivisempi, tasaista, ei tilanteita. Aika hidasta, rikkonaista peliä, tylsääkin. Sitten 54. minuutilla VAR-tuomio Lewandowskin painista boksissa, pilkku. Guillermo Ochoa torjui Lewandowskin yrityksen. Otteluun tuli lopulta eloa. Tilanteita syntyi molemmille, vaikka Meksiko edelleen aloitteellisempi. Tasapeli ehkä tyydytti molempia, vaikka Argentiinan shokkitappio olisi antanut voittajalle lähes varman jatkopaikan. Koska oletan edelleen Saudi-Arabian häviävän molemmat pelinsä.

maanantai 21. marraskuuta 2022

USA - Wales 1-1

 Mielenkiintoinen kamppailu, kaksi perinteistä suoraviivaista brittityyliä viljelevää joukkuetta. Wales on ensi kertaa mukana sitten Ruotsin kisojen 1958. USA on lähes aina mukana, neljännesfinaalissa 2002, yleensä sitten mennyt huonommin, mutta pirteästi aina. Molempien suurimmat tähdet Pulisic ja Bale ajautuneet seurajoukkueissa vähälle peliajalle. Vauhtia piisasi alusta asti, USA selvästi aktiivisempi. Mutta myös kovia otteita, kaksi nopeaa varoitusta jenkeille. Kunnon maalitilanteita ei syntynyt ennen kuin 36. minuutilla, kun Timothy Weah pääsi läpi boksiin ja ohjasi maaliin. Isäukko George Weah nappasi Ballon d'Orin Jari Litmasen huippuvuonna 1995 ja on nyt Liberian presidentti. Litmasen tapaan Weah ei koskaan päässyt pelaamaan MM-lopputurnauksessa, mutta poika korjasi tilanteen. Wales näytti olevan pahasti over the hill, ei oikein tuntunut mikään onnistuvan. 


Toinen puoliaika sitten aivan toisenlainen. Vauhti vain lisääntyi ja Wales otti otteen kokonaan. Korkeita palloja USA:n maalille, paljon tilanteita. Välillä tosin Pulisic kaatui boksissa, periaatteessa olisi ollut pilkkukin mahdollinen. Tulosta ei Walesille näyttänyt tulevan, mutta 80. minuutilla Bale suojasi boksissa älykkäästi ja sai Walesille pilkun. Bale itse kiskoi voimalla vasurilla melko korkealle oikealle. Lohkon tilanne jäi avoimeksi, Englanti lienee paras, mutta kakkossija ratkennee Walesin ja USA:n maalintekokyvyssä Irania vastaan. Poliittiset jännitteetkin sitten mukana USA:n ja Iranin kohtaamisessa.


Hagström West Coast IPA 2.0



Uusi versio Hagströmin WCIPAsta, tämäkin Olarilla tehty. Nopea ryntäys Juovaan metrolla futismatsien välissä. Muutokset ei kovin suuria, lähinnä aromihumalien suhdetta muutettiin. Enemmän Azaccaa, vähemmän El Doradoa. Kirkasta ja kultaista, pieni utuisuus, hyvä vaahto. Aromeissa on edelleen trooppisuutta, ehkä nyt herukkaa ja vähän sitrustakin. Pehmeää, hedelmäistä on. Hyvin kuivaa nopeasti, mutta ehkä hedelmät säilyvät nyt hieman pitempään. Katkeruutta on hyvin, mutta olisiko lievästi vähemmän kuin ykkösversiossa. Siis hieman tasapainoisempi. Saattaa olla pelkkiä mielikuviakin. Mutta hyvää on, oikein hyvää, sellaista kuin haluttiinkin. Otin toisenkin, tosin pienemmän annoksen ajanpuutteen takia. Juova, 21.11.2022.

Hollanti - Senegal 2-0

Depay sivussa Hollannin kärjessä, muutenkin lievästi kokeelliselta vaikuttava kokoonpano van Gaalilta. Maalivahti Noppertilla 28-vuotiaana ensimmäinen maaottelu, siis lähes Jan Jongbloed -tyyliin. Sadio Mané tietysti ulkona Senegalilta, sen on pakko heikentää joukkuetta pahasti. Senegal aloitti kiivaasti, karvasi korkealta. Mutta heti neljännellä minuutilla myös Hollannilla hukattu avopaikka. Kisojen ensimmäinen ottelu, jossa oikeaa sykettä ja jännitettä. Cody Gakpo näytti Hollannin taitavimmalta alkuminuuteillla. Vastahyökkäyksestä Frenkie de Jong hukkasi oman tilanteensa. Kokonaisuutena ensimmäinen puoliaika sekavaa, mutta viihdyttävää peliä.


Toisella puoliajalla hitaampi tempo, enemmän odottelua, maalitilanteita ei enää syntynyt. Tunnin kohdalla Depay sisään Vincent Janssenin tilalle. Senegalin Ganalla hyvä veto, mutta Noppert nappasi. Hollannin peli hyytyi. Lopulta 84. minuutilla Gakpo pääsi puskemaan maalivahdin edestä De Jongin keskityksestä. Senegal iski heti takaisin, mutta Noppert kurotti alanurkasta. Taas paljon lisäaikaa ja sitten vielä Klaassen teki toisen reboundista, kun Mendy sylki Depayn laukauksen.Senegal puolusti hyvin, mutta hyökkäyspäässä heikkoa. Hollanti oli hermostunut ja selvä pettymys hyvästä tuloksesta huolimatta.

Englanti - Iran 6-2

 Englannilla odotettu avauskokoonpano, penkillä Grealish ja Foden. Iran taas täysin tuntematon joukkue minulle. Englanti piti palloa, Iran puolusti todella alhaalla. Iranin maalivahti törmäsi puolustajaansa ja miestä paikkailtiin varttitunti. Täysin turhaan, koska jouduttiin vaihtamaan kuitenkin. Lisäaikaa 14 minuuttia, en muista vastaavaa ainakaan MM-lopputurnauksista. Paikkoja alkoi tulla yhä enemmän puolen tunnin jälkeen, Maguire puski kehykseenkin. 35. minuutilla Shaw keskitti boksiin ja Jude Bellingham puski hienosti takaylänurkkaan. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Saka laukoi toisen kulman jälkitilanteesta. Heti perään Pickfordin pitkä avaus, Kane syötti luukulle Sterlingille avopaikan, joka onnistui. Iran oli Qatarin tapaan täydellinen vastaantulija, Aasian jalkapallotaso ei tunnu nousevan millään, ainakaan Lähi-idän alueella. Englannin peli näytti vaivattoman helpolta, Bellingham todella erinomainen.


Toisella jaksolla vauhti hieman hiipui aluksi, mutta tunnin jälkeen Saka iski toisen maalinsa puolustajien välistä sisäsyrjällä. 65. minuutilla sitten yllätyskavennus, Taremi rynni keskeltä ja sijoitti riman kautta sisään. Southgate vaihtoi kerralla neljä pelaajaa ja kaksi maalia tuoreilla voimilla vielä syntyikin, Rashford ja Grealish. Uskomattomasti lisäaikaa nytkin 10 minuuttia ja senkin umpeuduttua epäselvä tilanne Englannin maalilla. VAR-tarkistus toi Iranille rangaistuspotkun, jonka Taremi viimeisteli varmasti. Henkilökohtaisesti otti päähän, koska kisaveikkauksessa olin arvannut Iranin tekevän yhden maalin. VAR vei minulta yhden pisteen. 



sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Qatar - Ecuador 0-2

 Ymmärrän hyvin, miksi monet boikotoivat Qatarin jalkapallokisoja ja jättävät pelit katsomatta. Ei ole omakaan fiilis katossa. Koskaan ennen ei ole odotukset olleet yhtä laimeat kuin nyt. Itselle kyseessä on jo 14. lopputurnaus, ensimmäinen siis 1970. Mutta kun Venäjänkin turnaus tuli seurattua, niin aion katsoa Qatarinkin pelejä. En kuitenkaan kaikkia, monenlaista päällekkäistä tapahtumaa on nyt poikkeuksellisen ajankohdan turnauksessa. Kesällä olisi itsellänikin parempi mahdollisuus keskittyä jalkapalloon. Mutta onhan tämän turnauksen järjestäminen FIFAnkin poikkeuksellisen häpeällisessä historiassa kaikkien aikojen pohjanoteeraus.


Avausottelustakin jäi ensimmäinen puoliaika näkemättä Mikkelistä palatessa. Näin ei ole koskaan ennen käynyt. Kotijoukkue Qatarista en tiennyt mitään. Varsin tuntematon on edelleen myös Ecuador, vaikka se oli mukana viimeksi 2014. Kova joukkue täytyy olla kyseessä, koska se pudotti karsinnoissa Chilen, Kolumbian, Perun ja Paraguayn. Veteraani Enner Valencia oli tehnyt kaksi maalia, toisen rangaistuspotkusta ja toisen puskemalla alanurkkaan. Toinen puoliaika oli todella väsynyttä pelailua, Qatar odotetusti täysin surkea. Yksi pitkä pystysyöttö ja laukaus yli maalin, siinä kaikki heiltä. Ecuadoria tyydytti kahden maalin johto ja he siirtelivät vain palloa ajan kuluksi. Etelä-Afrikka ei ollut 2010 kummoinen, mutta onhan Qatar MM-isäntäjoukkueena aivan omaa luokkaansa. Etukäteen epäiltiin Qatarin rahamiesten ostavan voiton Ecuadorilta, mutta sellaista ei sentään nähty. Mutta jos avausmatsi jotain turnauksesta ennakoi, niin kovin ikimuistoista menoa ei ole luvassa. Tuntuu, että maailmanmestaruuden voitoltakin alkaa tällä kertaa pudota arvo pois. Jälkeenpäin voidaan dissata, että se mestaruushan tuli Qatarista, sitä ei kannata laskea mukaan muiden rinnalle. Miehiä näytti yleisössä olevan paljon. Kovasti hurrasivat isäntien surkealle esitykselle. 



Ska Checkered Future IPA


Olin jo menossa Domin pullokaappiin ostamaan Sahtipajan pulloa, mutta hanaan tuli yllättäen Skan ennenkokeilematon west coast IPA Coloradon Durangosta. Hämmentävää, 7,0 %. Kirkasta, kultaisen väristä. Hienoa sitruksen ja lievän karamellin aromia. Maussa tosiaan sitrusta, pihkaa, hieman katkeroakin. Ei erityisen raikasta, mutta toimii silti varsin hyvin. Varsin laadukasta kamaa sisämaan pikkukaupungin baarissa juotuna marraskuussa. Springsteeniä soitetaan baarissa omituisen usein, mm. harvinaisempi Prove It All Night. Mikkeli, Dom, 20.11.2022.

Teerenpeli Barrel Aged No 3 Barley Wine


Domin pullokaapista Teerenpelin kypsytettyä barleywinea. Hankalasti vahalla sinetöity pullo, baarimestari vuoli pitkään korkkia auki. 11,0 %. Tynnyrit on Teerenpelin omia ex-sherryviskibarreleita. Tumman punaruskeaa. Punaviinin tanniinia tuoksussa, kypsää hedelmäisyyttä. Maku on varsin pehmeää, kevyesti makeaa hedelmäisyyttä, oikein hyvä juotavuus. Kuivempi jälkimaku, ei mitään karkeutta. Viski tai sherry ei erityisemmin korostu, mutta onhan kypsän rusinainen hedelmäinen maku oikein näppärää. Mikkeli, Dom, 20.11.2022.

Malmgård Dom Pilsener








Nyt sitten Mikkelin Dom auki, melko tilava baari, samasta ovesta pääsi myös viereiseen ruokapuoleen. Näyttävä tiilinen iso baaritiski, seinissä samaa vaaleaa tiilisysteemiä. Etäisesti tuli Kouvolan Betony mieleen, mutta tämä on perinteisempää tyyliä. 14 hanaa, ei mitään kovin ihmeellistä, paikan pils Malmgårdilta. Löytyy myös Dom Weizen, joka Waahdolta. Pils melko ruskea ja samea, näyttää melkein kellerbitteriltä, jos sellainen olisi. Mutta harvemmin siis kellerbierkään näin tumma on. Tuoksu aika heikko, maussa epämääräistä maltaan ja hedelmän karkeaa symbioosia. Olipa heikko tapaus, vaikea sanoa mihin tässä on pyritty. Ei kunnolla katkeruutta. Muistuttaa suomalaisia 90-luvun pienpanimolagereita. Pullokaapissa sitten jokseenkin yllättäen vahvoja erikoisuuksia, esim. Beavertownin ba-kamaa ja Sahtipajaa. Mikkeli, Dom, 20.11.2022.

Iso-Kalla Savuhirvi
















Reserviupseerikoulun legendaarisen Graniitti-talvikurssin 168 (20.11.1981 - 4.3.1982) 40-vuotisjuhlat järjestettiin Mikkelissä lähes vuoden myöhässä 19.11.2022. Ajoitus sopivasti, joten ehdin mukaan Etelä-Amerikasta. Tai sopivasti ja sopivasti, jetlag vaivaa edelleen, vaikka aikaeroa Buenos Airesiin on vain viisi tuntia. Olin mukana 2007, kun kurssin 25-vuotisseminaari järjestettiin Haminassa. Mukana oli noin 100 osallistujaa ja kutsu ei silloin tavoittanut läheskään kaikkia. Tällä kertaa yhteystiedot löytyivät ja paikalle saapui noin 170, kurssin suorittaneita on 723. Kuolleita on kuulemma jo kymmeniä, mm. toinen vuoden 2007 juhlapuhujista, Rajavartiolaitoksen komentaja Ilkka Laitinen. Toinen, Suomen Pankin nykyinen pääjohtaja Olli Rehn, oli mukana nytkin kotikaupungissaan.


Päivän ohjelma oli tiivis, ehkä liiankin tiivis. Saapuneiden määrä yllätti järjestäjät, odotettiin noin 50-100 Graniittia. Tutustuttiin Jalkaväkimuseoon ja Päämajamuseoon, joka on nyt osa suurempaa Sodan ja rauhan keskus Muistia. Oli todella hauska tavata muinaisia kohtalotovereita. Tai hauska ja hauska, 40 vuotta on erittäin raaka väliaika ennen jälleennäkemistä. Oman naaman muuttumiseen on ehtinyt tottua, mutta silloisten siloposkien yhtäkkinen kohtaaminen nykyformaatissa hieman hätkäytti. Mutta oli paikalla kyllä joitakin, joiden ulkomuoto oli pysynyt aivan samana. Omasta KtPtristani oli mukana lähes 30 entistä Haminan Hiltonin eli Tykistökasarmin asukkia.


”40 vuotta Homeperseensuolta NATOon.” Päivän ohjelma huipentui turvallisuuspoliittiseen seminaariin, jossa alustivat Rehnin ohella Suomen NATO-suurlähettiläs Klaus Korhonen ja Maavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Kim Mattsson, kaikki Graniitteja tietysti. Puheenvuoroissa heijasteltiin kuluneen 40 vuoden kehitystä, mutta odotetusti päähuomio kiinnittyi menossa olevaan sotaan Ukrainassa ja Suomen NATO-jäsenyyteen. Tilaisuudessa noudatettiin ns. Chatham House -sääntöä, joten varmuuden vuoksi jätän yksityiskohdat kertomatta. Kysymyksiä esitettiin paljon ja selvästikin mielenkiintoa olisi ollut jatkaa seminaaria tuntikausia. Graniitteja kiinnosti myös vireillä oleva reserviupseerien yläikärajan nosto 60 vuodesta eteenpäin. Valmiutta jatkaa sotilaallisissakin tehtävissä tuntui siis  ukkoutuvassa porukassa riittävän.


Pitkän päivällisen ohessa jokaisen yksikön edustaja vielä käytti muistelupuheenvuoron yhteisistä 105 kunnian päivästä. Ei ole sattuma, että kurssin kesto ainakin silloin oli sama kuin talvisodan. Spekulointi jatkui edelleen kiivaana, johtuiko kurssin alun kuuluisa kovapanoshälytys Puolan tilanteesta vai ei. Olli Rehn kiisti jyrkästi, että asia liittyisi jotenkin samanaikaiseen keskustan puoluekokoukseen, joka valitsi presidenttiehdokkaaksi Johannes Virolaisen, syrjäyttäen Kremlin suosikin Ahti Karjalaisen. Juhlan järjestelypäällikkö Timo Laitinen väitti kuulleensa tiedustelutietona, että Kymen Jääkäripataljoonaan oli suunniteltu juuri siihen aikaan hälytysharjoitusta. Joku päivystäjä olisi painanut erehdyksessä väärää nappia ja hälyttänyt koko Kaakkois-Suomen sotilasläänin. Muistelimme myös kohtalotoverin kanssa lomaltapaluumatkaa, joka päättyi siihen, että Onni Vilkkaan bussin kuski nukahti Haminan Tervasalmen sillalla ja bussi kaatui kyljelleen siltarampissa. Kukaan ei loukkaantunut, mutta jatkoimme loppumatkan kasarmille jalan.


Edelleenkään en nukkunut vielä kovin hyvin, mutta jäin silti vielä hotelliaamiaisen jälkeen muutamaksi tunniksi kylmään ja hämärään Mikkeliin. Muistaakseni yövyin 1970-luvun alussa pari kertaa Mikkelin leirintäalueella, mutta sen jälkeen olen käynyt kaupungissa vain päivän työreissulla 1990-luvulla. Kaupunki ei siis tuttu. Hyvämaineisin craft-baari Dom aukesi vasta klo 14, joten tapoin aikaa Gastropub Einossa. Eino-nimi viittaa Eino Tanskaseen, joka oli ravintola-alan pioneeri Mikkelissä 1930-luvulla. Pullossa tarjolla kuopiolaista savumärzeniä, 5,5 %, Perle-humalaa, Savuhirven jonkinlaisena lisäotsikkona Darkwoods My Betrothed. Ei juuri vaahtoa, tummanruskeaa. Paahteisuutta, tervaa ja savua on tuoksussa. Maku on geneerisempi, kovahkon maltainen, savuisuutta on hillitymmin, vähän nihkeyttä ja runko huojuu ohuuttaan. Rauchbier on vaikea tyyli, harva siinä on Suomessa kunnolla onnistunut. Ei tämä huono ole, mutta paljon intensiivisempää, täyteläisempää ja pehmeämpää otetta tämä kaipaisi. Mikkeli, Gastropub Eino, 20.11.2022.