Paris St.Germain - Barcelona 4-2

Supertähtien kohtaaminen Pariisissa Mestareiden liigassa. Nuno Mendes ja Rodri poissa. Barcelonalla avauksessa Anthony Gordon ja Raphinha sentterinä. PSG sai pallon tolppaan heti alussa, mutta tilanne myös paitsio. Pedriltä upea kuljetus, mutta vain kulma seurauksena. 19. minuutilla Dembélé loukkaantui, entinen Barca-tähti Ferran Torres tilalle. Barcelonalla hyviä tilanteita, mutta ei tulosta. Torresilla huippupaikka, mutta Joan Garcia pelasti. Seuraavaksi 26. minuutilla Olmo ulos. Fermín López tilalle. PSG sai kunnon mylläkän maalille. 38. minuutilla lopulta Doué onnistui. Paikkoja oli molemmilla, kovaa tempoa. Fermín läpiajossa, ei tulosta.

Tauon jälkeen Xavi Espart tasoitti 54. minuutilla helposti rakennetulla maalilla. Tunnin kohdalla Rodri sisään. Vähemmän tilanteita, hitaampi tempo, tylsempää pelailua. Lopussa alkoi maaleja kuitenkin tulla. 72. minuutilla yllätysavaaja Lucas Hernandez puski kulmasta johtomaalin. Seitsemän minuuttia myöhemmin tasoitus Yamalin upealla soolomaalilla. Pari minuuttia myöhemmin Vitinha kuittasi heti alanurkkavedolla. Lopulliset numerot 87. minuutilla, Hakimin hieno syöttö, Fabián Ruiz viimeisteli. Selvistä luvuista huolimatta kohtuullisen tasainen ottelu, molemmat joukkueet hyvässä vireessä.

Mark Biram & Tim Vickery: Mundiales

Pitch Publishingin uutuuden alaotsikkona ei ole yhtään vähempää kuin A South American History of the World Cup. Kyseessä on massiivinen opus. Täytyy heti sanoa, että kirjoittajat, joista selvä päätekijä on Biram, ovat haukanneet liian suuren palan. Teos jää pinnalliseksi vanhemman historian osalta, noin vuoteen 1982 asti, eikä tuo myöhemmältä kaudeltakaan mitään oleellista uutta. Tekstiä kyllä on runsaasti modernimmalta kaudelta, mutta se ei ole helppolukuista. Jostain syystä kirjoittajat käyttävät koukeroista kieltä ja harvinaisia sanoja. Jouduin vähän väliä tarkistamaan sanojen merkityksiä. Sellaista ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Biram on tuttu äskeisestä Kolumbia-kirjastaan, jossa hän onnistui selvästi paremmin. Tim Vickery on vanha World Soccerin Etelä-Amerikka -ekspertti. Hän yrittää ehkä kiteyttää pointteja tiheämmin kuin Biram, mutta ei hänkään pysty pelastamaan kokonaisuutta. Esipuheen on tehnyt itse David Goldblatt, joka 20 vuotta sitten onnistui kirjoittamaan kohtuullisen onnistuneen teoksen koko jalkapallon historiasta. Mundiales on julkaistu 2026, mutta tämän vuoden MM-kisat eivät ole teokseen ehtineet.  

Kirjoittajat aloittavat World Cup -historiansa Pariisin ja Amsterdamin olympiaturnauksista 1924 ja 1928. Se tuntuu aluksi oudolta, mutta pieniä perusteita tuntuu löytyneen, ilmeisesti jotkin tahot jopa kutsuivat Amsterdamin turnausta World Cupiksi. Runollisessa mielessä kirjoittajien ratkaisu on oikea, kirja saadaan käyntiin komeasti Uruguayn globaalilla dominoinnilla, kolme voittoa putkeen 1924, 1928 ja 1930. Mutta kuten sanottu, näistä alkuvaiheista ei saada oikein mainittavaa irti, kuvaukset ovat hyvin lakonisia. Seuraavan kommentin heitänkin jo vuoteen 1938, jolloin Brasilian ensimmäinen supertähti Leônidas ei mystisesti pelannut semifinaalissa Italiaa vastaan. On epäilty Mussolinin lahjontaa. Mutta ilmeisesti tähti ei vain ollut pelikunnossa ympäri Ranskaa matkustamisen ja uusintaottelujen jälkeen.

Toisen maailmansodan aikana huippupelaajia tuottanut Argentiina boikotoi vuoden 1950 kisoja Brasiliassa. Suhteet naapuriin olivat viileät ja isot tähdet siirtyivät Kolumbian laittomaan liigaan. Vuoden 1962 MM-voittojoukkueen kapteeni Mauro (Ramos) oli ehdolla isäntäjoukkueeseen jo 1950 19-vuotiaana, mutta tilalle valittiin katastrofaalinen toppari Juvenal. Vickeryltä varsin värikäs kuvaus Uruguayn voitosta. 1950-luvulta ei sitten juuri muuta uutta irtoakaan. Argentiinan häviö 1958 Ruotsissa Tšekkoslovakialle 1-6 nähdään suurempana käännekohtana. Argentiina hylkäsi taitopelin ja ryhtyi katkomaan vastustajien jalkoja. Suuntauksen muutti vasta César Luis Menotti 1974. Kieltämättä näinkin voidaan nähdä, mutta on se hieman yksinkertaistettu näkemys. Vuonna 1962 edellisen mestaruuden avainpelaaja Didi oli jo väsähtänyt ja pelasi alempana. Kirjoittajien mukaan uuden mestaruuden ratkaisi oikean laidan ihmejallittaja Garrincha, joka siirtyi keskelle Didin aiemmalle paikalle. Kuulostaa pätevältä. 

Vuoden 1966 kisat kuitataan omituisella poliittisella vuodatuksella. Peru saa ansaittua huomiota Meksikon ensimmäisissä kisoissa, mutta lyhyeksi tarina jää silti. Teófilo Cubillas oli nero, mutta tuntuu ilmaantuneen tyhjästä. Vuoden 1974 tarinassa Chilen supertoppari  Elías Figueroa saa samantapaista arvostusta, mutta eipä Chilen vaiheissa muuten ollut paljoa kerrottavaa. Näissä kisoissa Argentiinan sattumavalmentaja Vladislao Cap pudotti Hollanti-pelistä Carlos Babingtonin ja Mario Kempesin. Tilalle tulivat kevytsarjalaiset Carlos Squeo ja Agustín Balbuena, jälki oli sen mukaista. Tätä tapausta en muistanut. Francisco Marinho alias Marinho Chagas olisi ansainnut enemmän huomiota 1974, nähdäkseni oli vasempana pakkina samaa tasoa kuin Krol tai Breitner. Kirjoittajat pitävät Menottin älynväläyksenä 1978 pelaajien numerointia aakkosjärjestyksessä. He unohtavat Michelsin Hollannin tehneen samoin 1974, poikkeuksena tietysti Cruyffin 14. Coutinhon Brasiliaa 1978 kirjoittajat pitävät sympaattisena ja hieman väärinymmärrettynä ryhmänä. Vedotaan mm. Mar Del Platan mutakenttään, jolla Zicon ja Reinaldon taidot menivät hukkaan. Biram antaa ymmärtää, että buenosairesilainen Huracán olisi "sisämaajoukkue". Finaalista todetaan tutusti, että isäntäjoukkueen myöhästely, kiukuttelu René van de Kerkhofin kipsistä ja brutaali pelitapa eivät oikein vastaa Menottista sittemmin annettua kuvaa viihdyttävän hyökkäävän jalkapallon suosijana ja Bilardon vastapoolina.

Vuoden 1982 kuvaus keskittyy Brasiliaan, ei uutta tässä. Kirjoittajien mukaan Brasilia kaatui 1986 Telê Santanan tiukkapipoisuuteen. Huippuhyökkääjä Renato Gaúcho meni nukkumaan liian myöhään keväällä ennen harjoitusmatsia ja sai kenkää Santanalta. Huippupakki Leandro jäi pois protestiksi. En tästä ole oikein vakuuttunut, koska kisoissa pelasivat juuri heidän paikoillaan suurimmat onnistujat Careca ja Josimar. Argentiina 1986 saa tietysti pitkän tarinan, mutta Paraguay mainitaan vain yhdessä sivulauseessa. Biram irroittelee lopulta hyvin kuvatessaan 1990 Argentiinan tietä finaaliin, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Mukavaa tarinaa myös Maturanan Kolumbiasta, senhän Biram tuntee. 1994 valjusta Brasilian mestaruudesta ei ole juuri kirjoitettavaa. Syyksi tarjotaan USA:n hellettä. Marco Etcheverryn nimi kirjoitetaan väärin ilman teetä. 1998, ei uutta. 2002, en muistanut Paraguayn Nelson Cuevasin kahta huippumaalia vaihtomiehenä Sloveniaa vastaan. En ehkä nähnyt ottelua. Typerä valmentaja Césare Maldini ei käyttänyt Cuevasia pudotuspelissä Saksaa vastaan.

Vuoden 2006 kisoista ei taaskaan mitään mainittavaa uutta. 2010 tarinaa Bielsan Chilestä ja Martinon Paraguaysta, mutta tuttuja juttuja. Jostain syystä näissä Etelä-Afrikan kisoissa ilmiömäisesti menestynyt Uruguay ignoroidaan täysin. Diego Forlánia ei mainita kirjassa kertaakaan. Ilmeisesti Forlán on napannut Biramin tyttöystävän tai jotain vastaavaa. Mitään muuta selitystä asialle ei voi olla. 2014 kerrataan Sampaolin Chilen maineteot ja Kolumbian James Rodríguez saa mukavasti huomiota. Brasilian romahduksesta ei uutta kerrottavaa. Venäjän kisoista 2018 ihmetellään ansaitusti Perusta saapuneita 45000 kisaturistia. Homma loppuu Qatarin kisoissa 2022 Messin kruunaukseen. Olipa kova urakka saada tämä luettua. Ikävä kyllä kokemus ei ollut miellyttävä oikeastaan missään mielessä. Ilmeisesti vanhemmista ajoista ei enää ole uusia lähteitä käytettävissä. Ja uudemmista kuvioista pitäisi löytää jotain persoonallisempaa näkökulmaa. Oletan, että sellaisia vielä tuleekin esille.

Suomi - Valko-Venäjä

Olisi pitänyt tajuta viimeistään silloin, kun Ukrainan suurlähettiläs kritisoi ottelua. Tätä peliä ei olisi pitänyt pelata.

Englanti - Espanja 2-3

Wembleyllä Kansojen liigaa. Englannilla keskikentällä uusi mies Lewis-Skelly, Espanjalla oikea pakki Marc Pubill. Kevin Keeganille hiljainen hetki. Heti toisella minuutilla Guéhilla hirveä moka, Lamine Yamal rankaisi maalilla. 8. minuutilla Ferran Torres teki paitsiomaalin. Englanti pääsi sitten paremmin peliin, aika vaihtelevia tilanteita. Kuitenkin hieman höntsäilyfiilis, kaikki ei ollut pelissä. Ehkä se on MM-kisojen jälkeen ymmärrettävääkin. Torres pääsi taas läpi, surkea viimeistely. Puolen tunnin kohdalla vielä Olmolla hyvä paikka Yamalin esityöstä, mutta ohi meni. Jakson lopulla Englanti jyräsi ohi. Ensin 36. minuutiila kentän ykköspelaaja Gordon pääsi läpi eikä epäonnistunut. Neljä minuuttia myöhemmin Kane puski melko kaukaa, kimmahti Cucurellan reidestä sisään, olisi toki mennyt muutenkin maaliin.  Rodri kaatoi 53. minuutilla Bellinghamin, pallo pilkulle. Kane veti voimalla poikkipuuhun, harvinainen tapaus. Toki tukijalka luiskahti Wembleyn mutaisesta pohjasta. Tunnin kohdalla tapahtui lisää. Hienon kuvion päätteeksi Yamal veti ohi. Heti perään vaihtomies Álex Baena laukoi alanurkkaan ja mestarit olivat tasoissa. Ratkaisun teki taas kerran Real Sociedadin Mikel Oyarzabal, Baenan syötöstä upea nosto yli maalivahdin. Thomas Tuchel otti sisään mm. Leedsin Dominic Calvert-Lewinin, mutta ei mitään tulosta. On aina yhtä nautinnollista nähdä Englannin häviävän, varsinkin Wembleyllä. 

San Marino - Suomi 0-7

Kansojen liigan avausmatsi italialaista kyläjoukkuetta vastaan. Suomella on monesti ollut valtavia vaikeuksia tällaisia joukkueita vastaan. Jacob Friisin valmentajakauden alku on ollut raivostuttava, mutta ainakin hän sai joukkueen nyt vauhtiin. Nikolai Alho onneksi lopetti maajoukkueessa, mutta oikea pakki on edelleen suomalainen ongelma. Friis peluutti paikalla vitsikkäästi vasenta laitahyökkääjä Topi Keskistä. Mutta maaleja syntyi. 5. minuutilla Walta vapautti Pohjanpalon, jonka veto kimmokkeesta päätyi verkkoon. 14. minuutilla uusi hyökkääjä Svanbäck puski keskeltä sisään. Kolmaskin hyökkääjä Källman sai pallon sisään tarkall alanurkkavedolla. Haittapuolella Marhiev otti turhan kortin tällaisessa ottelussa. Tauon jälkeen Walta pääsi irti, 50. minuutilla upea ylänurkkalaukaus. Viisi minuuttia myöhemmin toinen soolomaali Waltalta. Lopussa vielä kaksi Pohjanpaloa, 79. minuutilla ohjaus alanurkkaan ja loppunumerot 88. minuutilla pilkulta. Toki hyvin näin, mutta eihän vastusta ollut nimeksikään. 

Ringnes Schous Pils

Paikallisjunalla puoli tuntia vuonon vartta Bryneen Erling Braut Haalandin kotikylään. Kunnon muraali heti aseman kyljessä Dortmundin ajoilta. Melko pieni stadion Bryne FK:lla. Brixin panimoravintolan aukeamista odotellessa piipahdin auki olevaan perusbaariin. Teollisuuspanimolta kirkasta olutta, 4,7 %. Melko täyteläistä ja makeahkoa maltaisuutta. Ei paljoa enempää kertomista. Bryne, Thimes Station, 15.8.2026.

Paris St.Germain - Aston Villa 2-1

Super Cup Salzburgissa. Aston Villan valmentaja Unai Emery on aiemmin valmentanut kahta muutakin "Villaa" eli Sevillaa ja Villarrealia. Molemmilla joukkueilla odotetusti tähtiä penkillä. PSG:llä esim. Dembélé, Barcola ja maailmanmestari Fabián Ruiz; Villalla Emiliano Martínez, Amadou Onana, Ollie Watkins ja Ezri Konsa. Odotetuski tasainen alku, muttta sitten PSG otti aloitteen. 20. minuutilla Kvaratskhelia rakensi pallonriiston jälkeen itselleen vetopaikan ja johtomaali syntyi. PSG:llä useampiakin paikkoja, mutta sitten Villa tuli mukaan suvereenisti peliin. 17-vuotias massiivinen sentteri Brian Madjo sai useita tilanteita, mutta epäonnistui. 19-vuotiaalla George Hemmingsillä oli hyvä läpiajo. Skottikapteeni John McGinn rakensi mehukkaita maalintekopaikkoja toistuvasti. Yhden kerran Madjo kiskoi tolppaan, kunnes lopulta lisäajalla veti hienon volleyn verkkoon. Vähintäänkin ansaittu tasoitus ja yllättävänkin eloisaa peliä. Tauon jälkeen Dembélé sisään ja PSG vähitellen lipui ohi. Sitä ennen kuitenkin Madjo rakensi McGinnille paikan, mutta Safonov torjui. Dembéléllä itsellään oli puolittainen paikka ennen kuin tunnin kohdalla Doué vapautui paitsiomaalin tekoon. VAR kuitenkin käänsi tuomion, Matty Cash oli liian alhaalla. Tämä ratkaisi pelin, Villan paras vire hiipui. Peli muuttui sekavaksi ja rikkonaiseksi. Muutamia puolittaisia hyökkäyksiä Villalta, mutta ei enää todellisia tilaisuuksia.

James Bennett: No Show

Suhteellisen paljon on kirjoitettu jalkapallotähdistä, jotka eivät koskaan päässeet pelaamaan MM-lopputurnauksessa. Tyyliin Alfredo Di Stéfano, George Best, Johnny Giles, Tom Lund, David Kipiani, Bernd Schuster, Jari Litmanen. Pitch Publishingin tuoreessa julkaisussa James Bennett ottaa fokukseen laadukkaita joukkueita, jotka putosivat niukasti MM-kisoista. Mukana on niin silloin tällöin tipahtaneita jalkapallon suurmaita kuin myös pikkumaita, jotka ovat harvoin onnistuneet tai eivät koskaan. Osittain tarinat pelkistyvät juuri noihin tähtipelaajiin, joilta uran kruunu jäi saavuttamatta. Suurin osa näistä joukkueista ja pelaajistakin ovat kuitenkin toisella yrittämällä onnistuneet. Suomalaisesta näkökulmasta on tietysti skandaali, että Litmanen ja Suomi eivät ole tässä kirjassa mukana. Suomi on ehkä merkittävin maa, joka ei ole lopputurnaukseen koskaan päässyt ja karsiutuminen vuoden 1998 kisoista oli mahdollisimman dramaattinen Unkari-tasapelillä. Ja jättiläistähti Litmanen oli silloin kentällä.

Monet Bennettin valinnoista ovat onnistuneita, varsinkin kirjan alkupuolella. Bennett käynnistää teoksen juuri mainituilla Di Stéfanolla ja Bestillä. Espanjalla oli 1958 yksi kaikkien aikojen ryhmistä jalkeilla, Di Stéfanon ohella toinen maahanmuuttajasupertähti László Kubala, joka ei koskaan lopputurnauksessa esiintynyt. Lisäksi mm. kotimaiset huippulegendat Francisco Gento ja Luis Suárez, mutta niin vain Skotlanti tiputti mahtijoukkueen Ruotsin kisoista. Seuraaviin kisoihin Espanja selvisi ja Di Stéfano oli ryhmässä, mutta loukkantuneena ei päässyt kentälle. George Bestin ja Pat Jenningsin Pohjois-Irlanti olivat melko lähellä päästä Englannin kisoihin 1966, mutta Sveitsi oli vahvempi. Jennings pelasi vuoden 1982 ja 1986 turnauksissa, mutta Best ei koskaan. Häntä harkittiin 37-vuotiaana 1982, mutta harmittavasti näin ei käynyt. Best oli silloin tietysti kalpea aavistus parhaista päivistään, mutta hänellä oli tapana väläytellä, jos haastetta oli tarpeeksi. Vuonna 1976 Bestiä jo pidettiin alkoholisoituneena kehäraakkina, mutta niin vain hän jätti MM-karsintaottelussa Johan Cruyffin varjoonsa. 

Bennettin brittiläisyys heijastuu kirjan valinnoissa. Kaikki Brittein saarten joukkueet ovat päässeet opuksen sivuille. Pohjois-Irlannin jälkeen vuorossa on Skotlanti 1970. Joukkueessa olivat Denis Law, Jimmy Johnstone, Billy Bremner ja Eddie Gray uransa huipulla, mutta Länsi-Saksa oli karsinnassa liian kova. Neljä vuotta myöhemmin kaikki pääsivät kisoihin loukkaantunutta Grayta (yksi suurimmista, joka ei kisoissa koskaan pelannut) lukuunottamatta. Law ja Johnstone olivat kuitenkin jo pahasti jäähdyttelyvaiheessa silloin. Englanti-valinta on hieman hämmentävästi 1978, vaikka itse pidän vuoden 1974 kisoista karsiutunutta ryhmää kovempana. Puolalle putoaminen oli silloin suurempi kansallinen häpeä kuin Italialle karsiutuminen neljä vuotta myöhemmin. Irlannin tasavalta saa vuoronsa 1982. Giles ei silloin enää pelannut, mutta valmentaja Eoin Handilla oli käytössään Arsenal-taustainen kolmikko Liam Brady, Frank Stapleton ja David O'Leary sekä Liverpoolin veteraani Steve Heighway. Ranska jäi kuitenkin kukistamatta. Walesin vuoro on luonnollisesti 1986, kun ratkaisuottelu Skotlantia vastaan huipentui skottivalmentaja Jock Steinin kuolemaan. Walesilla oli silloin koossa huippuryhmä, kuten Neville Southall, Ian Rush ja Mark Hughes.       

 

Suurvalloista Argentiina koki kovia 1970. Kasassa oli taas huippuryhmä, mutta kovassa nousussa ollut Peru oli liian kova. Belgia 1974 on myös itsestäänselvä valinta, koska karsiutuminen tapahtui väärällä paitsiotuomiolla. Bennett toteaa asianmukaisesti, että moraalinen oikeus voitti kuitenkin. Oikealla tuomiolla olisi nimittäin Hollanti tippunut kisoista ja jalkapallo sellaisena kuin sen nyt tunnemme olisi mitä ilmeisimmin tyystin toisenlaista. Niin suuri vaikutus Rinus Michelsin ja Johan Cruyffin esityksellä 1974 on ollut. Paul van Himst oli kenties lähes Cruyffin veroinen (en koskaan nähnyt hänen pelaavan), mutta hänen sukupolvensa Belgia sai tilaisuutensa jo Meksikossa 1970. Tulos oli kehno. 1970-luvulta Bennett jättää muutamia selviä kandidaatteja käsittelemättä. Neuvostoliitto putosi laadukkaalla joukkueella 1974, kun kieltäytyi pelaamasta jatkokarsintaa Chileä vastaan Santiagon vankileiristadionilla. Tarinassa olisi ollut dramatiikkaa enemmän kuin tarpeeksi. Neuvostoliiton putoaminen 1978 oli myös kiinnostava, koska sitä edelsi Valeri Lobanovskin yritys pelata pelkillä Kiovan Dynamon pelaajilla maaotteluitakin. Lobanovski toki sai uuden yrityksen 80-luvulla paremmalla menestyksellä. Myös EM-voittaja Tšekkoslovakian putoamisesta 1978 olisi ollut mukava lukea. 

Kirjan intensiteetti laskee 90-luvulle tultaessa, ainakin omasta mielestäni. Toki itseäni kiinnostaakin enemmän jalkapallon vanhemmat vaiheet. Bennett ottaa mukaan enemmän Euroopan ja Etelä-Amerikan ulkopuolisia joukkueita, joissa ei ole minun kaltaiselle retroromantikolle riittävää hohtoa. Vuoden 1990 karsinnoista pudonneista Bennett esittelee Trinidad ja Tobagon. Dwight Yorke oli jo silloin mukana, mutta pääsi lopulta pelaamaan vuoden 2006 turnauksessa. Hieman yllättävä valinta on myös Itä-Saksa, joka onnistui pääsemään kisoihin vain 1974. Vuoden 1990 yritys jäi viimeiseksi ja kieltämättä olisi ollut dramaattista nähdä Italian kisoissa kaksi Saksaa Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Joukkueessa oli Matthias Sammerin, Andreas Thomin ja Ulf Kirstenin kaltaisia laatupelureitakin. Vuoden 1994 valintoja on Bennettillä Zambia, jonka lähes koko ryhmä kuoli lento-onnettomuudessa 1993. Kapteeni Kalusha Bwalyan johdolla joukkue pääsi kuitenkin lähelle menestystä. Japani samalta vuodelta on oudompi valinta, vaikka kulttipelaaja Kazuyoshi Miura olikin silloin parhaimmillaan. Ranska on karsiutunut usein, mutta Bennettin valinta on melko perustellusti myös nämä ensimmäiset USA:n kisat. Silloisesta ryhmästä Eric Cantona ei urallaan päässyt koskaan kisoihin, mutta hyvin erilainen hyökkääjätähti Jean-Pierre Papin ehti pelata jo 1986, vaikka olikin 1994 paljon kovemmassa iskussa. Kovassa nosteessa olleet topparit Laurent Blanc ja Marcel Desailly päätyivät sitten jopa maailmanmestareiksi neljä vuotta myöhemmin.    

Portugalin "kultainen sukupolvi" Figo, Rui Costa, João Pinto ja Couto olivat parhaimmillaan 1998, mutta niin vain tuli karsiutuminen. Kaikki pelasivat kuitenkin MM-lopputurnauksessa jossain vaiheessa urallaan. Bennett esittelee myös Australian näissä karsinnoissa. Suurimmat tähdet Harry Kewell ja Mark Viduka pääsivät sitten lopulta pelaamaan 2006, Kewell myös 2010. Jari Litmasen parhaana vuonna 1995 Ballon d'Orin napannut George Weah puolestaan ei koskaan kisoihin päässyt. Liberia ei ole kovin lähellä käynyt, mutta Bennett kertoo kuitenkin Weahin ja Liberian vaiheista vuoden 2002 karsinnoista. Samoihin karsintoihin osuu myös Bennettin Hollanti-valinta. Tässä kohti myös Litmanen saa kirjassa maininnan, koska Hollannin mukana epäonnistuivat hänen Ajax-aikalaisensa Kluivert, de Boer ja Davids. Vaikka mukana olivat myös mm. Stam ja Van Nistelrooy, niin Portugali ja Irlanti painoivat edelle. 2002-karsintoihin osui myös Valeri Lobanovskin last stand. Ukraina selvisi Ševtšenkon ja Rebrovin sukupolvella jatkokarsintaan, mutta hävisi Länsi-Saksalle. Pitkään sairastanut Lobanovski kuoli pian sen jälkeen. Ševtšenko ja Rebrov pelasivat kiutenkin seuraavassa turnauksessa.    

Seuraavaksi Bennett tarjoaa pitkän Afrikka-putken. Vuonna 2006 Angola tiputti Nigerian, jolla oli riveissään tähtisikermä Okocha, Martins, Kanu ja Aghahowa. Algeria tiputti 2010 Egyptin, jonka silloinen tähti Aboutrika ei päässyt koskaan kisoihin. Vuoden 2014 valinta on Burkina Faso, joka oli suhteellisen lähellä päästä MM-rientoihin. Joukkueen tähti oli epätasainen Aristide Bancé, joka lopputurnauskesänä pelasi muutaman pelin HJK:n riveissä. Italia saa vuoronsa 2018, Ruotsi kellisti silloin Buffonin, Chiellinin, Bonuccin ja kumppanit. Ryhmä ei ollut kummoinen, vaikka nousikin sitten EM-voittoon 2020. USA on myös käsittelyssä 2018, uusi tähti Pulisic ei auttanut, kun Trinidad kellisti supervallan. Bennettin kirja päättyy Norjan karsintapettymykseen 2022 Haalandista ja Ødegaardista huolimatta. Viimeisissä sanoissa Bennett noteeraa sitten Norjan karsintamenestyksen tämän vuoden turnaukseen. Hieman töksähtävä loppu.

Mittava teos siis, eikä mikään helppo lukukokemus. Kiinnostavasta aiheesta huolimatta Bennett kirjoittaa melko puisevasti ja luettelonomaisesti. Hetken epäilin jopa tekoälyn käyttöä, mutta on teoksessa kuitenkin tarpeeksi subjektiivisia kannanottoja. Pettymys itselleni siis, mutta modernimmasta jalkapallosta ja vaikkapa Afrikan joukkueiden kehityksestä enemmän kiinnostuneille tämä voi olla selvästi antoisampi teos.     

Chris Jones: England's Nadir?

Kesän jalkapallon MM-turnauksen otteluraporteissa totesin inhoavani Englannin maajoukkuetta. Tunteella on pitkähkö tausta. Alkupisteenä voinee pitää Länsi-Saksan voittoa Englannista neljännesfinaalissa 1970. Sitten vielä Brasilia vei koko turnauksen täysin ylivoimaisella esityksellä. Olin siihen asti luullut, että Englanti on jalkapallon synnyinmaan ohella myös paras maa. Se oli hallitseva maailmanmestari ja Suomen vakioveikkauksen kohteina oli vain Englannin liigan otteluja. Niitä ja Englannin Cupin finaalia esitettiin televisiossa. Nyt ymmärsin asian olevan monimutkaisempi. Seuraavaksi Länsi-Saksa pudotti Englannin EM-kisojen 1972 loppupeleistä, mutta se ei oikein noussut tutkaani. Vuonna 1974 seurasin kiihkeästi MM-lopputurnausta, josta Englanti puuttui kokonaan törmättyään Puolan superjoukkueeseen. Turnauksen aikana Englannin maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi valittiin suosikkijoukkueeni Leeds Unitedin tarunhohtoinen Don Revie. Ajattelin, että ehkä nyt uusi nousu alkaa. Toisin kävi. Revien aikakausi oli täydellinen pohjanoteeraaus. Revie ei valinnut taitopelaajia joukkueeseen, joka putosi taas EM-kisoista 1976 ja MM-kisoista 1978. Lahjonnasta ja muista epäselvyyksistä syytetty Revie pakeni Lähi-itään ja kuoli 61-vuotiaana halveksittuna hylkiönä. Suomessa Englantia kannatettiin kuitenkin edelleen laajalti, selvästi enemmän kuin mitään muuta vierasjoukkuetta. Noin vuonna 1975 sain julkaistua urheilusarjakuvalehti Busterin lukijapalstalla kiihkeän räntin, jonka sanoma suunnilleen oli: ettekö te urpot tajua, ettei Englanti ole mikään todellinen jalkapallon suurmaa? Muualla pelataan paljon parempaa jalkapalloa. Se oli ensimmäinen paperiprintissä julkaistu juttuni.   

Nyt Pitch Publishing on julkaissut Chris Jonesin tuoreen (revisionistisen?) analyysin Revien toimikaudesta. Kansikuvassa ovat Revien ohella Kevin Keegan, Alan Ball ja Mick Channon. Revie varttui Middlesbrough'n kurjimmilla kaduilla. Siihen aikaan ja vielä Revien pelaajaurallakin ammattijalkapalloilijoilla oli palkkakatto, jonka seurauksena peliuralla kohtuullisesti tienanneet palasivat 35-vuotiaana köyhyyteen. Näin kävi Revien suurelle idolille Wilf Mannionillekin, vaikka hän oli parhaimmillaan maailmanluokkaa. Revie päätti, ettei hänelle käy samoin. Lyhyen taustoituksen jälkeen Jones lähtee käymään Revien kautta läpi ottelu ottelulta. Heti aluksi Revie kutsui noin 80 pelaajaa kahden päivän tutustumisleirille manchesteriläiseen hotelliin. Tapaus tuntuu saaneen ristiriitaisen vastaanoton. Ilmeisesti liikaa pelaajia kutsuttiin paikalle, jopa Nottinghamin skotti John Robertson sai kutsun. Osa tylsistyneistä pelaajista pakeni Manchesterin pubeihin. Ensimmäinen peli oli heti EM-karsintavoitto 3-0 Tšekkoslovakiasta, joka lopulta voitti koko turnauksen. Komeista numeroista huolimatta Revie tuntuu ajatelleen, että hänellä ei ole käytettävissä Leedsin Bremnerin (skotti) ja Gilesin (irlantilainen) tasoisia pelaajia. Leedsin pelaajien suosimisesta Revietä ei ainakaan voi syyttää. Uransa huipulla olleelle Norman Hunterille tämä oli viimeinen maaottelu. Seuraavaan Portugali-peliin Revie valitsi kaksi vuotta aiemmin jalkansa katkaisseen Leedsin Terry Cooperin, jonka viimeiseksi maaotteluksi se myös jäi. 

Jones ei tunnu arvostavan ns. maverickejä. Siis noin seitsemän kuuluisaa taitopelaajaa, joita Revie ei peluuttanut, tai peluutti vain muutamissa peleissä. Alan Hudson, Rodney Marsh, Stan Bowles, Tony Currie, Charlie George, Frank Worthington ja Peter Osgood. Alan Hudson debytoi kuuluisalla tavalla vuoden 1975 ystävyysotteluvoitossa Länsi-Saksaa vastaan, mutta Jones ei tunnu yhtyvän ylistyskuoroon. Revie ei tykännyt boheemityypeistä ja Hudson pelasi vain yhden pelin tämän jälkeen. Jones kertoo laveasti Alan Ballin ja Revien välirikosta. Revie kutsui 30-vuotiaan maailmanmestari Ballin kapteenikseen, mutta pudotti kuuden ottelun jälkeen tylysti anonyymillä kirjeellä. Ball katkeroitui ja parjasi Revietä koko loppuelämänsä ajan. Jones ja Revie tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että SuperMac Malcolm Macdonald ei ollut kansainvälisen tason hyökkääjä. Macdonaldista tuli toinen äänekäs Revien mustamaalaaja.      

Tässä vaiheessa kirjaa alkaa tuntua, että Jones on ainakin osittain puhdistamassa Revien mainetta. Kritiikkiähän on tullut paljon Revien kansioista (dossiers), joilla pelaajille kerrottiin vastustajan pelitavasta ja pelaajista. Revie lanseerasi käytännön Leedsissä ja toi sen mukanaan maajoukkueeseen. Nämä kansiot olivat aikalaiskertomusten mukaan tuhansia sivuja paksuja opuksia. Nyt tarkentuu, että niiden koko oli tyypillisesti 5-6 sivua. Mutta sekin oli ilmeisesti liikaa Macdonaldin tapaisille lukutaidottomille pelureille. Macdonald tiettävästi käytti asiapapereita oven pönkkänä ja piti kääntöpuolella kirjaa korttipeliveloistaan. Yhdessä esimerkissä väitetään, että Revien dossierissa kuvattiin Tšekkoslovakian laitapelaajaa Marián Masnýa niin taitavaksi, että Englannin laitapakki Ian Gillard pelasi paniikissa tätä ilmeisesti George Bestiäkin kovempaa staraa vastaan. Toisaalta Gillard oli QPR:n mies ja siellä valmentaja Dave Sexton harrasti myös dossiereja, joten Gillard oli tottunut niihin. Jones toteaa tyynesti Revien olleen aikaansa edellä valmistautumismenetelmissä.

En itsekään muistanut, että Revien ensimmäinen vuosi oli onnistunut. Ei tappioita, huonoin tulos kotitasapeli Portugalia vastaan. Kauden päätteeksi 5-1 -voitto perivihollinen Skotlannista. Ottelussa loisti 23-vuotias Gerry Francis, jonka Revie nimitti kapteeniksi kesällä 1975. Samalla tuli Ballille kenkää. Ballin korvannut Tony Currie pelasi ainoan Revie-ottelunsa harjoitusmatsissa Sveitsiä vastaan. Syksyllä 1975 tuli ratkaiseva tappio Tšekkoslovakialle Bratislavassa, ottelu jouduttiin pelaamaan sumun takia uudelleen seuraavana päivänä 20 minuutin pelin jälkeen. Tšekkoslovakia pelasi brutaalisti ja toppari McFarland loukkaantui uudelleen oltuaan pari vuotta sivussa. Ottelun jälkeen Revien avainpelaaja Colin Bellin ura loppui karmeaan loukkaantumiseen ja Lissabonista tuli vain tasapeli. Se tarkoitti Tšekkoslovakian menoa EM-loppupeleihin. Tähän asti Revie oli käyttänyt melko suppeaa pelaajamateriaalia, mutta tilanne muuttui keväällä 1976.

Revien ote tuntui kirpoavan 1976. Hän vaihtoi pelaajia tiheästi pelistä toiseen. Myös Francis loukkaantui ja Revie valitsi uudeksi kapteeniksi Kevin Keeganin. Jones kuvaa pitkään Revien ja Keeganin suhdetta. Miehet ilmeisesti tulivat hyvin toimeen ja pitivät tiiviisti yhteyttä Revien eroamisen jälkeenkin. Revie suosi muitakin Liverpoolin pelaajia, hieman paradoksaalisesti huomioiden Leedsin ja Liverpoolin vastakkainasettelun 70-luvun alkupuoliskolla. Ikävä kyllä nämä pelaajat eivät olleet kovin laadukkaita, Keegania lukuunottamatta. Ja oliko äskettäin edesmennyt Keegankaan, itse en ole häntä koskaan arvostanut. En voi vieläkään sulattaa Keeganin Ballon d'Or -voitttoja Revien aikakauden jälkeen 1978 ja 1979, kun Rob Rensenbrink ja Ruud Krol olivat niin ylivoimaisesti parempia pelaajia siihen aikaan. Revien toinenkaan vuosi ei ollut täysin katastrofaalinen, vaikka EM-putoaminen olikin kova isku. Sen sijaan kolmas kausi 1976-77 oli kehno. Reviellä oli johtoportaassa pelkkiä vihamiehiä, jalkapalloliiton Harold Thompson ja Ted Croker sekä liigan Alan Hardaker. Kun tulokset heikkenivät, he ryhtyivät savustamaan Revietä pois. Varsinkin Thompsonia Jones kuvaa värikkäästi. Kun Stalinilla, Hitlerillä ja Maolla oli joitakin arvostajia, niin Thompsonista ei pitänyt kukaan. 

Tunnetusti Revien Englanti pelasi kaksi kertaa Suomea vastaan MM-karsinnassa 1976. En muista kesäkuun Helsinki-matsia, joka päättyi Englannin 4-1 -voittoon. Mutta lokakuun Wembley-ottelun muistan lähes kuin eilisen päivän. Suomi-pelien välissä Revie valitsi supermaverick Charlie Georgen ensimmäiseen maaotteluunsa harjoitusmatsissa Irlantia vastaan. George ei pelannut hyvin, tunnin kohdalla Revie otti hänet pois ja George solvasi Revietä. Georgen maajoukkueura oli siinä. Suomea vastaan Revie yritti suurta voittoa hyökkäysvoittoisella kokoonpanolla. Tueart teki alussa maalin, mutta Jyrki Nieminen tasoitti toisen jakson alussa. Englanti pystyi vielä tekemään voittomaalin, mutta käytännössä Englannin MM-paikka Argentiinassa kirposi Suomen takia. Kuten Jones toteaa, Italia meni maalierolla kisoihin voitettuaan Suomen 6-1. Jones mainitsee suomalaisista vain maalivahti Göran Enckelmanin nimeltä, mutta toteaa Suomen pelanneen laadukkaasti. Suomi pelasi ilman Arto Tolsaa, toppareina Ari Mäkynen ja Erkki Vihtilä.

Ratkaiseva isku tuli sitten Roomassa, Italia voitti selvästi 2-0 Revien Englannin. Liverpoolin kapteeni Emlyn Hughes oli Revien äänekkäimpiä kriitikkoja, koska Revie pudotti hänet Englannin kapteenin paikalta kokonaan pois 1974, samaan tapaan kuin Alan Ballin vuotta myöhemmin. Nyt Revie peluutti kuitenkin Hughesia topparina yhdessä loukkaantumisherkän Roy McFarlandin kanssa. Luottotopparit Todd ja Watson poissa. Revie valitsi yllättäen huipputärkeään otteluun maverick Stan Bowlesin. Lopputulos oli siis katastrofi. Sitten seurasi helmikuussa 1977 kuuluisa ystävyysottelu Hollantia vastaan Wembleyllä. Johan Cruyff pelasi yhden hienoimmista otteluistaan. Voittonumerot olivat nytkin 0-2, mutta ilmeisesti tasoero Englantiin oli yhtä suuri kuin Unkarilla 1953. Viimeistään tässä ottelussa tuli selväksi, että Englannilla ei ole tarpeeksi laadukkaita pelaajia. Jones arvelee, että Revie teki lähtöpäätöksensä tässä ottelussa. 

Revien kauden nadiiri oli kaksi Wembley-tappiota toukokuussa 1977, Walesille ja Skotlannille. Revien viimeiset pelit olivat tasapelit Etelä-Amerikan turneella, Brasiliaa, Argentiinaa ja Uruguayta vastaan. Revie tosin ei ollut paikalla Brasilia-ottelussa, hän kävi tekemässä työsopimuksen Arabiemiraateissa. Revie ilmoitti lähdöstään lehdessä, ei kertonut esimiehilleen. Jättimäinen palkka Emiraateissa nostatti raivoa. Häntä vastaan nostettiin syytteitä, mutta mistään ei tullut tuomiota. Maine meni kuitenkin totaalisti. Jones osoittaa tilastoilla, että Revien kausi ei ollut olennaisesti heikompi kuin edeltäjä Ramseyn viimeiset vuodet tai seuraaja Greenwoodin ensimmäiset vuodet. Englannilla ei vain kertakaikkiaan ollut tarpeeksi hyviä pelaajia Revien aikaan. Itselleni jää vielä kuitenkin epäilys, että erityylinen valmentaja olisi saanut hyödynnettyä maverick-pelaajien taidot.  

Argentiina - Espanja 0-1 j.a.

Espanja ei vaihtanut pelaajia finaaliin, Fabián Ruiz taas avauksessa. Lionel Scaloni vaihtoi keskikentän koostumusta, kentälle Nico González ja Rodrigo De Paul. Erittäin tunnusteleva alku. 5. minuutilla Yamalilla puolittainen paikka. Messi oli päästä läpi, mutta kisojen ykkösveskari Unai Simón tuli vastaan. Espanja vaikuuti vaarallisemmalta tai ainakin aktiivisemmalta, Rodri edelleen majesteettinen keskikentän pohjalla. Mutta kovin järjestelmälliseen hyökkäyspeliin ei kumpikaan pystynyt. Messi hyvin vähän pallossa. 39. minuutilla Oyarzabalilla hieman mahdollisuuksia, mutta huono suoritus. Ennen taukoa Lisandro Martínez sai varoituksen ja loukkaantui, tilalle veteraani Otamendi. 

Taukoshow'n yllättävin esiintyjä Muppet Show -bändin rumpali Animal. González pois, rikkoja Paredes tilalle. Peli muuttui rikkonaisemmaksi, mutta Espanja hallitsi koko ajan tilanteita, mutta ei viimeistelykykyä. Argentiinalla ei yhtään tilannetta, Messi täysin ulkona pelistä. Paljon vaihtoja, Espanja otti mm. Merinon ja Williamsin sisään. Toppari Pau Cubarsilla ehkä paras laukaus, mutta Emiliano Martínez venyi torjuntaan. Hyvän turnauksen pelannut Enzo Fernández nappasi turnauksen Darwin-palkinnon. Ensin mussutuksesta varoitus ja toinen lisäajan taklauksesta, punainen nousi. Se oli Argentiinalle jatkoajalle ratkaiseva heikennys. Martínez piti joukkuettaan hengissä, mutta 96. minuutilla pallo maaliin. Otamendi onnistui näyttelemään uhria sen verran, että tämä maali hylättiin. Rodri otettiin pois, Merino puski vähän ohi ja Scalonikin sai varoituksen. 106. minuutilla lopulta ratkaisu, Williams puski päädystä taaksepäin ja Ferran Torres sai pallon verkkoon. 113. minuutilla Torres teki toisenkin maalin läpiajosta, mutta niukka paitsio. Argentiina tietysti yritti vielä, vaihtotoppari Senesi oli lähellä maalintekoa, mutta Espanja kesti loppuun asti. Argentiina oli kyllä yllättävän aseeton, Messikin todella näkymätön ja Enzo tietysti tyhmin syyllinen. Erittäin ansaittu voitto Espanjalle. Argentiinalta melkein yhtä heikko suoritus kuin vuoden 1990 finaalissa. 

Ranska - Englanti 4-6

Nöyryytettyjen häväistysrituaali. Sellainenhan ns. pronssiottelu on jalkapallon MM-lopputurnauksessa. Sitkeästi sitä on kuitenkin pelattu vuodesta 1954 lähtien. Itsekin olen tainnut katsoa kaikki matsit 1974 alkaen, silloin Puola voitti Brasilian ja Grzegorz Lato varmisti turnauksen maalikuninkuutensa. Usein semifinaaleihin yllättäen päässyt pienempi futismaa on ollut motivoitunut vielä tässäkin pelissä kuten Ruotsi 1994 ja Kroatia 1998. Ranskalla ja Englannilla ei ole taatusti mitään motivaatiota tähän irvokkaaseen näytelmään, ehkä maalikuninkuus silti saattaisi kiinnostaa tilaston kärkipelaajia. Itsekin asetuin katsomaan yöpeliä, kun seuraavana aamupäivänä ei ohjelmassa ollut mitään olennaista.

Miamissa Kane ja Bellingham penkillä, joten maalikuninkuus ei kiinnosta. Mbappéa se vaikutti kiinnostavan, myös Olise kentällä, mutta Dembélé sivussa. Englanti aloitti reippaasti ja jo 3. minuutilla Rice sai pallon harhasyötöstä, kuljetti kaarikuvion ja kiskoi aivan vapaasti takanurkkaan. Hyvin avointa peliä, odotetusti tietysti. Saka teki paitsiomaalin ja 18. minuutilla Englannin toppari Konsa puski kulmasta hyväksytyn maalin. Ranskallakin oli paikkoja, mm. Guéhi pelasti viivalta, tosin tässäkin paitsio aiemmin. 35. minuutilla Englannin varaveskari Henderson torjui Mbappén vedon. Pari minuuttia myöhemmin Ranskan maalivahti Maignon seikkaili ulkona ja Rashford pelasi Sakalle maalipaikan. Ensimmäisen puoliskon yliajalla ehkä tyylikkäin maalin ottelussa tähän mennessä, Eze vapautti Sakan taas maalintekoon. Ranska oli todella hengetön varsinkin puolustussuuntaan, mutta se tuskin yllätti ketään. Vedenkantaja Deschampsille varsin nolo loppu tulossa valmentajauralle.

Tosin tuuli kääntyi tauon jälkeen. Ranskakin alkoi hyökätä ja avoimet ovet jatkuivat, kun ei mitään paineita ollut. 48. minuutilla Olise syötti kisojen kuudennen maalinsa Mbappélle, joka siirtyi nyt maalipörssin kärkeen yksin. Ja jakaa kaikkien aikojen tilastokärjen Messin kanssa. 54. minuutilla Barcola irtosi vasemmalta läpiajoon ja taas maali. 66. minuutilla upea kuvio, jossa Olise vapautti taas Mbappén maalintekoon. Sitten Olisella itsellään oli kaksikin täysin avointa maalintekopaikkaa, mutta aina ohi. Olise ei tehnyt yhtään maalia tässä turnauksessa. 85. minuutilla Gusto Kaatoi Spencen boksissa ja Saka veti pilkulta taas Englannin kahden maalin johtoon. Yliajalla vielä kaksi maalia, ensin Dembélé ja sitten vaihdosta sisään tullut Bellingham hienolla soolosuorituksella loppunumerot. Vaikka viihdyttävää katsottavaa, niin arvoton näytelmähän tämä oli kokonaisuutena.

Argentiina - Englanti 2-1

Kuumaverinen semifinaali Atlantassa, tosin MTV:n selostajan mukaan ottelupaikkakuntana Atalanta. Englannilla avauksessa Morgan Rogers, Argentiinalla Giuliano Simeone De Paulin paikalla. Argentiinalla siniset paidat Meksikon yhteenoton 1986 tapaan. Rikkonaista peliä kohtuullisella tempolla, ei maalitilanteita ensimmäisellä puoliskolla. Peli heräsi henkiin tauon jälkeen. Álvarez pääsi läpi oikealta, mutta Pickford torjui. 55. minuutilla Englannilla yllättävä nopea tilanne, Rogers pääsi syöttämään takatolpalle, jossa Anthony Gordon viimeisteli hienosti. Argentiina aloitti lopulta hyökkäyspelinsä, Simeone pääsi läpi, mutta Spence taklasi tyylikkäästi. Argentiina painosti nyt täysin, Englanti passivoitui aivan omituisesti. Pickford torjui läheltä tulleen puskun, sitten Mac Allister puski tolppaan. Messillä ei näyttänyt olevan paras päivänsä, mutta lopussa hän orkestroi silti voiton. 85. minuutilla Messin syötöstä Enzo Fernández veti varsin helpon näköisesti tasoituksen verkkoon. Argentiina jatkoi kiihkeää painostustaan. Yliajalla Mac Allisterin hieno veto kimposi tolpasta, jatkotilanteesta Messi syötti tarkasti luukulle, josta Lautaro Martínez puski vapaasti voittomaalin. Englanti ei saanut mitään kiriä aikaiseksi. Englannin maajoukkueen inhoajalle tämä oli kyllä todellista nautintoa. Argentiina on näissä kisoissa edelleen mysteeri, hermot pitävät tiukoissakin paikoissa ja tehdään se mitä tarvitaan. Muuten peli ei ole mitenkään loistokasta. Espanja tuntuu finaalissa selvältä suosikilta, mutta häviääkö tämä Argentiina mitenkään? 

Ranska - Espanja 0-2

Dallasin semifinaalissa Pedri penkillä, Tchouaméni ja Barcola avauksessa. Hyvin tunnustelevaa peliä aluksi. 8. minuutilla Espanjalla vapaapotku, Baena veti muuriin. 20. minuutilla Digne potkaisi boksissa ryntäävää Lamine Yamalia ja pilkulta Oyarzabal onnistui. 29. minuutilla toppari Saliba loukkaantui, tilalle kokematon Lacroix. 38. minuutilla ottelun hienoin syöttökuvio Espanjalla, Fabián epäonnistui viimeistelyssä. Ranska oli todella suuri pettymys ensimmäisellä puoliskolla, Espanja pelasi hallitusti. 

Tauon jälkeen sama meininki jatkui, Ranska ei pystynyt parantamaan. Ratkaiseva isku tuli 58. minuutilla, upealla kuviolla laitapakki Pedro Porro vapautettiin helppoon maalintekoon. Yamal teki jo kolmannenkin maalin, mutta kiistaton paitsio. 72. minuutilla Cherki tuli Michael Olisen tilalle. Olise oli alkuturnauksen ylivoimainen tähti, mutta otteet lässähtivät pahasti ratkaisupeleissä. 81. minuutilla Unai Simon oli pahasti ulkona, mutta Doué ei saanut sisään. 86. minuutilla Mbappé menetti hermonsa, päällekarkaus Unai Simonin kimppuun. Ranska yritti väkinäisesti lopussa, mutta ei mitään todellisia mahdollisuuksia maalintekoon. Espanja oli täysin ylivoimainen ja kiistaton ansaittu voitto, tässä pelissä ei VARia katseltu. Ranska kulki turnauksessa tähän asti kuin ruusuilla tanssien, mutta todellisuus iski tässä pelissä tylysti turpiin. Se oli yllätys kieltämättä, pidin ilman muuta Ranskaa suosikkina. Espanja ei tätä ennen näyttänyt olevan entisellään, jotenkin ollut liian eleetöntä suoritusta. Nyt oli tyrmäävä esitys ja Espanja menee finaaliin suosikkina.

Argentiina - Sveitsi 3-1 j.a.

Kansas Cityssa Álvarez taas Argentiinan kärkipelaajana. Sveitsin Manzambi kokonaan poissa, ei siis edes penkillä. Antonio Rattín juuri kuollut, mutta hiljainen hetki silti Etelä-Afrikan pelaajan muistoksi. 10. minuutilla Messin kulma, jonka Mac Allister puski helposti sisään. Varsin kova tempo pelissä, Sveitsikin aktiivinen, mutta ei saanut luotua tilanteita. Sveitsi virkistyi tauolla, 50. minuutilla avopaikka, mutta ei onnistunut. 57. minuutilla Dan Ndoye tasoitti Rodriguezin syötöstä. 72. minuutilla Embolo menetti järkensä, keskikentällä filmaamisesta toinen keltainen ja punainen nousi. Lopussa Argentiinalla useampi paikka, mm. Messillä, mutta Sveitsi kesti jatkoajalle asti. Siellä rimpuilu loppui, Álvarez hienolla kaukolaukauksella ratkaisi 112. minuutilla ja loppunumerot viimeisteli vastahyökkäyksestä Lautaro Martínez 121. minuutilla. Argentiinan peli ei kyllä vakuuttanut nytkään, mutta tulosta syntyy.

Norja - Englanti 1-2 j.a.

Miamissa Haalandia vastaan cityn topparit Stones ja Guéhi. Englanti piti palloa tuloksettomasti mainostaukoon asti. Sitten alkoi tapahtua, O'Reillylla puolittainen tilanne ja Kane veti 16. rajalta yli. Norjan ensimmäinen tilanne 33. minuutilla Englannin puolustusvirheestä, mutta vielä Norja ei hyödyntänyt. Haaland sai puskupaikan, mutta Pickford torjui. 36. minuutilla Norja riisti pallon, Andreas Schjelderupilta hieno soolomaali, vasurilla takaylänurkkaan tolpan kautta. Sørloth veti vähän yli. 44. minuutilla Norjan olisi pitänyt tehdä toinen maali. Sørloth ja Haaland läpi yhtä puolustajaa vastaan, mutta Sørloth mokaili homman. Sitten yliajalla Gordon syötti boksiin, jossa Bellingham kiersi puolustajat ja veti tasoituksen vastustamattomasti. Englanti innostui, Nyland torjui Kanen laukauksen. Bellingham vapautti vielä Kanen maalintekoon, mutta tilanne selvä paitsio.  

Tauolla Rice pois, tilalle Eze, myös Saka peliin. 47. minuutilla Englannin vapaapotku, Eze veti muuriin. Haalandilla hyvä potku, Pickford torjui. 55. minuutilla Norja teki maalin kulmasta, hässäkän jälkeen Heggem iski häkkiin. VAR-hylkäys kuitenkin Haalandin työnnöstä. Käsittämätön tuomio, Norjasta tuli jo tästä moraalinen voittaja. Norja hallitsi toista puoliskoa selvästi. Ajer puski ylärimaan kulmapotkun jälkeen. Englanti sai yhden paikan, 87. minuutilla Saka pujotteli läpi, vaarallinen tilanne syntyi. Mutta jatkoajalle mentiin. 

Heti 93. minuutilla vaihtomies Rogers veti, Nyland sylki eteen ja Bellingham heti haaskalle. 99. minuutilla Spence kaatui boksissa, ranskalainen tuomari vihelsi pilkun, mutta VAR sentään käänsi tuomion. 105. minuutilla Haaland vaihtoon, en ymmärtänyt ollenkaan. Lopussa Englannilla useampi paikka, Nyland torjui nyt hyvin. Mutta kuten sanottu, skandaalimainen tulos, Norja oli parempi ja olisi voittanut ilman tuomarivirheitä.

Espanja - Belgia 2-1

Los Angelesissa tai siis Inglewoodissa De Bruyne kentällä, jopa kapteenina, Tielemans poissa. Myös Doku pääsi nyt avaukseen. Espanjalta Pedri poissa, tilalla Fabián Ruiz. Pedri ei tosiaan ole tässä turnauksessa lunastanut lupauksiaan. Infantino mystisesti ei ole paikalla. Espanja piti alussa enemmän palloa, mutta ei pystynyt luomaan tilanteita. Tasaista vääntöä. Mutta sitten puolen tunnin kohdalla Espanjalla hyvä ote, Olmo yritti ensin, Courtois torjui, mutta rebound meni Fabián Ruizille, onnistui viimeistelyssä. Espanja pääsi hallitsemaan, melkein heti perään Yamalin vapaapotku, mutta Courtois kesti. Shokkitasoitus 41. minuutilla, Charles De Ketelaere puski upeasti sisään, ensimmäinen maali näissä kisoissa Espanjan verkkoon. Belgia oli miellyttävän aktiivinen, ei käpertynyt puolustukseen, koska haisti veren. Espanja ei ole nyt parhaimmillaan. 

55. minuutilla Belgialla hyvä tilanne, viimeistely sivuverkkoon. Sitten paljon vaihtoja, Pedri, Ferran Torres, Axel Witsel ja Lukaku sisään. Sitten ehkä ratkaisevasti Courtois loukkaantui, 71. minuutilla tilalle Lammens. Espanjan sai aloitteen ja otti jopa Nico Williamsin sisään. De Bruynekin meni pois ja Espanja otti Merinon sisään Olmon tilalle. Ratkaisu tapahtui 88. minuutilla, Cubarsin laukaus, Lammens sylki eteen ja Merino pääsi haaskalta ratkaisemaan, jälleen kerran. Se oli siinä. Belgia pääsi sekavalla joukkueellaan yllättävän pitkälle, mutta nyt noutaja saapui ansaitusti. Mutta ei Espanja vieläkään ole esittänyt mitään olennaista.

Chimay Grande Réserve Fermentée En Barriques Chêne Français Chêne Américain Brandy (02/2024)

Illan futisottelua fiilistellessä Belgiasta trappistipanimon tynnyrisarjasta brandy-versiota, 10,5 %. Korkkia yritin irrottaa talouspaperin kanssa vääntämällä, mutta tulosta tuli vasta näppylähanskalla. Tummanruskeaa kamaa. Varsin mausteinen ja karamellinen tuoksu, hieman happamuuttakin. Maku hillitympi, hieman mausteista hedelmäisyyttä, hyvä juotavuus. Liikaa hiilihappoa. Chimayn nykytyyliin maut ovat kohtuullisen sordinoituja. Kyllähän tätä juo, mutta ei mikään suuri elämys. Odotin kieltämättä enemmän. Ostopaikka Helsinki, Kaivokadun Alko.    

Ranska - Marokko 2-0

Jalkapallon MM-lopputurnaus pelattiin viimeisen kerran "klassisella" formaatilla 1970. Se oli sattumoisin ensimmäinen turnaus, jota seurasin. Neljä lohkoa, 16 joukkuetta, jokaisesta kaksi parasta jatkoon ja sitten neljännesfinaalit, semifinaalit ja finaali. Tämänkertainen äärimmilleen turvotettu turnaus on nyt edennyt neljännesfinaalivaiheeseen, joten voidaan lopulta jatkaa klassisella asetelmalla. Ranska ja Marokko kohtasivat runsaat kolme vuotta sitten Qatarissa semifinaalissa, nyt siis kierrosta aiemmin. Bostonissa Marokolla sentteri Saibari sivussa. Ranskalla vasemmalla Doué Barcolan paikalla. 4. minuutilla Mbappén laukaus vähän ohi, heti perään Bono torjui Upamecanon puskun. 25. minuutilla Olise vapautti Mbappén, joka kaadettiin. Saman miehen pilkun Bono torjui helposti. Vielä 35. minuutilla Doué sai avaopaikan, mutta taas Bono kesti. Marokko puolusti tarkasti, piti paljon palloa omalla puoliskollaan, ei hyökännyt käytännössä juuri ollenkaan. Marokko hieman aktiivisempi tauon jälkeen, mutta ei tilanteita. 56. minuutilla Olisen esityöstä Mbappé veti ohi. Mutta ei enää neljä minuuttia myöhemmin, puolittaisesta paikasta hieno kierteinen laukaus upposi takanurkkaan. Lopullinen ratkaisu 66. minuutilla, Dembélén soolomaali, Bonon käsien kautta maaliin. Marokko oli erittäin passiivinen ja heikkokin kaikin puolin, oikeastaan ainoa paikka 85. minuutilla kulmasta pusku ohi. Ranskan ei tarvinnut käyttää kaikkia vaihteitaan.

Kolumbia - Sveitsi 0-0 j.a. 3-4 rpk

Näin nyt Vancouverista Kolumbian ensimmäisen kerran pelaavan näissä kisoissa. Sveitsillä uusi tähti Johan Manzambi penkillä, ehkä loukkaantunut. Hyvin tasaista aaltoilevaa ja tarkkaa peliä, mutta ei oikeastaan ollenkaan maalitilanteita. Ennen taukoa ehkä paras paikka Sveitsin Riederillä, mutta maalivahti pelasti. Toinen puolisko aivan samaa meininkiä, ei yhtään maalintekopaikkaa. Kisojen tylsimpiä pelejä ilman muuta. Molemmat välttivät riskejä, ehkä jopa molemmat odottavat pilkkuskabaa. Jatkoajalla aavistuksen avoimempaa peliä. 99. minuutilla Kolumbian Lucumi sai pallon ylärimaan kulmapotkusta. Pari minuuttia myöhemmin Campaz veti lujaa, mutta Sveitsi Kobel torjui. 104. minuutilla Sveitsin vaihtopelaaja Amdounilla hyvä tilanne, mutta Vargas torjui. Tilanteessa nähtiin paitsiokin. Vielä 115. minuutilla Xhakan virheen jälkeen Campazilla täysin avoin paikka, mutta räikeästo yli. Mentiin pilkuille. Kaksi kolumbialaista epäonnistui, vain yksi sveitsiläinen.

Argentiina - Egypti 3-2

En nähnyt Kap Verde -ottelua, mutta niukka voitto ei kertonut hyvää Argentiinan suorituskyvystä. Nyt sitten kovaa dramatiikkaa viimeisen päälle Atlantassa. Scaloni vaihtoi kärjessä Lautaron Julián Álvareziin. Tasaista peliä alussa ja sitten 15. minuutilla Egypti shokkijohtoon, 33-vuotias toppari Yasser Ibrahim puski keskityksen sisään. Neljä minuuttia myöhemmin Tagliafico kaadettiin boksissa, Messiltä heikko pilkku, maalivahti Shoubir torjui. Varsin apaattista peliä Argentiinalta. 28. minuutilla Mac Allisterin hyvä pusku, taas Shoubir torjui. Kolme minuuttia myöhemmin Messin vapaapotku tolppaan. 40. minuutilla Álvarezilta hyvä veto, mutta Shoubir jatkoi hyviä otteitaan. Tauolla Argentiina ei herännyt, päinvastoin. 58. minuutilla Egyptin vastahyökkäys, jonka Mostafa Zico päätti maaliin. Maali kuitenkin hylättiin VAR-tarkistuksessa, löydettiin Egyptin virhe toisessa päästä kenttää, varsin kauan ennen maalia. Melkoisen kyseenalainen tapaus. Egypti ei jäänyt ihmettelemään vaan yhdeksän minuuttia myöhemmin lähes identtinen tilanne ja taas Zico sai pallon verkkoon, Egypti 2-0 -johtoon. Argentiina vaikutti edelleen olevan unessa ja 25 minuuttia tuntui liian lyhyeltä ajalta nousemaan tällaisesta. Loppuisiko Messinkin ura ennen neljännesfinaaleja? 12 minuuttia kului ja sitten Messin keskityksestä toppari Romero puski kavennuksen. Argentiina ryhtyi lopulta pelaamaan ja Messi itse sai pallon riman kautta verkkoon. Messiltä vaisu peli, mutta kaksi ratkaisevaa suoritusta jälleen kerran. Harvempi joukkue selviää henkisesti tällaisesta supervoittomahdollisuuden lipeämisestä, eikä siihen kyennyt Egyptikään. Yliajalla vaihtomies Lautaron keskityksestä Enzo Fernández puski hallitusti voittomaalin. Egyptiläiset protestoivat aiemmin Salahiin kohdistuneesta mahdollisesta rikkeestä, mutta turhaan. Ei Argentiinan peli hyvältä vaikuttanut, mutta henkinen kantti on kyllä pelkkää terästä. Se voi loppupeleissä olla ratkaisevaa, vaikka tuskin Argentiina mestaruutta uusii.