Mitään ihmeempiä luonnonnähtävyyksiä ei tällä seudulla ole. Tosin Amarillon lähellä on Palo Duro Canyon, mutta siitä kuulin vasta jälkeenpäin. Saatoin jopa ajaa sen hännän yli. Texas, Oklahoma ja Kansas olivat hyvin tasaista aukeaa, vasta Arkansasissa oli mäkiä ja puita. Näyttävin osuus oli Ozark National Forest vähän ennen Fayettevilleä. Alueella on intiaanisotiin ja suuriin karjanajoihin liittyviä nähtävyyksiä, mutta niitä en tutkinut. Mielenkiintoisin ehkä liittyy Washita-joen verilöylyyn, jota kuvataan Arthur Pennin elokuvassa Little Big Man. Kulttuurihistoriallisesti matkan kohokohtia olivat ilman muuta Kennedyn murhapaikka ja Cadillac Ranch. Lubbock ja Tulsa ovat tunnettuja musiikkikaupunkeja, mutta Tulsan konsertti ei ollut kummoinen.
Kaupungit olivat varsin suuria, mutta keskustoissa näkyi ihmisiä hyvin vähän, jopa Dallasissa. Autoja kyllä oli sitten tiet täynnä, moottoriteillä valtavasti rekkoja. Kaupungit myös hyvin samantyylisiä, muistikuvissa sekoittuvat toisiinsa. Yöpymiskaupungeista vain Fayettevillessä oli jotain persoonallisempaa. Oluttarjontaa oli runsaasti, enemmän kuin ehdin tsekata. Laatu ei ehkä ollut yhtä korkea kuin viimevuotisella Bostonin alueen kierroksella. Join taaskin pääosin IPAa, ehkä tämän alueen vahvuudet voisivat olla muissa tyyleissä. Ihan kehnoa olutta ei tainnut kuitenkaan tulla vastaan yhtään. Laskuni mukaan 127 olutta tuli juotua kahdessa viikossa, se on yllättävänkin paljon. Sain hoidettua monta siirtymää jo aamupäivän aikana, joten oluenjuonnille jäi yhdenkin yön paikoissa hyvin aikaa. Panimovierailuja tasan 50, sekin on todella paljon, kolme ja puoli päivässä keskimäärin. Parhaita olivat ehkä Manhattan Project, Celestial, Skydance, False Idol, Mad Rooster ja viimeisen illan Equal Parts. False Idolissa ja Equal Partsissa en siis käynyt, mutta niiden oluet olivat parhaita. Ja kuten aiemmin jo kerroin, maileja tuli ajettua 1669, eli 2687 km.
