Tapani Bagge: Keltainen Cadillac

Romaanin alku on tiheä. On maaliskuu 1948, kommunistit ovat kaapanneet vallan Tšekkoslovakiassa. Otto-Wille Kuusisen tytär ja Suomen kommunistien johtohahmo Hertta pitää Messuhallissa puheen, jossa hän julistaa Tšekkoslovakian tien olevan myös meidän tiemme. Urho Kekkonen on Moskovassa neuvottelemassa Stalinin ja Molotovin kanssa yya-sopimuksesta. Kekkosen vaalipäällikkö Kustaa Vilkuna saa kiristyskirjeessä valokuvan parittelevasta Kekkosesta. Vilkuna palkkaa juttua selvittämään punaisesta Valposta erotetun Väinö Mujusen, joka toimii yksityisetsivänä ilman lupakirjaa. Luin melko tuoreeltaan Tapani Baggen avauksen historialliseen trillerisarjaan, jossa seikkailee Valpon etsivä Väinö Mujunen. Se tapahtui 1938 ja aiheena oli Kekkosen murhayritys. Valkoisen hehkun jälkeen Bagge on julkaissut jo kahdeksan Mujus-teosta, joista tämä Keltainen Cadillac on viides, vuodelta 2021. Olisi pitänyt lukea ensin välissä olevat, mutta nyt kävi näin.

Harmittavasti tiheän alun jälkeen romaani kääntyy tavanomaisemmaksi. Politiikka jää sivuun ja normaalit rikoskuviot hallitsevat. Toisen kätensä välirauhan aikana menettänyt Mujunen saa toistuvasti turpiinsa. Paikallisote on onneksi hyvää, tapahtumat sijoittuvat Katajanokalle, Kallioon ja Kulosaareen. Ajankuva on onnistunutta myös. Baggen tuotannossa ärsyttänyt repsikka-sana loistaa nyt poissaolollaan. Mustaa huumoria löytyy. Mutta harmittavan rutiinimaisesti homma etenee. Viihdyttävää kyllä, mutta avauksen jälkeen ehdin odottaa parempaa. 

Virginia Black Lager

Virginian Williamsburgista lähes musta lager, 5,2 %. Lievästi paahteinen tuoksu. Maltainen ja paahteinen kuiva maku. Jää vähän ohueksi, enemmän täyteläisyyttä toivoisi. Mutta todellakin kuivana olut pysyy, ei dunkelin makeutta. Siis ryhdikäs schwarzbier, toimii oikein hyvin. Katkeruutta tietysti voisi toivoa enemmän. Vaikea tietää tämän oluttyylin nykykuntoisuutta yleisemmin. Jo 2008 tyylin klassikko Köstritzer tuntui hieman dunkeloituneelta. Mutta kohtuullisen mukava tämä on, en pettynyt. Punavuoren Ahven, 17.5.2025.

Virginia Purley's ESB

Virginiasta rohkeasti ESB:tä, 5,7 %. Kirkas kuparinväri, hieman poreilevaa. Neutraalissa tuoksussa hieman karamellia. Maku on maltainen, yleishedelmäinen. Kuiva, ei karamellisuutta. Hyvin kevyt katkeruus jälkimaussa. Eikä sitten juuri muuta. ESB-nimen sijoittaminen olueen on ehkä olutmaailman uskalian liike. Mielikuvat siirtyy välittömästi Fuller's ESB:hen ja sitten lasketellaankin alamäkeen. Benchmark on niin selvä ja saavuttamaton, että kaikki yrittäjät dissautuu lähes välttämättä. Ehkä parempiakin ESBejä on, ehkä olen niitä jopa juonutkin, mutta ei ole jäänyt mieleen. Ja siis marmeladista lähdetään. Jos sitä ei ole, niin bye bye. Tässä ei ole. Punavuoren Ahven, 17.5.2025.

Virginia Free Verse Hazy IPA

Asko Jylhä vinkkasi, että Kalaravintoloiden Kalakarnevaaliin liittyen Punavuoren Ahvenessa on Virginia Beer Companyn oluita. Niinpä suuntasin sinne koleassa, mutta aurinkoisesssa lauantai-illassa. Kalaravintolat eivät ole Untappdissä, joten nykyään ne jäävät auttamatta sivuun. Tarjontaa on niin paljon, että sokkona ei voi lähteä mihinkään baariin tsekkaamaan valikoimaa. 6,8 %, Azacca ja Chinook. Sameaa ja vaaleaa. Melkoisen makea karamellinen tuoksu. Maku kuivempi, appelsiinia ja ananasta, jälkimaku jää ohueksi. Ihan ok, mutta ei mitään ihmeellistä. Virginia Beer Company näkyy sijaitsevan Williamsburgissa Richmondin ja Norfolkin välissä. Molemmin puolin olen kulkenut, mutta en juuri siellä. Punavuoren Ahven, 17.5.2025.

Sudden Death Tower Of Power

Lyypekistä tuplaheiziä, 8,0 %. Mosaic, Simcoe, Columbus. Samea, vaaleaa. Pirteää tuoksua. Makeahkoa. Jotain erikoisempaa vivahdetta. Ei katkeroa. Persoonallista otetta kieltämättä, mutta jotain pehmennystä tämä olut kaipaisi. Sosiaalinen tilanne Juovassa koko ajan päällä, se vaikutti tämän ja edellisten oluiden muistiinpanoihin. Juova, 17.5.2025.

Factory Echoes

Keravalta ennenkokeilematon tuplaheizi, 8,0 %. Citra, Nectaron, Simcoe, El Dorado. Sameaa, vaaleaa. Ananastuoksua. Maku kirpeämpi, lievästi mausteinen. Hyvin kuiva, lähes greippinen. Yllättäen hieman katkeruuttakin, sitäkin on alkanut esiintyä Factoryn oluissa. Jirka suosittelee tämän oluen kanssa Pink Floydin Meddle-albumin kuuntelemista. En kuitenkaan voi sietää Pink Floydia enkä progea yleensäkään, joten se jää väliin. Olut silti kunnossa. Juova, 17.5.2025.

Northern Monk Revenant Hop City 2025 EU

Leedsin ja Kuopion kollaboa tuplasumussa, 8,0 %. Luminosa, Chinook ja Lórien, johon olen törmännyt aiemmin vain kerran orlandolaisessa oluessa. Samea ja vaaleaa. Trooppista hedelmää. Persikkaa, aprikoosia. Ei katkeruutta. Aika tuttua Revenant-meininkiä, mutta tuntuu paremmalta kuin Frontaalilla tehdyt. Juova, 17.5.2025.

Common Roots Mountain Expression

Upstate New Yorkista tuntemattomalta panimolta heiziä, 6,5 %. Sameaa ja vaaleaa. Appelsiiniä, kuivaa, kirpeää. Ei katkeruutta. Varsin tavallista sumukaljaa, ei mitään persoonallista otetta. Kaikki kuitenkin  kunnossa ja tuorettakin on. Juova, 17.5.2025.

Etko West Coast Pilsner

Pizza Urhossa, aiemmin arvioitu Marble Lagonda caskissa ja sitten kävelyä Töölönlahden rantaa pohjoiseen. Eilen avautunut uusi ravintola Itäisen Brahenkadun ja Aleksis Kiven kadun kulmassa, siis Alppiharjun puolella. Viinibaari enemmän, mutta terassi hyvällä paikalla. Ja plussaa tietysti yhden korttelin etäisyys omasta tukikohdasta. Hanassa Olvia, mutta tölkistä löytyi ennenkokeilematonta Etkoa. 4,5 %, 10,90€, Cascade, Simcoe, Motueka. Lievästi sameaa, maltainen tuoksu ja maku. Ei kovin raikasta, saattoi olla jo vanhempi tölkki. Jos se nyt mahdollista näin uudessa paikassa. Tukkoisuutta siis, hedelmäisyys jää hailakaksi eikä jälkimakukaan paranna fiilistä. Pikku Eden, 16.5.2025.

Gallows Bird Prioriteetti NEIPA

Uutta sumukaljaa Tapiolasta, 6,8 %, Eclipse, Southern Cross, Chinook. Hyvännäköistä, voimakas appelsiinin aromi tuoksussa. Mehuinen on makukin, greippisen kuiva ja kohtuullisen täyteläinen. Katkeruutta on paljon enemmän kuin odotin. Tämähän on yllättävän tasapainoinen ja monimuotoinen, positiivinen yllätys ilman muuta. Parhaita heizejä viime aikoina. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 16.5.2025.

Gallows Bird Sampokuja Kellerbier

Tätä suodattamatonta lageria join viitisen vuotta sitten caskattuna. Nyt keg-versio, 5,4 %, Perle-humalaa. Paljon kirkkaampi kuin aiempi olut. Tuoretta pitäisi olla. Maltainen tuoksu. Ehkä liikaa hiilihappoa, maku ei tunnu niin täyteläiseltä kuin edellisessä pilsissä. Kuivaa on, mutta makua laimeammin. Varsinkin peräkärry jää kovin hinteläksi. Tämä oli nyt selvä pettymys, vaikka kaikin puolin puhdasta tavaraa. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 16.5.2025.

Gallows Bird Tunnin Juna American Pils

Jenkkihumaloitu pilsner, 5,0 %, Willamette, Crystal, Chinook. Hyvin vaalea, kirkas. Viljainen ja maltainen tuoksu, miksei ruohoisuuttakin. Maltainen täyteläinen maku, hyvin kuiva. Ehkä ripaus hedelmäisyyttä, mutta maltaisuus hallitsee varsin suvereenisti makua. Katkeruutta on lähes riittävästi, ei kuitenkaan niin vahvasti kuin edellisessä bitterissä. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 16.5.2025.

Gallows Bird Perusturva Bitter, cask ale

Tapiolan brewpubissa caskista bitteriä. 3,9 %, brittihumalat Northern Brewer, Godiva ja Harlequin, ruskeaa. Hyvin maltaista ja kuohkeaa. Kuiva runko ja oikein mukava katkera jälkimaku. Maistuu riittävän täyteläiseltä, näppärä suoritus. Espoo, Gallows Bird Tapiola, 16.5.2025.

Suomenlinna Polhem Double Cold IPA, tölkkiversio

Tämäkin imperial india pale lager oli Brukettin näytelähetyksessä. En ole kovin usein käynyt Pasilan aseman S-baarissa Ratamossa, mutta juuri siellä satuin juomaan tätä olutta viime joulukuussa. 8,0 % siis, humalalajikkeita runsaasti, vehnää, kauraa ja riisiä lager-hiivan kynsissä. Lievästi utuinen vaalea olut. Tuoksussa varsin mukavasti appelsiinia. Maku on mausteinen, hedelmäinen, melko hillitty. Ei havaittavaa jälkimakua, vaikka IBU-lukema ilmeisesti jopa 80 edelleen. Maistuu nyt paremmalta kuin Ratamon hanasta, mutta aika välimallinen tämä on edelleen. Enemmän fokusointia hedelmäisyyteen ja katkeruuteen hophedonistina toivoisi.  

Fiskars Kesäkolli

Brukett lähetti laatikollisen Fiskarsin/Suomenlinnan olutnäytteitä. Suurin osa on ennestään tavalla tai toisella tuttuja. Täysin uusia olivat mm. vähäalkoholiset Ton Lager ja Ton IPA, mutta niiden maun arviointiin ei kompetenssini riitä. Mukavuusalueellani ei ole tämäkään inkivääri-vehnäolut, jossa kuitenkin on alkoholia 4,3 %. Kyseessähän on vanha olut, ensi kerran törmäsin siihen jo Fiskarsin edeltäjän Rekolan Panimon aikaan. Taisi olla jopa Rekolan ensimmäinen olut. Join sitä 2012 Viidessä Pennissä Bruce Springsteenin Olympiastadionin keikan jälkeen ja voimakas inkiväärisyys häiritsi pahasti. Inkiväärin ohella nykyversiossa näyttää olevan myös appelsiininkuorta ja korianteria. Vaalea, kevyesti samea olut. Hyvin mausteinen tuoksu, inkivääriä selvästi. Maustakin tulee mieleen jokin yrttinen lääkesekoitus, ei olut. Inkiväärisyys hallitsee jälkimakuakin voimakkaasti. En ymmärrä tällaisia oluita ollenkaan.   

Tuju Temperance Krusher

Temperancen myymälässä oli tarjolla myös uutta kollaboa, Marietta ja Micky siis käyneet Lappeenrannassa Tujun vieraina. Extra pale ale, 5,8 %, Krush, Mosaic, Columbus ja Centennial. Krush on tietysti antanut nimenkin oluelle. Tölkitetty 05/25 eli ei voisi olla vähemmän vanhaa. Kultainen väri, kirkas, valkoinen vaahto. Pihkainen tuoksu, eli Centennial hallitsee, toki sitrusta sivussa myös. Maku on erittäin kuiva, maltainen ja mäntyinen, pihka suunnilleen tihkuu juomasta. Hedelmäisyys on mukana, mutta selvästi sivuroolissa. Oikein raikasta ja tuoretta. Kun kaksi tällaista panimoa tekee yhdessä olutta, niin eihän se voi olla onnistumatta. Ostopaikka Hämeenlinna, Temperance Brewing.  

Markku Hattula: Pohjanpojan talvisota

Kun menin armeijaan kesäkuussa 1981, vanhempani muuttivat Kuhmoon. Sitten jollain viikonloppuvapaalla kävin Kuhmossa Saunajärven taistelualueella, jossa oli sotaromun seassa paljon venäläisiä luita yms. Paljon myöhemmin tilasin äitini ristijärveläisen isän kantakortin, josta selvisi hänen olleen samalla alueella talvisodassa murtamassa Luvelahden mottia. Kuhmon talvisotamuseossakin on tullut käytyä. Nyt kirjaston hyllystä silmiin osui 2023 ilmestynyt romaani, joka kertoo eteläpohjalaisista Kuhmon talvisodassa. Ähtäriläinen Arvo Rasila on romaanin kertoja. Kirja kertoo intensiivisesti taisteluista Saunajärven tien ympärillä äärimmäisen karuissa talvisissa oloissa. Ainoa suvantokohta on viiden päivän loma nuoremman veljen hautajaisissa, veli on kaatunut Kannaksella. Toki tyttöystävän kanssakin vietetään yksi yö. Varsin rutiinimaista tekstiä, perustuu tosipohjaisesti sotapäiväkirjoihin ja veteraanien kertomuksiin. Hattulan kesämökki on Kuhmossa, joten paikallistuntemus on kunnossa ja pohjalaisten lisäksi mukana on aitoja kainuulaisia Puolangalta, Ristijärveltä ja Sotkamosta. Erilaisia persoonia löytyy lähes Tuntemattoman sotilaan mieleen tuoden. Silti hienoinen pettymys, odotin hieman sävykkäämpää kerrontaa.  

Temperance Primary Colours (2025)

Viime lauantain Temperance-vierailulla ostin tietysti juotavaa myös mukaankin. Primary Colours on sessiosumu, tuttu jo viime kesältä. Resepti näyttää kuitenkin muuttuneen ainakin humalien osalta. Rakau ja Nectaron olivat alkuperäisessä, Rakau on mukana tässäkin, mutta Nectaronin tilalla Nelson Sauvin ja Cashmere. 5,5 %, Maris Otteria, kauraa, vehnää ja chit-mallasta. Hyvin samea ja vaalea juoma. Intensiivistä tuoksua, aromeissa sekä appelsiinia että ananasta. Maku on trooppishedelmäinen, mangoa, melonia, ananasta, mutta kuivaa. Kuivuus kääntyy melkein katkeruudeksi, tai kääntyykin, ohuesti, mutta kuitenkin. Laatutuotetta jälleen, kalkkunaa ei ole Hämeenlinnasta vielä lähtenyt liikkeelle. Ostopaikka Hämeenlinna, Temperance Brewing.  

Petri Tamminen: Sinua sinua

Petri Tammisen nimi on tuttu, mutta en ole aiemmin hänen kirjojaan lukenut. Nyt huomasin arvostelun uudesta pienoisromaanista, jonka aihe kiinnosti. Rakkaustarina suomalaisen miehen ja prahalaisen naisen välillä kommunismidiktatuurin viimeisinä vuosina 80-luvun lopulla. Ennen kirjan lukua ehdin nähdä televisiosta Tammisen haastattelun, jossa puhuttiin kirjan sisältämistä valokuvista ja mahdollisesta omaelämäkerrallisuudesta. Mustavalkoiset valokuvat sopivat tiiviiseen kirjaan hienosti, ne kuohkeuttavat ja täydentävät lakonista ilmaisua. Petri-niminen 21-vuotias opiskelija kohtaa Prahassa nuoren naisen keväällä 1988. Tapaaminen johtaa kirjeenvaihtoon ja lukuisiin uusiin Prahan matkoihin. Seksiä on paljon, nainen käy Suomessakin. Petri äänittää Velvet Undergroundia ja Chydeniusta C-kasetille, jonka lähettää naiselle. Rahoittaakseen matkojaan Petri salakuljettaa halvalla Prahasta hankkimansa viulun Itä-Saksan kautta Suomeen. Nainen lopettaa suhteen syksyllä 1989 juuri ennen diktatuurin kaatumista. Teos kertoo muistoista, paitsi Prahan romanssista, myös Petrin kuolleesta äidistä ja nykyisestä vaimosta, jonka kanssa hän on ollut 30 vuotta. Yleistunnelma on alakuloinen, jopa masentunut. Vaikka aihe on kiinnostava ja Tammisen kirjoitustyyli juuri sellainen josta tykkään, niin jonkinlainen pettymys kirja kuitenkin oli. Olisin halunnut, että teos olisi keskittynyt tarkemmin Prahaan ja H:ksi kutsuttuun naiseen. Äidin muisteleminen tuo masentavaa melankoliaa, josta en olisi halunnut lukea. Hieno kirja, mutta en todellakaan haluaisi lukea uudelleen. 

Kirjan aihe sivuaa jonkin verran omia vaatimattomia kokemuksiani. Joskus 1986-87 kansakoulukaverini tapasi Suomessa prahalaisen nuoren naisen, muistaakseni hän oli jollakin ohjatulla ryhmämatkalla. Tšekkoslovakiastahan ei silloin noin vaan ulkomaille matkustettu. Kaverini ryhtyi tapaamisen jälkeen kirjoittamaan naiselle. Jossain vaiheessa hän kertoi minulle, että naisella on nuorempi sisko, joka haluaisi Suomesta kirjeenvaihtokaverin. Niinpä ryhdyin vaihtamaan kirjeitä siskolle. Olin silloin äärettömän kiinnostunut rock-musiikista ja äänitin suosikkikappaleitani C-kaseteille, joita lähetin Prahaan. Toiseen suuntaan kulkeutui valokuvateos Prahasta, joka on edelleen hyllyssäni. Sen pitemmälle kuvio ei edennyt. Syksyllä 1989 sitten Berliinin muuri murtui, Tšekkoslovakiassa valta vaihtui samettivallankumouksella ja rajat aukenivat. Muistelen hieman pelänneeni, että tšekkikirjekumppani soittaisi ovikelloani, ehkä lapsi sylissä. Hänhän tiesi osoitteeni. Niin ei tietenkään tapahtunut. Viimeisin tieto hänestä taisi olla, että valmistuttuaan yliopistosta hän siirtyi töihin johonkin toiseen kaupunkiin, ehkä Brnoon. Kun sitten 1994 kävin ensi kerran Prahassa, odotin hieman törmääväni häneen. Sitäkään ei tietysti tapahtunut.  

Do Good Barleywine

Viime lauantain Do Good -vierailulla panimon kaupasta tarttui mukaan tämä barleywine, 10,5 %, parasta ennen ronskisti 3/30. Varsin tumma, punaruskeaa. Tuoksu on täyteläisen mausteinen, hedelmäinen, rusinainen, kevyemmin yrttinen. Maussa on samoja elementtejä, mausteisuus tulee enemmän esille kuin hedelmäisyys. Kuiva kokonaisuus, ei onneksi makeaa. Jälkimakukin on kuiva, vaikka ei erityisen katkera. Pehmeyttä voisi olla enemmän, joten tämän olisi voinut jättää komeron perälle ikääntymään. Raakaa siis vielä. Mutta panimon muuhun repertuaariin peilaten miellyttävän "olutmainen" tuote. Ostopaikka Nurmijärvi, Do Good Brew.   

Warpigs Dogs Allowed

Diamondin viimeinen näyte tällä erää on sekin tehty To Ølin panimolla. Mikkellerin ja Three Floydsin omistamalla Warpigsillä on Kööpenhaminassa omakin panimo, mutta ehkä tölkityssyistä on pantu vieraissa. Tölkin etiketissä painovirhe Douple IPA, ei tee hyvää vaikutusta. Tuplaheizi, 8,0 %, 50 EBU, täyteläisen keltainen samea ulkomuoto. Tuoksu on nyt hailakampi, mutta aprikoosin ja persikan makeita aromeja sieltä välittyy. Täyteläistä mehuisuutta, tuoksua kuivempia hedelmäisiä vivahteita. Ei kuitenkaan erityisen raikasta. Tämä on kovin suosittu tyylisuunta ja niin hyviä tuplasumuja tulee koko ajan vastaan, että hiemankin keskinkertaisempi jo erottuu joukosta. Ja sellainen tämä nyt väistämättä on. Kovin paljon Warpigsejä en ole viime aikoina juonut, mutta takavuosilta on jäänyt mieleen jonkinlainen karkeus panimon IPA-oluiden ominaispiirteenä. Sellainen vaikutelma tuli tälläkin kertaa. 

Mikkeller Windy Hill

Seuraavana Diamond-oluena täysipainoista sumua Mikkelleriltä. Tämä ei olekaan Proefilla tehty vaan Svinningessä To Ølin tuotantolaitoksilla. 7,0 %, 70 IBU, Alkon mittaus 43 EBU. El Dorado ja Citra. Vaaleaa ja sameaa. Tuoksussa kirpeyttä trooppisen hedelmäisyyden sivussa. Maku hyvin samankaltainen, parfyymisuutta täyteläisen mehuisuuden rinnalla. Katkeroluvuista huolimatta maku kyllä pysähtyy nopeasti, ei varsinaista jälkimakua. Puhdasta on, tavallaan raikkauttakin kirpeyden ohessa. Ehkä El Dorado tässä vähän tökkii, tykkäisin suoraviivaisemmasta hedelmäisyydestä.  

To Øl #IPA

Lisää Diamondin Henna Parkkilan ja Ville Oilingin lähettämiä näyteoluita. Itämeren suurimmalta saarelta Sjellannista ponnistavan To Ølin #-sarjan pelkkä IPA on sessioheizi, 5,9 %, Simcoe, Amarillo ja Citra. Keskikeltainen ja samea. Tuoksussa on raikkaasti appelsiinin ja mandariinin kaltaisia aromeja. Maku on keskitäyteläinen, hyvinkin mehuinen sitruksisella tavalla. Kuiva runko jatkuu lievänä katkeruutenakin jälkimaussa. Ei mitään vikaa, mutta ei sitten kyllä mitään persoonallista säväyttävyyttäkään. 

Glendon Swarthout: They Came To Cordura

Puolitoista vuotta sitten Juha Nakari lähetti kaksi kirjaa. Geoffrey Householdin trillerin luin tuoreeltaan, mutta tämä toinen ei vaikuttanut yhtä kiinnostavalta. Nyt sekin kuitenkin tuli luettua. Kyseessä on vuonna 1958 ilmestynyt romaani, westernin ja sotaromaanin hybridi. Tapahtuu ensimmäisen maailmansodan ja Meksikon vallankumouksen aikaan 1916 Pohjois-Meksikossa Chihuahuan osavaltiossa. Kapinallinen Pancho Villa tekee hyökkäyksen USA:n puolelle Columbuksen kylään New Mexicossa. USA:n armeija lähtee rankaisuretkelle Meksikon puolelle. Romaanissa kuvataan tarkasti ratsuväen hyökkäystä Ojos Azulesin maatilalle. Tässä kohtaa romaani eroaa tositapahtumista ja lähtee omille teilleen. Pääosa romaanista kuvaa western-tyyppisesti kuuden miehen ja yhden naisen vaivalloista taivallusta monimuotoisen maaston läpi Corduraan. Viidelle miehistä ehdotetaan korkeaa kunniamerkkiä urhoollisuudesta ja joukkoa johtava majuri haluaa viedä heidät hengissä Corduraan, jotta he saavat mitalinsa virallisen myönnön jälkeen. Nainen on vanki, kapinallisia auttanut Ojos Azulesin ranchin amerikkalainen omistaja. Juoni on aika keinotekoinen, mutta sujuvasti Swarthoutin kerronta etenee. Romaanissa pohdiskellaan hieman karkeasti rohkeuden olemusta, mikä saa ihmisen toimimaan sellaisella tavalla. Loppuratkaisu ei ole aivan ilmeisin. Monien lännenelokuvien lisäksi mieleen tulee B.Travenin romaani ja John Hustonin elokuva Sierra Madren aarteesta. Yllättäen huomasin, että romaanista on tehty tuoreeltaan 1959 samanniminen suuren budjetin Hollywood-elokuva. Ohjaajana Robert Rossen, pääosissa Gary Cooper ja Rita Hayworth. Jostain syystä en ole elokuvasta koskaan kuullut mitään. 

Olari Smoked Horizon

Tätä Olarin rauchia tuli jossain välissä maisteltua käymistankista, mutta varsinainen lopputuote tuli vastaan vasta nyt. 5,9 %, aitoa Bambergin pyökkisavumallasta Weyermannilta. Kirkas, kultainen väri. Selvää tervaleijonamaista mausteisuutta, onhan se tietysti savuisuuttakin. Maltainen runko. Kuiva kokonaisuus, ei juuri katkeruutta, jälkimakukin on yrttisen tervainen. Olarin Panimo Konepaja, 13.5.2025.

Omnipollo North Park Hop-Fu!

Edellisten suhteellisten vaatimattomien Diamond-oluiden piristykseksi nyt San Diegon laatupanimon North Parkin IPAa Sundbybergin kirkkopanimossa työstettynä versiona. 7,5 %, 65 IBU (jostain syystä Alkon sivuilla ei ole tästä oluesta EBU-mittausta), Chinook, Simcoe, Citra, Amarillo, Mosaic ja Columbus. BBE 050326, joten ehkä pantu maaliskuussa. Hyvin vaalea, seittimäistä lähes katoavaa utua. Tuoksussa on pihkaa ja sitrusta. Maku on tanakan täyteläinen, mallasta, appelsiinia ja havunneulasia. Katkeruuskin vyöryy päälle ensi kertaa tässä sessiossa. Loistavaa tavaraa, kaikki on jokseenkin kohdallaan west coast IPAssa. 

Kirin Ichiban First Press, Weihenstephaner-versio

Diamondin näytelaatikossa oli pelkästään pohjoismaisia oluita, mutta poikkeuksena tämä japanilainen makro-olut. Blogiin olen näköjään arvioinut sen 2008 Floridan St. Petersburgissa, se ilmeisesti Anheuser-Buschilla tehty. Seuraavana vuonna sitten Suomessa Shibori-lisänimellä juotu versio, joka oli pantu Königsbergissä, jota Venäjä kutsuu bolševikkimassamurhaajan (Katynin teloitusmääräyksen allekirjoittajan) Mihail Kalininin mukaan Kaliningradiksi. Tässä on alaotsikkona First Press, joka on valmistettu maailman vanhimmassa panimossa Freisingissa. Untappdistä löytyy Ichibanista kymmeniä, ehkä jopa satoja, eri variantteja. Kaikki kuitenkin maistunevat samalle. 5,0 %, kultainen väri, täuysin kirkas. Tuoksu ei ole täysin neutraali, maltaisuushan sieltä väreilee sieraimiin. Maku on makean maltainen, hieman keksinen, ei kovin raikas. Ei lähelläkään jonkin Asahi Dryn raikkautta, tässä on tökkivää tunkkaisuutta. 

To Øl #SIPA

Diamondin näytteistä toinen sessio-IPA, 4,7 %, kuuluu siis To Ølin #-sarjaan. Hyvin vaalea on tämäkin, lähes kirkas. Tuoksussa on kevyttä hedelmäisyyttä. Pehmeää, jotain hunajamaisuutta, kirpeää, raikasta. Nyt makua on selvästi vähemmän, mutta kuivaa ja tuoretta tämäkin on. Sopivaa janojuomaa lämpenevään säähän.  

Mikkeller Hop Shop

Diamond Beverages lähetti laatikollisen uutuusoluita. Saatekirjelmän mukaan joukossa olisi myös Dugges Twister -niminen sour, mutta sitä en omasta laatikostani löytänyt. Haha, ehkä tarkoituksellisesti, miksipä lähettää helmiä sialle. Ja sehän olisi ihan ok, kun en pysty arvostamaan niitä. Ensimmäisenä testiin Mikkellerin sessioheizi, 4,9 %, Simcoe ja Citra, pantu De Proefilla. Vaaleankeltainen, lievää utua. Parfyymisen sitruksinen tuoksu. Maussa lievää hedelmäistä happamuutta, ohut tietenkin, mutta kyllä sitruksista ja trooppistakin makua löytyy. Kuiva, mutta ei katkera. 

George V. Higgins: Sandra Nichols Found Dead

Ostin tämän vuonna 1996 ilmestyneen Higginsin romaanin joskus viime vuosituhannen lopulla. Se on ollut koko ajan lukulistalla, mutta aina tipahtanut alemmas jonkin uudemman tieltä. Nyt päätin lopulta lukea teoksen. George V. Higgins on yksi suurimpia kirjailijasuosikkejani. Jos ajatellaan, että 90-luvulla aloittaneista amerikkalaista rikoskirjallisuutta ovat hallinneet Michael Connelly, George Pelecanos ja Dennis Lehane. Samalla lailla dominoivia ovat olleet 80-luvulla aloittaneista James Ellroy, James Lee Burke ja ehkäpä Gerald Petievich. 70-luvun voimakolmikko puolestaan on sitten Joe Gores, Elmore Leonard ja George V. Higgins. Tämä on tietysti vain oma arvostusjärjestykseni, mutta jotkut muutkin lienevät samaa mieltä. Kaikkia näitä kirjailijoita, ehkä Petievichiä lukuunottamatta, yhdistää voimakas ote paikallismiljööstä. 70-luvun staroista Gores kirjoitti San Franciscosta, Leonard ensin Detroitista ja sittemmin Etelä-Floridasta. Higgins puolestaan keskittyi Bostonin seutuun.

Higginsin parhaat romaanit kertovat pikkurikollisista ja melkein parhaat korruptoituneista poliitikoista. 1999 kuollut Higgins julkaisi myös neljä romaania lakimies Jerry Kennedystä, jotka ovat ilmeisesti tuotannon heikointa osaa. Niistä olen lukenut vain kolmannen Defending Billy Ryan -teoksen. Tämä Sandra Nichols on sarjan viimeinen. Kennedy palkataan tutkimaan ratkaisemattomana kuukausia pysyneen Sandra Nicholsin murhaa. Higginsin tyyli on täysin persoonallista, en ole lukenut samanlaista keneltäkään toiselta. Koko romaani koostuu tälläkin kertaa pelkästään dialogista. Ja se ei ole mitään kaurismäkeläistä yksitavuisuutta. Oikeastaan kyse on pitkästä monologisarjasta, jossa kertojan ääni vaihtuu muutaman kerran. Kennedy tutkii pääasiassa tapauksen dokumentteja ja Higgins siteeraa niitä puhemuodossa. Kieli on todella rönsyilevää. Higginsin parhaissa teoksissa ratkaisu toimii hienosti, koska dialogimassasta hahmottuva juoni on niin kiehtova. Tällä kertaa se ei ole. Lukijaa ei juuri kiinnosta kuka Nicholsin tappoi. Se ei näytä Higginsiäkään juuri kiinnostavan, teksti eksyy koko ajan sivupoluille, fokus hukkuu koko ajan. Loppupuolen romanttinen episodi Kennedyn ja oppilaitoksen johtajan kanssa tuntuu naurettavan päälleliimatulta. Yhtä pahaa riitasointua en muista Higginsin tuotannosta ennen lukeneeni. Tiettyä kiehtovuutta tyylissä on edelleen, mutta aika työlästä romaanin kahlaaminen tällä kertaa oli. Jopa paikallisote jää nyt löysäksi. Higginsin romaaneja on vielä jonkin verran lukematta, mutta tämä kokemus ei nyt rohkaissut jatkamaan täydennystä. 

Basqueland Lanzarote

Baskimaasta omituisesti Kanarian saaren mukaan nimettyä west coast IPAa. 6,4 %, NZ-humaloitu, Wai-iti, Wakatu ja Motueka. Lievästi samea, tummahko. Pihkainen tuoksu. Mallasta, mäntyä ja kevyesti sitrusta maussa. En kyllä huomaa mitenkään Uuden-Seelannin humalien vaikutusta tuoksussa tai maussa. Ilmeisen ikääntynyt kegi. Ei katkeruutta, tämä oli päässyt todellakin väljähtymään. Pikkulintu Ruttopuisto, 10.5.2025.

Sonne Sonnen Pilsner

Bischbergistä eli Bambergin länsilähiöstä pilsiä. Ollaan siis oluen sydänmailla Baijerin Frankenissa. Aiemmin olen päässyt tältä panimolta maistelemaan hellesiä ja bockia. 5,0 %, 50 IBU. Kirkasta ja kultaista, lievää poreilua. Viljainen tanakka tuoksu. Maku hyvin maltainen, lievästi makea, olisiko jopa hedelmäisyyttä hivenen. Miellyttävää on, mutta tästäkin puuttuu katkeruus. Laimeaahan katkeruus Baijerin pilseissä usein on, mutta tästä se puuttuu kokonaan. Vakuuttavasta IBU-lukemasta huolimatta. Pikkulintu Ruttopuisto, 10.5.2025.